Home is where your heart is, right?

Ihmisiä pinotaan torneihin ja piilotetaan lasisten seinien taakse, ängetään päällekkäin taivaaseen asti ja koristellaan palveluilla. Kuka keksi rakentaa maailmasta lasisen ja harmaan? Kuka aloitti eriskummallisten rakennusten suunnittelun ja kuka halusi tahalteen rakentaa vinon talon? Miksi kaiken pitää olla aina maailman vinointa ja maailman korkeinta?  Kaiken sen näkyvyyden sisällä asuu niin paljon tarinoita ettei niitä voisi koskaan kaikkia kuulla. Jokaisessa laatikossa kasvaa muistoja ja rakennetaan kotia, jokaisessa laatikossa hurisee laitteet ja kulutetaan energiaa. Kaiken tämän keskellä ihminen on vain pieni olento jonka elämä on nykyään itsestään selvyys. Tositeeveen täydelliset naiset heräävät henkiin ajatuksissani kun kävelen pyyhe päällä altaalle. Kuuntelen ja katson noita kaikkia laiskoja ja vähemmän laiskoja elämiä jotka päivästä toiseen tilaavat kaiken, siis aivan kaiken, suoraan ovelle.
  Kuumuudesta tai laiskuudesta johtuen ihmiset eivät paljoa kävele, sekin reipas joka ei lähtenyt liikkelle autolla tai julkisilla kulkee nyt sähköisellä rullalaudalla. Kauppakeskukset ovat enemmän tai vähemmän viikonlopun vietto paikkoja ja elämä on kaikinpuolin helpoitettua niin ettei kenelläkään vain olisi vaikeaa. Kaikesta ei ole pakko pitää huolta, sillä kun vanha menee rikki ostetaan vain uusi tilalle. Tämä pätee auringon paahteessa kärventyviiin suitsiin ja satuloihin joiden nahka on niin kuivaa että se ihan varmasti kohta halkeaa. Muovikaan ei kestä jatkuvaa kuumuutta mutta väliäkö sillä, uudet ostetaan kuitenkin tilalle heti kuin vanhat ovat käyttökelvottomat. Materialla ei ole väliä. Autot ajetaan puhki ja konservatiisivuus on hepreaa. Aika kulkee omaa polkuaan, sunnuntai on maanantai ja torstai on perjantai. Aika hassua.
Kaikesta epäluonnollisuudesta huolimatta meidän laatikossa tuoksuu koti. Ei samalla tavalla kuin Tammisaaren Casa Eränpalossa, mutta sillä tavalla että sen jo vähän huomaa. Ajatuksen tasolla löydän itseni täältä myös ensi talvena. Toinen ajatus kaipaa uutta seikkailua ja kolmas on vain tyytyväinen siihen mitä on nyt. Olen oppinut asettumaan erilaisiin paikkoihin, erilaisiin elämäntilanteisiin ja erilaisiin vaiheisiin. Elän elämää jossa mikään ei koskaan ole ikuista, maat vaihtuu ja maisemat muuttuvat. Tästä voin vain syyttää tai kiittää vanhempiani, pienestä asti suunta on ollut eteenpäin ja poispäin, aina uutta ja erilaista jottei elämä kävisi liian tylsäksi. Koti on aina Tammisaaren omakotitalo jonka seinät ja kaapit pursuavat muistoja maailmalta, tuo samainen tunnelma vain siirtyy paikasta toiseen sitä mukaan kun on aika katsastaa maailman eri kolkkia.

