Un pedacito de mi alma siempre estare contigo hermano

 Päiväntasaajalla kaikki on kauniimpaa, viimeiset viikot elämä on ollut pelkkää hymyä ja vapaata elämää. Cuencan reissu sai tähän tyttöön lisää puhdasta energiaa ja nyt en enään paikallani pysy.
Viime lauantaina päästiin juhlistamaan veljen aivan oikean veljen syttäreitä kun Eränpalot laskeutuivat Ecuadoriin, kakut naamaan pienet puheet ja sukellus minun elämään. Juhlat loppuivat aamuviideltä kun vihdoin päästiin kotiin nukkumaan ja täytyy sanoa että kahden kielen puhuminen kahdeksan kuukauden jälkeen on älyttömän haastavaa.
Sunnuntaina valmistettiin suomalaista safkaa, poronkäristystä! Voi jumankauta miten hyvältä joku voi maistua pitkän ajan jälkeen, ruisleipää aamupalaksi ja fazerin sinistä kahvin kanssa, elämä on ihanaa hienoa ja kaikke mahtavaa. Vaikka Ecuadoriin jää puolet sydämestä ja vannon että palaan tähän paratiisiin, suomisafka maistua yllättävän hyvältä. Myöhemmin kävelytin perheen ympäri kaupunkia ja tiistaina lähdettiin reissuun. Amazonia kutsui. Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Puyoa josta matka jatkui Tenaan. Tenassa hypättiin lava autoon kolme lavalla ja loput kahdeksan porukan poppoosta sisällä, hiekkatieta auringonpaisteessa ja muutama pisarakin tipahti. Lopulta saavuttiin Misahualliin, pieneen kylään Napo joen varrella. Samana iltana lähdettiin tutustumaan ainoastaan perhospuutarhaan ja ilta vietettiin muutaman Pilsenerin parissa tanssien suomalaista sekä Ecuadorilaista musiikkia.

 Aamulla lähdimme isolla kanootilla joen vartta pitkin tutustumaan kichwua nimiseen heimoon ja heidän elämäntyyliinsä. Rakastuin kahvin värisiin ihmisiin ja alkuperäisiin perinteisiin joita edelleenkin noudatetaan. Pienet viidakkolapset juoksentelivat ympäriinsä ja kylän naiset tanssivat meille juhlatanssiaan. Saimme myös maistaa chichaa eli perinteistä juomaa jota juodaan nälkään ja janoon jos se on 1-3 päivää vanhaa mutta neljäntenä päivänä se on jo alkoholia ja juhlajuoma.

 Heimosta matka jatkui viidakkoon.Kävelimme näköalapaikalle vehreän sademetsän läpi. Kaikki tuoksui luonnolta ja viidakko oli täynnä kummallisia asioita, lääkkeitä, hyötykasveja, kumipuita ja kummallisia ötököitä. Kostea ilma sai hiukset kihartumaan ja jätti iholle mukavan tunteen. Näköalalta näimme joelle ja niinkuin mama sanoi, näky oli kuin Avatarista, vuoret sumun peitossa ja kaikki uskomattoman vihreää.
Onnellinen olin isäni puolesta joka aina on Amazoniin halunnut tutustua, ja vaikka tämä olikin vain pieni kurkistus viidakon saloihin taisi tälle jäädä hyvä mieli.
Minä ja mama seikkailijoina suunnittelimme jo seuraavan matkan vielä syvemmälle viidakkoon jolloin matka kestäisi vähintään viikon.

 Oppaamme oli mielettömän hauska, näytti meille viidakon mitä ihmeellisimmät kasvit ja kertoi vanhan ajan uskomuksista. Myöhemmin mentiin jokeen uimaan ja nähtiin villi apina joukkio. Viimeiseksi vierailimme toisella asuinalueella jossa saimme heimomaalit naamaan, näimme viidakon asukkeja ja saimme kokeilla heimojen metsästys aseita. Meille selitettiin myös miten eläimiä metsästetään luonnollisin tavoin ansoilla ja mistä kasveista tehdään mitäkin lääkettä.
Minua on aina kiinnostanut vanhojen kansojen uskomukset, puhdistus rituaalit ja kummalliset perinteet, jonain päivänä sukellan viidakkoon ja jään oppimaan taikoja, etsin heimomiehen ja poistun sivistyksestä.

