Kaikki tai ei mitään.

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.- Nuuskamuikkunen 

 "Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, 

ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin." -Hemuli

Minulla on paha tapa. Minun paha tapani on olla erittäin epätasainen. Ihan kaikessa. En ehkä ennen tiennyt sitä mutta muuan ystävä puki monen vuoden mietiskelyni hyvin sanoiksi.

Lauantaina herätyskello jälleen kerran soi aikaisin aamulla, tällä kertaa olin jo herännyt ja keittänyt aamukahvit sillä näin kevään tullen energiaa tuntuu olevan aivan liikaa. Billnäsissä avattiin oman seuran kilpailukausi Hööks cupin ensimmäisen osakilpailun merkeissä. Tiistain estetunti oli sujunut oikein näppärästi joskin hyvin vauhdikkaasti sillä ensimmäiset hypyt ulkokentällä ovat hurjan hauskoja niin hevosesta kuin minustakin. Kisoihin lähdin kuitenkin varmoin mielin. Hyvin ne menee ajattelin vielä aamutallia tehdessäni.

90cm alkuverkassa Ametist oli hyvässä vireessä, kuunteli hyvin eikä katsomokaan pelottanut niin paljon kuin olin aavistellut aikaisemmin. Verkkahypyt molempiin suuntiin tuntuivat oikein mukavilta ja heppa oli terävä. Silti mietin olisiko pitänyt ottaa kannukset jo ensimmäiseen luokkaan mutta päädyin menemään radalle vain raipan turvin sillä kotona Ametist yleensä hyppää ongelmitta. Niin kuin jo aikasemin olenkin teille kertonut ja todennut itsekkin, tuon hevosen kanssa tilanne on aina 50/50

Alkurata sujui mukavasti mutta kutos esteelle lähestyessä katsomossa tapahtui jotain joka sai hevosen hieman vinoksi joten esteelle tuleminen tapahtui hieman lavoilla, pääsimme kutosen yli mutta seiska esteelle lähestyin niin huonosti kuin voin vain lähestyä, lavat edellä enkä ehtinyt suoristaa joten kieltohan sieltä tuli. Ei mitään rata loppuun vaan ja metriä odottamaan.

    

 "Ja päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä 

ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi." -Viljonkka

100cm verkassa kannukset olivat jaloissa ja verkkahypyt tylivat teräviksi. Mietin jo mielessäni että nyt voisin ehkä ratsastaa mutta unohdin sen silti. Yksi puolipidäte liian vähän ja sarjan b-osa alas.

Ei taaskaan mennyt nappiin. Ei, en ollut tyytyväinen. 

Ravailin kentällä ympäriinsä ja voi että miten Ametist kulki, aivan kuin pyytäen anteeksi. Noh, mikäs hätä siinä nyt oli? Ei voitettu, niinkö? No niinhän se oli. Videolta näin metrin radan joka oli oikein hyvä, hieman tarvitaan lisää harmoonisuutta ja se yksi puolipidäte mutta ei kaikki voi aina sujua hyvin.

Talliin tullessani juttelin tämän ystävän kanssa jolle totesin että joko sitä voittaa tai sitä häviää, että tämän hevosen kanssa se on kaikki tai ei mitään. Tämä ystävä katsoikin minua hetken ja totesi ettei se ole vain se hevonen vaan sehän olen minä ja hevosen ratsukkona ja varsinkin minä. Meillä Ametistin kanssa näes sattuu aina olemaan niin, valmennukissa, tunneilla, kisoissa ja ihan aina. Kaikki tai ei mitään eikä mitään siltä väliltä. Ja kun kysyin mielipidettä muiltakin kavereilta totesivat kaikki aivan samaa. Ongelmani on että mitä ikinä teenkin, on se kaikki tai ei mitään.

Periksi en kuitenkaan koskaan anna, siksi olen onnellinen.

 "On niitä, jotka jäävät, ja toisia, jotka lähtevät, niin on ollut aina.

Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."