40 astetta varjossa eikä palele ollenkaan

Elämä UAEssa rullaa eteenpäin päivä päivältä. Arki alkaa muotoutumaan oman näköisekseen ja kaikki on juuri niin hyvin kuin tässä kohtaa voi olla. Hevosia riittää vaikka muille jakaa, aurinko ja hiekka muovaavat maiseman oman näköisekseen, täällä on hyvä olla.
Dhabianilla päivät vaihtuvat nopeasti enkä saa aikaa millään kiinni, kahvi on taas pahaa ja ilmastointi haisee pahalle, tiedän olevani matkalla. Herätyskello soi joka aamu kuudelta, syön aamupalaa ja lähden talliin. Aamun rupeama on kello seitsemän ja yhdentoista välillä, pyrin ratsastamaan ensimmäiset kaksi hevosta heti seitsemästä eteenpäin ja juoksuttamaan kaksi seuraavaa näiden jälkeen. Aamupäivä on tiukka paketti ratsastusta ja liikutusta, siivousta ja hyvin harvoin jokunen opetustunti.  Päivällä on siestan aika, lounasta ja lepäilyä. Levottomaksihan siinä tulee jos viisi tuntia joutuu istumaan joten olen keksinyt kaikenlaista ajankulua helpottaakseni ja nopeuttaakseni päivän kuumimman jakson etenemistä. Siivoan ja möbleeraan asuntoa, kokkaan ja käyn kävelyllä. Välillä otan aurinkoa taka pihalla ja juon pahaa kahvia. Kun kello lähenee neljää, lähden takaisin talliin. Yleensä iltapäivisin pidän 2-3 opetustuntia lapsille ja paikallisille naisille. Vasta tuntien jälkeen ratsastan viimeiset 1-2 hevosta. Ratsastuksesta ei ainakaan ole pulaa, se on ainakin varmaa. Työn kuvaan kuuluu este- ja yksityishevosten liikutus silloin kuin omistajat eivät itse tule hevosiaan liikuttamaan, näiden lisäksi ratsastan ison Oldenburg ruunan Azlanin, ratsastuskoulun esteponin Tea Bagin ja Akhal Tekin hevosen Goldien, tämä kolmikko on kokonaan minun vastuullani joten kädet ovat vapaat tekemään mitä järki sallii. Kun kisoja on tiedossa, suuntamme hevosten kanssa naapuri farmille Mandara Equestrian Clubille hyppäämää harjoituskilpailuita. Itse olen ollut mukana kahdesti, ensimmäisen kerran Goldiella ja toisen kerran Azlanilla. Kisoihin en itse ole vielä päässyt mutta saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 Päivät eivät tosiaankaan ole pitkäveteisiä tai tylsiä. Asiakkaat tuovat väriä ja kommelluksia päivien kuluksi, pelastetut hevoset tuovat haastetta ja opettavat miten ongelmahevosia käsitellään, joka päivä oppii uutta. Tallilla käy onnekseni kouluratsastaja joka auttaa minua hevospaljouteni kanssa antamalla neuvoja ja pitämällä tunteja aina silloin tällöin, helpottaa kun edes joku puhuu samaa kieltä ja ymmärtää hevosten päälle.
 Asun clubilla viikon ympäri, ainoastaan keskiviikot vietän luxus elämää Reem Islandin Sun Towerissa.  Koti on varmaankin sielä missä sydän on, mutta onko koti pilvenpiirtäjässä vai hevostialla, sitä en ole vielä päättänyt. Kuitenkin sanoin illalla meneväni kotiin, uimaan ja salille ja ehkä menen ostamaan uusia sukkia.  Pienenä unelmoin elämästä hevostilalla, kuvittelin kuinka ratsastaisin ja hoitaisin hevosia päivästä toiseen, aurinko paahtaisi ja ilmassa tuoksuisi elämä. Tämän kaiken sain ja vielä enemmän, kuitenkin etsin edelleen sitä fiilistä joka pitäisi minut paikallani edes vähän kauemmin. Seuraavat kaksi kuukautta vietän täällä tehden töitä ja miettien seuraavaa askelta. Ainoa varma on että Dhabian on antanut ja antaa kokemuksen jota vien eteenpäin koko elämäni, ihmiset ja hevoset ovat loistavia, kuitenkaan Dhabian ei ole se koti tai se hevostila josta pienenä unelmoin.
Iltaisin kippaan hiekat kengistä ja ravistelen joka ikisen vaate kappaleen. Hiekalta ei säästy vaikka mitä yrittäisi. En myöskään tiennyt että ihminen voi hikoilla niin paljon kuin viimeisen kolmen viikon aikana olen hikoillut, mutta nyt tiedän.

Dare to dream

Kesäkuussa tuli virallinen tieto mahdollisuudesta muuttaa pois Suomesta. Kesäkuussa päivät kuluivat Riilahdessa hevosten parissa, en osannut ajatella muuta kuin työtä työn perään. Vapaana viikonloppuna googlasin mahdollisia talleja Abu Dhabin lähettyviltä ja ilman sen suurempia ajatuksia lähetin sähköpostia ja CVn neljälle eri tallille. Vastauksia tuli viikkojen kuluessa ja sovin tapaamiset ja työhaastattelut vielä Suomessa ollessani elokuun aikana.Halusin hyvän syyn muuttaa maailmalle edes vähäksi aikaa, tiesin tarvitsevani työn viisumia varten ja uskalsin unelmoida.

