Motivated by Disney heroes

Mikä on se focus joka pitää meidät oikealla polulla? Mikä painovoimaakin voimakkaampi voima ohjaa meitä elämämme tiellä?
Näitä suuria kysymyksiä olen pienessä mielessäni pohtinut ja tullut jos jonkinmoisiin tuloksiin. Oikeaa eikä väärää vastausta ei ole joten nyt jokainen miettimään omia prioriteettejään.
Me täällä Shakespeare roadilla ollaan käyty mielenkiintoisia keskusteluita oikein porukalla nyt kun talo on saanut myös oman facebook keskustelunkin nimellä Naked witch house (vain koska muuriin on joku taiteillut alastoman noidan) on puhuttu kierrätyksestä ja the Rose pubin illanvietoista. Sitten puhuttiin focuksesta, mihin kukakin uskoo ja mitä kukakin seuraa omalla reitillään. Ei-matkustajat varmasti nyt kovasti taas tuumaavat seuraavia ajatuksia, mutta matkustaja toverit heittävät ylä femman.
Focus on matkustaa, löytää uusia kohteita ja uusia haasteita. Olla tässä ja nyt ja huomenna katsoa maailmaa uudestaan.
Focus on oppia uutta, uusia kieliä ja uusia taitoja.
Focus on imeä kulttuureita ja kuulla tarinoita aivan niinkuin focus voi olla jooga tai hevoset. Se voi olla surffaaminen tai parkour tai vaikka kokkaaminen. Tässä vaaleanpunaisessa talossa käydyt keskustelut saavat aina aikaan suuria ajatuksia, on se sitten art deco-festivaali joka tuli ja meni ja jätti jälkeensä paljon huumoria tai oli se lauantai aamun miesten jooga tai ihan vain kahvin keittäminen. Aina on aikaa ihnmetellä, kysyä, tulla tulokseen ja naurahtaa. Art Deco toi myös 65tunnin työ viikon jonka päälle aamun ratsastukset, Olin niin sekaisin koko touhusta että luulin oikeasti palanneeni ajassa taaksepäin. Vanhoja autoja ja tyylikkäitä ihmisiä tilaamassa fish&chips ja martini. En ihan ole vielä ymmärtanyt tata fish&chips kulttuuria, sillä myös meidän 5 tähden ravintolassa se on kaikkein suosituin annos.
Honestly, en edes muista mitä alunperin tulin tänne sanomaan, mutta viine aikoina olen kahlannut läpi Disney elokuvia ja oppinut lapsuuden viisauksia uudestaan. En taida kyllä vielä kovin aikuinen olla, ainakaan jos isältä kysytään, mutta kovin itsenäinen kaksikymppinen jos ei muuta. Hercules motivoi koko focustani ja Spirit muistutti vapaudestani. Lilo ja Stitch vei takaisin lämpöön Peter Pan sulki koko ympyrän. Seikkailu ei ikinä lopu.

Taste of winter

Elämän pitää sisältää tarpeeksi erilaisia hetkiä ja erilaisia tehtäviä, jotta tasapaino säilyy. Pitää olla tarpeeksi töitä ja tarpeeksi hupia, paljon onnea ja vähän vaikeita tilanteita. Viime viikonloppuna otin pienen pakollisen loman ja suuntasin Lucasin kanssa Aucklandiin.Työn täyteinen viikko tuntui jo vähän aivoissa, joten pieni roadtrip oli kohdallaan. Olin jo pitkään suunnitellut matkaa Snowplanetiin, sillä talven laskettelu kurssini vaatii pienen video näytteen taidoistani. Täällä on kesä ja 35astetta joten sisälaskettelukeskus pohjois Aucklandissa oli ainoa keino päästä suksille. Niimpä otin parin päivän vapaan. Perjantaina töiden jälkeen puhaltelin saippuakuplia ja ostin pullon paikallista viiniä, olin sen ansainnut.

