Jos voisin olla missä vaan niin oisin täällä

 

 

Jos elämältä voi jotain toivoa niin toivon unohtumattomia seikkailuja, kommelluksia ja mahtavia ideoita. Viikko vierähti, tarkalleen kahdeksan päivää vietin paratiisissa, Galapagos saarilla. Samanlaista paikkaa et löydä mistään muualta tällä planeetalla jonka lisäksi se löytyy maailman 20 paikan listalta joissa tulee käydä ennen kuolemaa ja vielä ensimmäisenä. Matkaan lähtö ei toki ollut helppoa muttei sieltä lähteminenkään.

Perjantai iltana hyppäsin bussiin Maman, italialais vaihtarin Beatricen, siskoni Emilyn sekä Galapagoslaisen Davisonin kanssa kohti Quitoa, yövyimme tätini Marthan luona pienessä landemökissä, ostimme viikoksi ruokaa Galapagoksille vietäväksi sillä siellä kaikki on kalliimpaa kuin mantereella. Kaupassa vietimme pienen tovin laskeskellen kaikkia tonnikalapurkkeja sekä pastoja koko viikon varalle.(suunnitelmissahan oli kuuden päivän matka)

Lauantai aamuna kello soi puoli kolmen aikaan ja neljältä taxi saapui heittämään meidät Quiton lentokentälle. Noin puoli yhden aikaan saavuimme Galapagoksille Baltra saaren eco-lentokentälle. Baltra saarella ei juurikaan ole mitään, ainoastaan kaktuksia ja jokunen iguaani. Luonto on kuivaa sillä saari on aivan meren pinnassa eikä sade koskaan ulotu sinne asti. Sieltä bussi vei meidät kanaalille. Kanaali tuli ylittää pikku paatilla jonka jälkeen saavuimme Santa Cruz saarelle. Santa cruz on toisiksi suurin saari mutta eniten kaupungeistunut, kylä on kasvanut ranta kaupungin mittoihin ja asukkaitakin on mukavasti, hyppäsimme bussiin ja noin neljänkymmenen minuutin jälkeen saavuimme keskustaan. Keskustassa taas kerran fibran eli moottoriveneen kyytin ja kahden tunnin merellä ajelun jälkeen saavuimme Isabela saarelle jossa suunnitelmissa oli pysyä torstaihin saakka.Isabela taas on galapagosten suurin saari ja vaikka sielä asumusta onkin, on se kaikista luonnollisempana säilynyt kaikista viidestä asutusta saaresta. Rakastuin letkeään rantakylään, meininki oli kuin unessa, kenelläkään ei kiire mihinkään ja kaupatkin aukesivat omia aikojaan.

Ensimmäisenä päivänä vain käveltiin ympäriinsä, hypättiin turkoosiin mereen ja käveltiin valkoisella hiekalla, illemmalla lähdettiin ulos Davisonin ystävien kanssa suunnitelemaan viikon ohjelmaa.

Sunnuntaina herätyskello soi puoli seitsemän aikaan ja jo seitsemältä lähdettiin kävelleen tutustumaan Isabelan ihmeisiin. Ensin tutustuttiin kilpikonnien kotiin ja Centro de criansaan jossa nähtiin aina suurimmista kilpikonnista vastasyntyneisiin. Matka jatkui tutustumaan Isabelan allas aluesiin ja kauniisiin rantoihin sekä luoliin. Noin kolmenkymmenenviiden asteen helteessä käveleminen vei voimat kaikilta ja lopulta mentiin uimaan ”viidakon” keskelle. Sattumalta muutama merileijona tuli seuraksemme leikkimään ja niinhän aika kuluikin leikiten.

Maanatai. Taas kerran herätyskello herätti kuuden aikaan mutta tällä kertaa vain minut. Hyppäsin lava-auton kyytiin kahden uuden tuttavuuden kanssa ja suunnatiin kohti hevostilaa. Laitettiin kolme hevosta ratsastuskuntoon ja kaksi muuta vetoon hevostemme perään. Ratsastimme aina Sierra Negra tulivuori alueen sisäänkäynnille käyden muutamalla muulla farmilla lainaamassa satulat kahdelle muulle hevoselle. Sisäänkäynillä meitä odottivat poppoomme muu porukka jo valmiina seikkaluun. Ratsain lähdimme kapuamaan kohti tulivuorta välillä laukkaillen tuulipäinä ja välillä odotellen Mamaa ja tämän laiskaa tammaa. Puolesta päivästä saavuimme lepopaikalle jossa evästimme ja jatkoimme matkaa jalan. Kävelimme Volcan chicolle eli pikku tulivuorelle katsomaan kauniita maisemia. Monen tunnin kävelyn ja ratsastamisen jälkeen iltapäivästä saavuimme takaisin rannalle.