Saavuin Abu Dhabiin kymmenen päivää sitten, ehdin kiertää ja tutustua maahan ja kulttuuriin parin ensimmäisen päivän aikana ja heti ensimmäisenä iltana kävelin allasta ympäri soitellen eri talleille ilmoittaen olevani maassa ja että olisin valmis työhaastatteluun. Ensimmäinen etappi oli keskustassa sijaitseva Equestrian Club joka oli yhdistettynä Golf Clubiin. Paikka oli kuin elokuvista. Mahdollisuuteni työskennellä tuolla tallilla oli lähes sata prosenttinen mutta mielessäni en kuulunut hulppeaan mestaan jossa olisin vain työntekijä ja hevoset ovat vain rahaa. Koskaan ei pidä sanoa ei mahdollisuuksille mutta kun samana iltana vierailin 40 minuuttia keskustasta sijaitsevalla Dhabian Equestrian Clubilla, tiesin haluavani sinne. Talli on ulkokuoreltaan vaatimaton, peltikatossa on reikiä eikä tallissa ole ilmastointia, mutta kuka välittää pienistä asioista kun hevoset voivat hyvin?

Työ haastattelun jälkeen lähdin kotiin odottamaan vastausta. Sain paikan ja sovin aloittavani viikon lopulla. Tallilla on tällä hetkellä 42 hevosta joista suurin osa on pelastushevosia, osa yksityisiä ja osa vain tuotu sinne jotta joku pitäisi niistä huolta. Minun tehtäväni on ratsastaa. Sain kokonaan omaan käyttööni 5-vuotiaan ruunan Azlanin jota treenaan päivittäin. Sen lisäki liikutan ratsastuskoulun hevosia sekä ykstityisiä estehevosia silloin kun omistajat eivät tule paikalle. Jos kaikki sujuu niinkuin on ajateltu, pääsen kilpailemaan ensi kuussa muutamalla hevosella. Hevosten lisäksi pidän alkeistunteja 3-10 vuotiaille lapsille ja naisille jotka haluavat naisohjaajan. Näin ollen voisin sanoa ; Paratiisissa kaikki OK!

Elämä Lähi-Idässä alkaa rullaamaan ja olo on yhtä kotoisa kuin missä tahansa muualla. Katson Ruudusta vain elämää ja kuuntelen Anssi Kelaa, en tiedä onko se ihan ok vai pitäisikö tehdä jotain järkevää. Tänään on kuitenkin vapaapäivä joten saan tehdä ihan mitä vaan.
Viime viikolla ennen töiden alkamista kävimme pikkukeikalla Al Ainin keidas kaupungissa. Edellisenä iltana olin suunnitellut reitin ja kohteet jotka ehdottomasti haluaisin nähdä, mutta empä osannut arvata että päivä muuttuisi päiväksi taxi kuskin kanssa. Aamulla auto starttasi laittoman aikaisin ja saavuimme Al Ainiin juuri sopivaan aikaan tehdä ihan mitä vaan, joten kysäisimme ADECin kuskilta jos tämä voisi viedä meidät keskustaan katsomaan UNESCON suojelemaa keidasta. Kuski innostui ideasta ja lupasi kyyditä meitä koko päivän sillä muuten hän vain nukkuisi. Joten, keitaita, kameleita, palmuja, kuuma aurinko, kivisiä vuoria, kirahveja ja kahveja.


Keidas oli suojattu muureilla eikä sinne ollut asiaa naisilla eikä kenelläkään kävellen, saimme ainoastaan ajaa kapeita teitä pitkin katsoen palmuja palmun perään, noh ompahan sekin nyt sitten nähty. Keitaan keskellä oli Al Ainin National Museum joka aikanaan oli yhden UAEn presidentin koti, Sheikh Zayed Bin Sultan Al Nahyan perheiseen asui kauniissa villassa Al Ainin suurimman keitaan ympäröimänä. Koti oli rakennettu huoneisiiin ympäri museota, ja kuten jokaisessa museossa, historia kertoo omaa tarinaansa.
Seuraava etappi oli ehdoton suosikki. Camel market ja Bazaari joita ei enään löydy UAEsta sillä maa on monikulttuurisoitunut niin paljon ettei paikallisia tapoja ja perinteitä ole näkyvillä enään yhtään niin paljon kuin ennen. Loppujen lopuksi maahan on vasta 43 vuotta vanha joten jos jotain on lähtenyt noin nopeassa ajassa niin on se ehdottomasti ollut paikallisuus. Maassa on paikallisia enään vain kourallinen mutta kehitys opetuksessa ja eri alojen kehityskaarissa on vielä ihan lapsen kengissä.  Cameli markkinoilla Business money raikui ja elämä oli taas kuin tuhannen ja yhden yön saduista. Kulttuuri jos joku kolahtaa aina ja syvälle. Kun olimme ihmetelleet kaiken hintaisia kameleita, kuskimme sanoi että nyt haisee liian pahalle, lähdetään eteenpäin.