Niimpä lauantai aamuna hyppäsimme corsan kyytiin ja huristimme kohti pohjoista. Take away kahvit ja butter chicken piet lähimmästä bakerysta ja eikun tien päälle. Tämä tyttö saa aina niin mielettömän paljon energiaa kun kyseessä on mikä tahansa seikkailu, joten matka Taupon kautta Aucklandiin ei juuri tuntunut missään. Saavuimme perille Silverdaleen jossa Snowplanet sijaitsee hyvissä ajoin juuri pahimman ruuhka ajan jälkeen. Joten tilanne ei ollut aivan niin paha kuin olin kuvitellut. Ikinä en ole ennen sisällä lasketellut joten kokemus tämä ainakin oli. Ensimmäinen reaktioni ja ilmeeni oli varmasti tallentamisen arvoinen kun näin pikkuruisen rinteen täynnä ympäriinsä sinkoilevia Aasialaisia. Koko tilanne muistutti taikamatto rinteitä Rukalla pahimman turisti kauden aikana. Huh. No ei auttanut kuin laittaa monot jalkaan ja lähteä mäkeen. Ensimmäiset kaksi laskua hillitsin itseni ja otin hissin ylös tuota loivaakin loivempaa kukkulaa, mutta sen jälkeen totesimme kävelemisen ylös olevan parempi vaihtoehto. Kaksikymmentäkaksi minuuttia suksilla riitti videon ottamiseen ja pieneen kyllästymiseen joten vaihdoin takaisin lumilautaan. Eipä tuossa mäessä paljoo laskemista ikinä ollutkaan, mutta naurua ja onnea riitti vaikka muille jakaa. Ja ai että miten lumi ja kylmä tuntui ihanalta koko kehossa ja nenäkin muuttui vähän punaiseksi. En millään malta odottaa talvea ja uusia seikkailuita, mutta onneksi elämä Uuden Seelannin lämpimämmässä kohteessa ei ole ollenkaan hullumpaa.

Illalla pystytimme teltan ja haimme kiinalaiset take awayt, katselimme laskuvettä ja auringonlaskua ja nauroimme edelleen pienille japanilaisille lapsille jotka laskivat mäkeä alas kuin raketit konsanaan. 

Aamulla oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata takaisin kotiin, sillä ravintolan baari vuoro kuudelta illalla odotti. Ajoimme vähän ristiin rastiin pysähtyen nähtävyyksistä jotka itse olin aina ingnoorannut omilla roadtripeilläni. Blue springs joiden vesi oli kirkkaampaa ja puhtaampaa kuin missään muualla sen ainutlaatuisten kasvien takia ja vesiputoukset jotka alkoivat korkealta ja tippuivat jonnekkin vuorten alapuolelle. Pysähdymme myös uimaan ja jäätelölle sillä ilma oli taas kuumaakin kuumempi. Melkein tuli pieni hoppu töihin sillä ajantajun voi helposti kadottaa kun on liian hauskaa. "Helppo sun on hymyillä kun sun elämä on niin täydellistä" -sain kerran kommentin. Noh kukin tavallaan ja kukin saa ihan itse tehdä elämästään juuri niin hyvää kuin haluaa, itse en tätä vaihtaisi.
Muutamat kuvat latasinkin jo facebookkiin  sekä Flickriin mutta tässä vielä muutama otos pienen seikkailun varrelta. Nyt ilmatkin on vähän viilenneet viikonlopun  jälkeen joten laukkaradalla ei ole tarvinnut hikoilla ihan niin paljon ja toiden jalkeen on ollut ihana tulla kotiin, kayda kuumassa suihkussa ja keittaa kuppi mustaa kahvia. Yritankin nyt olla hieman taas aktiivisempi valokuvauksieni kanssa kunhan saan ostettua viimeisetkin tilpehoorit kamerani seuraksi.

What do you even do when you travel?

-"Nothing much" ; vastasin kun baarin vakio asiakas, vanha brittimies Bob kysyi että mitä teen kun matkustan. Pientä hihitystä lukuun ottamatta vastaus taisi olla varsin selvä. Taisin pyöristää tekemisiäni hieman liikaa alaspäin, mutta kun matikka ei koskaan ollut minun vahvin aineeni, niin minkäs sille mahtaa että vähemmän on enemmän ja toiste päin. Olen viimeaikoina viettänyt paljon aikaa jutellen vanhoille ukoille baari tiskin toiselta puolelta ja hevosen selästä käsin. Kaikki ovat irkkuja tai brittejä kaikkia niitä kiwejä lukuun ottamatta. Kaikilla on samat kysymykset ja minulla aina samat vastaukset. Tarinat joita ukot kertovat ovat tosin aina aivan erilaisia, kenellä kolme vaimoa ja kaksi lasta ja kenellä kolmekymmentä hevosta ja kaksi kissaa. Toiset ukot polttavat tehdas tupakkaa ja toiset käärivät sätkiä, lasiin kaadetaan Guiness tai Pilsner ja toisinaan maistellaan whiskya. Yksi linkkaa ja toinen ei näe, kolmas pakenee vaimoaan kun neljäs ja viides tarkkailevat hevosia laukkaradalla. " What are you up to Miss Finnley?" Tai "What do we have here Miss Finnley" kuulen ukkojen kysymykset kun astelen radalle hevosen kanssa. Vastaan ; "two laps!" Tai "same as yesterday" ja painelen menemään.
Seuraavaksi kuulen toisen ukon kysyvän :"Can I have a bottle of the best beer you have miss Finland?" Ja vastaan " Absolutely!"

