Elämä on täynnä ylä -ja alamäkiä. Toisena päivänä oot korkeemmalla kun koskaan, perhoset lentelee vatsassa ja hymyä ei kukaan voi varastaa. Toisinaan istut katolla katsellen kaukaisuuteen toivoen että siivet kantaa. Kuitenki jos jotain oon tän lyhyen ajan maailman toisella puolella aikana oppinu on se et me ollaan kaikki kuitenkin vaa itsenäisii yksilöitä, ei kukaan voi muo omistaa. Ja vaikka mulla täällä on perhe ympärillä, (hurjan suuri perhe kaikki tädit ja serkut mukaan laskettuna) oon kuitenkin yksin rakentamassa omaa Ecuadoriani.
Niin joo oonmä edelleenkin elossa, kirjottamaan en oo pystyny mut nyt taas messissä.Viime viikkojen aikana en oo paljoo puuhannu, salilla käyny satunnaisesti, auttanu siskoa sen läksyjen kanssa ja kokkaillu kaiken näköstä pikku purtavaa täällä kotona. Koulu kavereista on pikkuhiljaa tullu aina vaa parempii ystävii ja veljistä on tullu hurjan tärkeitä. Mun lempipaikka on meiän katto, sinne pääsee aina rauhottumaan kahvi kupposen kaa ja ihan vaa miettimään mitä tääl nyt ihan oikeesti tapahtuu, hauskaa siinä on se et naapurin poika näkee mut aina ikkunastaan ja yks päivä se tuli kiskasee muo hihasta koulun futiskentällä ihan vaan sanoakseen moi naapuri taas oot kauniina.
Mun mama sano et oppia voi vaan kahella tavalla, hyvällä ja huonolla. Muo ei oo ehkä luotu kuuntelemaan ihan joka ikistä varotusta ja uskomaan ihan jokaista tarinaa ja niinku Pelle Miljoonaki sanoo: "en usko mitään ennen kuin näen omilla silmilläin" Niimpä elämä opettaa.
Alkuviikosta tuntu et pää räjähtää kaikkiin suomesta tuleviin viesteihin, poistin kaikki instagramit ja facebookit mun puhelimesta vaikkei se mitään auttanu siihe hätään kun ei kuitenkaan nettiä puhelimessa ollu. Ei vaan tuntunu hyvältä olla yhteydessä ja tää elämä täällä on nyt sitä arkipäivää.
Eilen tuli paketti suomesta vihdoin 6viikon odotuksen jälkeen ja huomenna pääsen hakemaan mun objektiivin korjauksesta. Niin joo eilen Latacungan historiassa ekan kerran näytti siltä et talvi osuis tällekkin puolelle maailmaa, hurja rae myrsky valtas pienen kaupunkimme ja näytti ihan siltä et kadut ois täynnä lunta, todellisuudessa siis rakeita. Kaupunki oli ihan sekasin ja kaverit syytti muo kun oon suomalaien ja toin talven tänne hah :D Tänään lokakuun viimeinen päivä melkeen 20 astetta lämmintä ja eilinen myrsky jo historiaa, perinteinen colada morada päivä kuolleiden muistopäivä, koulussa jettiin colada moradaa, vähän niinku kuumaa marjakiisselii ja vauvan muotonen leipä jonka sisällä oli myös samaa töhnää, älyttömän hyvää :D
Viikonloppu lähenee ja elämä hymyilee.En tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Haleja suomeen kirjottelen taas ja täl kertaa todnäk vähän lyhyemmällä tauolla :D
