40 astetta varjossa eikä palele ollenkaan

Elämä UAEssa rullaa eteenpäin päivä päivältä. Arki alkaa muotoutumaan oman näköisekseen ja kaikki on juuri niin hyvin kuin tässä kohtaa voi olla. Hevosia riittää vaikka muille jakaa, aurinko ja hiekka muovaavat maiseman oman näköisekseen, täällä on hyvä olla.
Dhabianilla päivät vaihtuvat nopeasti enkä saa aikaa millään kiinni, kahvi on taas pahaa ja ilmastointi haisee pahalle, tiedän olevani matkalla. Herätyskello soi joka aamu kuudelta, syön aamupalaa ja lähden talliin. Aamun rupeama on kello seitsemän ja yhdentoista välillä, pyrin ratsastamaan ensimmäiset kaksi hevosta heti seitsemästä eteenpäin ja juoksuttamaan kaksi seuraavaa näiden jälkeen. Aamupäivä on tiukka paketti ratsastusta ja liikutusta, siivousta ja hyvin harvoin jokunen opetustunti.  Päivällä on siestan aika, lounasta ja lepäilyä. Levottomaksihan siinä tulee jos viisi tuntia joutuu istumaan joten olen keksinyt kaikenlaista ajankulua helpottaakseni ja nopeuttaakseni päivän kuumimman jakson etenemistä. Siivoan ja möbleeraan asuntoa, kokkaan ja käyn kävelyllä. Välillä otan aurinkoa taka pihalla ja juon pahaa kahvia. Kun kello lähenee neljää, lähden takaisin talliin. Yleensä iltapäivisin pidän 2-3 opetustuntia lapsille ja paikallisille naisille. Vasta tuntien jälkeen ratsastan viimeiset 1-2 hevosta. Ratsastuksesta ei ainakaan ole pulaa, se on ainakin varmaa. Työn kuvaan kuuluu este- ja yksityishevosten liikutus silloin kuin omistajat eivät itse tule hevosiaan liikuttamaan, näiden lisäksi ratsastan ison Oldenburg ruunan Azlanin, ratsastuskoulun esteponin Tea Bagin ja Akhal Tekin hevosen Goldien, tämä kolmikko on kokonaan minun vastuullani joten kädet ovat vapaat tekemään mitä järki sallii. Kun kisoja on tiedossa, suuntamme hevosten kanssa naapuri farmille Mandara Equestrian Clubille hyppäämää harjoituskilpailuita. Itse olen ollut mukana kahdesti, ensimmäisen kerran Goldiella ja toisen kerran Azlanilla. Kisoihin en itse ole vielä päässyt mutta saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 Päivät eivät tosiaankaan ole pitkäveteisiä tai tylsiä. Asiakkaat tuovat väriä ja kommelluksia päivien kuluksi, pelastetut hevoset tuovat haastetta ja opettavat miten ongelmahevosia käsitellään, joka päivä oppii uutta. Tallilla käy onnekseni kouluratsastaja joka auttaa minua hevospaljouteni kanssa antamalla neuvoja ja pitämällä tunteja aina silloin tällöin, helpottaa kun edes joku puhuu samaa kieltä ja ymmärtää hevosten päälle.
 Asun clubilla viikon ympäri, ainoastaan keskiviikot vietän luxus elämää Reem Islandin Sun Towerissa.  Koti on varmaankin sielä missä sydän on, mutta onko koti pilvenpiirtäjässä vai hevostialla, sitä en ole vielä päättänyt. Kuitenkin sanoin illalla meneväni kotiin, uimaan ja salille ja ehkä menen ostamaan uusia sukkia.  Pienenä unelmoin elämästä hevostilalla, kuvittelin kuinka ratsastaisin ja hoitaisin hevosia päivästä toiseen, aurinko paahtaisi ja ilmassa tuoksuisi elämä. Tämän kaiken sain ja vielä enemmän, kuitenkin etsin edelleen sitä fiilistä joka pitäisi minut paikallani edes vähän kauemmin. Seuraavat kaksi kuukautta vietän täällä tehden töitä ja miettien seuraavaa askelta. Ainoa varma on että Dhabian on antanut ja antaa kokemuksen jota vien eteenpäin koko elämäni, ihmiset ja hevoset ovat loistavia, kuitenkaan Dhabian ei ole se koti tai se hevostila josta pienenä unelmoin.
Iltaisin kippaan hiekat kengistä ja ravistelen joka ikisen vaate kappaleen. Hiekalta ei säästy vaikka mitä yrittäisi. En myöskään tiennyt että ihminen voi hikoilla niin paljon kuin viimeisen kolmen viikon aikana olen hikoillut, mutta nyt tiedän.