Yhtenä iltana kerroin yhdelle ukolle kokonaisen tiivistelmän yhdestä täydellisestä päivästä joita onneksi on monta, sillä hän oikeasti halusi tietää mitä Suomi tyttö puuhaa näin kaukana kotia. Niimpä nyt haluan kertoa sen saman tarinan myös kaikille muillekkin. 

Herään aamulla maailman huonoimpaan herätys ääneen joka melkein kehoittaa takas nukkumaan(en ikinä muista vaihtaa sitä) kello näyttää 5.20 ja ulkona on vielä pimeää. Hyppään autoon ja hurautan Hastingsiin, joka sijaitsee 19km etelään Napierista. Saavun tallille hyvissä ajoin lastaamaan ensimmäisiä hevosia rekkaan jonka jälkeen suuntaamme radalle. Aurinko on värjännyt taivaan ja maan kullan hohtoiseksi kun laukkaan ensimmäisellä hevosellani, Percy ei tykkää linnuista jotka pyörivät radan ulkopuolella joten pitää mennä kovaa. Seuraavaksi Prickles ja Willow ja viimeiseksi kaksi vuotias Darci. Toisina päivinä hyppään useamman kyytiin jos ratsastajia on vähemmän.

Kun lastit 1 2 3 ja 4 on valmiita, suuntaamme takaisin tallille ruokkimaan jo nälkäiset kaviokkaat. Ne eivät koskaan malta odottaa vaikka tietävät että ruoka on tulossa. Heinää ja iso ämpäri racehorse mixiä ja balance rehua.

Nyt pääsen itsekkin aamupalalle joten hyppään taas corsan kyytiin ja ajan kotiin Napieriin, laitan kahvit tulemaan ja aamupalaksi aina jotain hyvää.

 " That's a brunch miss Finland, it's already too late for brekkie mate!" -ukko keskeyttää tarinani ja ymmärrän itsekkin olleeni väärässä.

Brunssin jälkeen hymyilyttää joten suuntaan salille nostamaan rautaa. "Hey Finland, how's it going mate!?" - salimies tervehtii iloisesti ja vaihdamme kuulumiset ennen kuin aloitan hikisen treenin. Salillakin on ukko, vähän nuorempi kiinalainen ukko joka usein kysyy miksi teen mitäkin. 

Kauniina päivänä ranta kutsuu treenin jälkeen. Pulahdan viileään veteen ja nautin merituulesta. Suola ihollani tuntuu aina yhtä hyvältä ja koko kehoni kiittää tästä tavasta, meri rauhoittaa ja antaa lisää energiaa päivääni. Nyt on snacksin aika mutta pitää myös kiirehtiä takaisin tallille ruokkimaan hevoset. Kello on kohta puoli kolme joten kahvi ja voileipä saa kelvata murkinaksi. Laitan musiikin pauhaamaan ja ajan tallille pyöreät aurinkolasit päässä, ikkuna auki ja hiukset vielä vähän kosteina merivedestä. 

Ämpärit on nimetty valmiiksi, joten ruokkiminen tapahtuu tunnissa, ehkä vähän turhaa ajaa sinne asti tunnin takia, mutta hevoset antavat energiaa loppu iltaan.

Huristan takaisin Napieriin, suihku ja snacksi. Kävelen mäkeä alas ja sisään ravintolaan. Essu päälle ja hymy huulille. "But you're finnish right? You're supposed to be finished ahahaha!!" Vanha ukko nauraa taas jälleen omalla vitsilleen. Mutta ei vastahan minä aloitin ja energiani riittää helposti koko illaksi.

Joka puolella maailmaa on ainakin yksi tai kaksi vanhaa ukkoa tekemässä samoja asioita kuin vanhat ukot minun pienessä arjessa. Tiedän että yksi ukko jota en ukiksi saa kutsua, selaa Uuden Seelannin uutisia ja ehkä katsoo myös yhden Rugby ottelunkin. Hän varmasti kysyisi aivan samat kysymykset aivan  samalla tavalla ja tiedän myös että laskettelu urani uudeelleen käynnistyminen on tosi pop.

Toinen ukko saattaa selata maailman tietokirjaa vuodelta 1950 ja varmasti tietää jo Maori tavatkin.

Onnea voi punnita niin monella tapaa, mutta nyt punnitsen sitä vanhoilla ukoilla jotka tekevät päivistäni aina vähän hupaisampia. Ja seuraavan kerran kun joku kysyy että mitäkö teen kun matkusta, taidan vastata edelleen että enpä paljon mitään.