 Illalla saavuimme takaisin kylään juhlimaa Bean synttäreitä, kakun ja kaljan merkeissä tanssimme ja nauroimme. Illalla lähdimme kylään toteamaan ettei kukaan ole ulkona. Lopulta löysimme kuitenkin merimiehiä ja kapteenin sekä muutaman muun hassun joiden kanssa ilta sujuikin leppoisan lupsakasti. Yöllä saavuimme kotiin juuri ennen kuin sade tippui. Se sade oli sademetsän sade, olin varma että katto tippuu kohta niskaan, niin kovaa vettä satoi.
Seuraavana päivänä eli torstaina jolloin koitti myöskin kotiin lähtö, kävimme tutustumassa suklaatehtaaseen, harmikseni sieltä hyppäsi esiin amerikkalainen nainen niin leveällä aksentilla että melkein ärsytti, tai ärsytti todella paljon. Noh siinä oli nainen joka oli tehnyt unelmistaan totta, tullut viidakkoon keräämään ja kasvattamaan kaakaota kertoakseen turisteille prosessista. Olihan se mahtavaa nähdä ja maistella raakaa puhdasta suklaata mutta jäin kaipaamaan inkkari ihmisten puhetta ja tapaa olla olemassa.
Illalla matka jatkui ja suuntana kaunis kotikaupunkini Latacunga, hyvä illallinen ja mukavaa seuraa. Siinä kohtaa kielien kääntäminen alkoi olla jo hankalaa väsymyksen takia, nykyään ajattelu nimittäin kulkee espanjaksi joten suomenkieli on liiankin hankalaa.

 Mulla on joku kumma rakkaussuhde noihin apinoihin sillä en vaan osaa olla koskematta niihin, joku päivä asun niinkuin Tarzan, hakunamatata eikä huolen häivää.
Perjantai iltana kaverit kutsuvat ravuille ja tottahan toki menin ja otin vielä veljenkin mukaan, uusia ystäviä, viisaita keskusteluja ja taas kerran tajusin että Ecuador on rakkaus. Yöllä hyppäsin bussiin ja uusiin seikkailuihin joista postausta myöhemmin ;)
Nyt takaisin Latacungassa etsimässä uusia tarinoita kerrottavaksi.

Escogiste la mas guapa, y la menos buena, sin saber como ha venido te ha cogido la tormenta