Tiistaina lähdimme Tur de Bahialle joka vei meidät tutustumaan Isabelan rannikko alueseen jossa näimme sinijalkaisia lintuja sekä Galapagoksen pingviinejä. Menimme snorkkelomaan toivossa nähdä haita ja muutaman näimmekin kaukaa. Ja vaikka haita ei sen lähempää nähtykkään päädyimme uimaan merikilpikonnien kanssa kylki kyljen ja taas kerran uimaan merileijonien ympäröimänä. Meren alla kaikki on kauiimpaa, oisin voinut jäädä sinne sillä rakastun valtaviin kalaparviin, värikkäisiin koralleihin, valkoiseen hiekkaan ja meren ääniin. Muutama rauskukin nähtiin. En olisi koskaan uskonut pystyväni sukeltämaan niin syvälle ja niin pitkäään ilman mitään apua mutta kai se oli se meren lumo joka sai minut jaksamaan. Illemalla saavuttiin takaisiin ihanaan ranta kyläämme ja illalla taas kerraan tanssimaan. Elämä oli huoletonta.

Keskiviikkona lähdimme taas kerran kävellen tutustumaan nähtävyyksiin. Muro de las lagrimas oli suuntana. Piiiitkän kävelyn jälkeen saavuimme muurille jonka jälkeen rakkauden rannalle uimaan. Illemmalla lähdimme flamingo laguunille katsomaan satoja flamingoja, ja juuri silloin kamerani otti lopputilin mutta näkemääni en koskaan unohda. Kipusimme myös valtavaan vesitoriin josta näkyi vaikka minne, näky sai aikaan kylmät väreet ihollani ja tunsin jälleen olevani elossa.

Torstain piti olla viimeinen kokonainen päivä saarilla. Lähdimme Campo duroon eli Galapagosten korkealle paikalle. Tilalle pääsy maksoi viisi dollaria ja sait viedä mukanasi kaikki mitä halusit ja syödä niin paljon hedelmiä kuin löysit. Me matkaajat jo olimme ilman rahaa ja ilman ruokaa sillä isabellalla ei rahaa voinut nostaa ja piti säästää matkakuluja varten joten nappasimme mukaamme banaaneja, verdeja ja maduroja joista helposti väsäsimme illallisen ja iltapalan. Illalla kuitekin päätimme jäädä vielä päiväksi sillä perjantaina oli ystävän päivä ja saarella oli luvassa ohjelmaa.

Jäimme siis vielä perjantaiksi. Tanssimme rannalla ystävänpäivä tansseja ja ihastelimme kuinka suuri asia ystävänpäivä on. Kuitenkin itse olen sitä mieltä että jos rakastat jotakuta, voit näyttää sen pienin teoin joka päivä päivästä riippumatta. Kuitenkin tanssimme aamunkolmeen ja jo viideltä herätyskello herätti meidät nousemaan fibraan ja kohti lentokenttää.

Oli siis lauantai ja oli aika lähteä kotiin. Lentokentälle saavuttuamme selvisi että meidän tulisi maksaa 90 dollaria sakkoa lennon vahtamisen takia sillä lauantain lennot eivät olleet saman hintaisia mutta sunnuntaina sakko olisi vain 17 dollaria joten päätimme jäädä. Onneksemme paikalle sattui turistien kanssa työskentelevä nainen ja tarjosi meille yö sijaa hänen luonaan. Otimme tarjouksen vastaan, söimme ja nukuimme hyvin hänen luonaan. Pääsimme myös tutustumaan Santa Cruz saaren Charles Darwin kohteeseen sekä kauniisiin rantoihin ja kallioihin tällä saarella. kiitimme ja kumarsimme ja sunnuntaina vihdoin lento lähti kohti manteretta ja kotia.

Tämä matka avasi silmiäni taas hiukan enemmän, mahdottomaltahan se kuulostaa näillä silmillä mutta totta se on. Saarilla asuu paljon ihmisiä eläen ihanaa rentoa elämää, kuitenkin kahdeksan päivää oli hyvä saldo viettää paratiisissa sillä vallattoman villi sielu kaipaa liikkuvuutta ja seikkalua ja näihin kohteisiin tutustuu viikossa nopeasti jos on tehokas. Maailma on mieletön paikka mutta kaikista kohteista tämä sai sydämen pamppaamaan. On hyvä tehdä uusia tuttavuuksia jotka kutsuvat syömään ja vievät tutustumaan paikkoihin sillä seikkailija on seikkailija ja ystäville on aina käyttöä.