Päivä jatkui eläintarha vierailulla ja ajelulla Al Ainin ympäristössä. Lopulta ennen kotiin lähtöä kävimme syömässä kunnon lounaan ja nauroimme äidin kanssa päivän hassuille sattumille.
Al Ainin päivä olikin viimeinen oikea vapaa päivä ennen uuden työn alkamista. Loppu päivä kului altaalla ja salilla treenaten, taisin ehkä vähän jännittää uutta työtä ja uusia tallituttavuuksia mutta hyvä siitäkin tuli. Siitä lisää myöhemmin sillä nyt on taas aika lähteä ruskettumaan ja vähän hikoilemaan.

Let go, and life begins again

ترك، والحياة تبدأ من جديد

                                                       شهوة حب السفر والتجوال

8. Lokakuuta klo. 20.39 lentokone saapui  Berliinin ja Belgradin kautta Abu Dhabiin. Vastassa oli kuuma ilma, uusi kulttuuri ja täysin uusi maa. Tuhannen ja yhden yön tarinoista tuttuja maisemia ja aikaisemmin vain kuviteltuja rakennuksia. Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on persianlahden rannikkolla sijaitseva valtio joka koostuu seitsemästä emiirikunnasta. Valtaosa maan asukkaista on muslimeja joten Islamilla on vahva vaikutus maan kulttuuriin ja elintapoihin, tämän vuoksi sianlihaa eikä alkoholia tarjoilla yleisesti. Maassa maan tavalla kuuluu sanonta, kuten mi casa es su casa ; mihin ikinä matkustaakin on osattava omaksua kulttuuri ja tavat, vain siten voi tuntea itsensä kotoisaksi maailman jokaisessa kolkassa. 38 astetta varjossa mutta polvia eikä olkapäitä saa näyttää, verkkareissa on turha lähteä mihinkään ja urheilut tapahtuu aamu kuudelta tai ilta kymmeneltä.

            Aavikkoa, mangrove puita ja turkoosia vettä. Pilvenpiirtäjiä ja moskeijoita. Täällä vanhaa ei vaalita, aina rakennetaan uutta vanhan tilalle sillä maallisella mammonalla ei ole niin väliä. Elämä jatkuu jossain muualla ja vain sillä on väliä. Täällä ei myöskään sekoiteta asioita; jos mennään rannalle, saa sielä olla vain uima puvussa. Luonto on olemassa vain koska se sattuu olemaan olemassa, ei sinne kuulu mennä ihmettelemään. Aika on taas vain käsite jonka jokainen saa ymmärtää omalla tavallaan, jos tapaaminen on kymmeneltä voi se olla jo puoli kymmenen tai vasta puoli yksitoista, kaikki tapahtuu Insha'Allah eli kun jumala suo.

 Ulkomailla on ihanaa mennä kauppaan, joka hyllystä löytyy vanhoja tuttavuuksia sekä uusia kokeiluja. Kun on asunut jo vuosia muissa maissa, ei huomaa edes olevansa missään muualla kuin kotona, matkustaminen avartaa ja avaa uusia ovia uusille mahdollisuuksille. Aurinko nousee ja laskee aina uudestaan ja päivä on huomennakin. Elämä on vain yksi ja se yksi on elettävä niin ettei jää jossittelun varaa.
Sun Tower on Al Reem Islandilla sijaitseva hulppea talo jonka luxury lifeen kuuluu kaikki pelit ja vehkeet. Olo on kuin hotellissa mutta koti on rakennettava sinne missä elämän on mahdollista alkaa uudestaan. Ala kerrassa on oma uima-allas ja kuntosali, myös ostoskeskus ja ruoka kauppa. En ole vielä päättänyt onko tämä maailman paras juttu vai vain puolet siitä mitä tulevaisuus on tuomassa
minun elämääni.

                                                        العالم الذي تعيشون فيه المحار