 Elämä ottaa, elämä antaa, täytyy tarttuu oikeeseen tuulenvireseen ja nauttia joka hetkestä. Ne hetket kun matkaat kohti tuntematonta tietämättä päämäärää tai tuntematta ketään, ovat unohtumattomia. Vapaus ei ehkä olekkaan sitä kun saat mennä minne haluat, vaan sitä kun voit palata milloin haluat.
Tiistaina sain hullun idean. Päätin lähteä seikkailulle tietämättä,tuntematta mitään. Menin moikkaamaan Beaa ja ilmoitin tälle että torstaina lähdetään kohti Cuencaa. En oo ihan varma kumpi on se hölmömpi, se joka ehdottaa hulluuttaan vai se joka lähtee mukaan, mutta torstai iltana yhdeksän aikaa nousimme bussiin määränpäänä Cuenca.
Yhdeksän tunnin matkailun jälkeen saavuimme terminaaliin, hyppäsimme taxiin ja kauhistelimme kallista hintaa,huhu 3 dollaria!!? (Latacungassa kaikkialle kuljet dollarilla) Noh, saavuimme armeijan sairaalalle jossa nukuimme ensimmäisen yön, oikeastaan neljä tuntia. Meillä näitä luutnantti, sotilas kavereita kun on olimme täysin tervetulleita. Kuudelta aamulla kävi käsky nousta vuoteista ja mennä nukkumaan aamias saliin. Salissa nukuimme kunnes yli komentaja ja kumppanit kutsuivat meidät kahville heidän kanssaan, siinä sitten keskustelimme elämän pienistä ja suurista asioista kunnes  näiden neitien matka jatkui.
Ihana nainen jota kutsuimme Lalaksi saapui noutamaan meidät tämän taloon. Lepäsimme, peseydyimme ja söimme. Lalan tytär Daniela vei meidät tutustumaan kauniiseen Cuencaan. Niin historiallisessa kaupungissa olo oli kuin Españan värikkäillä kaduilla. Rakastuin taloihin, kuppiloihin, ihmisiin, hippeihin ja varsinkin siihen vapauden tunteseen liikkua ilman huolen häivää.
Illemmalla tapasimme vaihto-oppilaita ja suuntasimme näiden kanssa heidän vakkari kuppilaan, La Cigale nimiseen kotoisaan baariin. Tarjoilija poika sai kymmenen pistettä ja papukaija merkin ja voi että mikä hymy! Oli tällä tytöllä varmaan suu auki ja kuola poskella, ainakin sellainen oli olo. Vietimme aikaa keskustellen ja tehden uusia tuttavuuksia kunnes nälkä iski ja illallinen meidät huostaneessa perheessä odotti. Ainakin näin luulimme, mutta toisin kävi. Saavuimme taloon jossa juhlat olivat täysin käynnissä, Lala keittiössä ja nuoret pitivät hauskaa joten mekin jäimme hetkeksi aikaa tutustumaan Danielan ystäviin.
Kymmenen aikaan lähdimme uudestaan kohti keskustan menoja, lentokoneeseen rakennettu disco, uusia ystäviä, lisää uusia ystäviä ja eksynyt taxi kuski. Ainakin elämä on laiffii ja paras kaveri kainalossa on hyvä matkustaa.

 Bueno, lauantaina heräsimme varhain aamupalalle sillä kaupunki kutsui. Tustustumme näköala pisteeseen sekä muihin kaupungin nähtävyyksiin. Söimme päivällisen perheen kanssa keskustellen viisaita, koko perhe oli sitä mieltä että Bean kanssa olemme taivaan lähettejä ja että meidän ei ole tarkoituskaan pysyä yhdessä paikassa. Tehtävännämme on kuulemma pysähtyä hetkeksi mahdollisimman monen ihmisen elämään jakamaan elämän iloamme ja viisaita ajatuksiamme, olemme kuin tuuli. Tulemme ja menemme mutta kukaan ei koskaan tule unohtamaan meitä.
Illemmalla uudet ystävämme tulivat hakemaan meitä ja minun ehdotuksesta suuntana La Cigale ja hurmaava tarjoilija poika. Vietimme iltamme siellä kunnes toiset uudet kaverit kaipasivat ja lähdimme käymään valtavassa discossa, ei ollut ensimmäinen kerta kun alipukeutuneena astun menomestoihin mutta onneksi naama on ihan ok joten papereitakaan ei koskaan kysytä.
Sunnuntai tuli aivan liian nopeasti ja oli kotiinpaluun aika. Hyvästit uudelle tuttavaperheelle jota en koskaan tule unohtamaan. Mamalle ostin neljä libraa motea ja puoli yhdeltä hyppäsin bussiin kohti kotia.
Monesti viikonlopun aikana kysyttiin miksi tykkään Latacungasta ja miksi palaan niin nopeasti, mietittyäni tasan kymmenesosa sekunin vastaukseni oli: se on mun koti.
Cuenca jäi muistoihin mutta jo sunnuntai iltana monet uudet ystävät kysyivät milloin palaan joten ei tainnut jäädä viimeiseksi kerraksi niillä nurkilla.