In love

Tämän tekstin kirjoittaminen on tähän mennessä vaatinut kolme kuppia kahvia ja monta pois pyyhittyä riviä epämääräistä tekstiä. Ei siksi, ettenkö tiedä mitä kirjoittaisin, vaan siksi etten yksinkertaisesti osaa muotoilla lauseitani oikein.
Cambridge ei eroa yhtään mistään muusta tämän maan kyläsestä, niittyjä ja lampaita. Mummoja ja vaareja. Vaaleanpunaisia puita ja paljon matalia rakennuksia. Mutta, yksi asia osui ja upposi, nimittäin hevoset. Katukivetyksissä hevoskuvioita, hevospatsaita ja hevoshevosia aivan joka puolella. Laukkahevosia, estehevosia, puskahevosia ja ponihevosia. Jockey Clubi jossa vietämme iltoja iltojen perään ja ihmisiä jotka puhuvat vain hevosista. Kulttuuri on aivan toinen kuin Suomessa ja Abu Dhabissa tai missä tahansa muualla. Kaikki tuntuvat suhtautuvan asioihin iisisti ilman turhaa stressiä eikä turhia sääntöjä ole keksitty pilaamaan kenenkään päivää.

Talli jossa työskentelen eroaa entisistä työpaikoistani vain hevosten kaliiperin ja työtuntejen verran. Asukkaita tallilla on tällä hetkellä laskujeni mukaan 48 joista vain 7 on minun vastuullani ja vain nuo 7 hyppäävät esteitä. Loput laukkaavat kilpaa. Laukkaurheiluun en toistaiseksi ole liian paljon hurahtanut mutta lupasin lähteä treenaamaan noita kaistapäitä joku aamu ihan vain kokemuksen vuoksi. Ajanottoihin Breeze Upseihin pääsin mukaan taluttamaan oripoikia ja parin viikon päästä katsotaan paljonko rahaa kenestäkin pyydetään. Tv.stä tulee laukkaurheilua ja koko kylä puhuu laukkaurheilusa kuin viimeistä päivää. Toisaalta taidan olla itsekkin pieni osa tätä lajia, sillä 5 vastuu hevosistani laukkasivat kilpaa 2-4 vuotiaina ja vasta 5 vuotiaina siirtyivät esteratsuiksi. Mukavaahan se on ratsastella hyvällä moottorilla. Sain heti kättelyyn oman hevosenkin. 6-vuotias Bart, joka ei vielä paljon osaa mutta kovasti yrittää. En tiedä milloin korkkaamme ensimmäiset kilpailumme mutta tulevaisuus tuon ruunan kanssa saattaa olla hyvinkin kirkas.

Kokemuksia kokemusten perään, se on viimeisten vuosien motto. Eilen laukkasimme kiitoa niityillä jahdaten lampaita ja tänään päädyin kaatosateeseen treenaamaan isoa kimoa. Päivät täyttyvät monenlaisista hetkistä ja iso osa minusta on jo kotona. Kunhan ystäväni Virpi saapuu uljaalla Corsallani, aloitan nyrkkeilyn Hamiltonissa. Juoksen ainakin joka toinen päivä ja ratsastan joka aamu. Viikonloput vietämme kisareissuilla ja viikolla yritämme saada aikaan kaikkea hyödyllistä. Kaikki hevoset täällä voivat hyvin ja niistä huolehditaan erittäin hyvin. Eläimet ovat suuressa arvossa muutenkin ja koko kulttuuri tuntuu olevan kovin eläinystävällinen. Yhtenä päivänä lakkasin 40 laukkahevosen kaviot ja toisena letitin 7 hevosen harjat. Seuraavaksi ratsasimme naapurin luokse hyppäämään ja illalla teimme hyvää ruokaa. Huoletonta karhun elämää, sitä tämä todellakin on. Kaiken lisäksi saan kahvini mustana ja vahvana jokaisena aamuna ja punaviinikin on vallan mainiota. Täällä on kaikki top-jutut mistä pidän. Hevoset, vuoret, meri, kahvi, punaviini ja suklaa. Mitään ei puutu.

Olen onnellinen. Se on kai oikeasti ainoa asia jonka haluan kaikille kertoa. Viihdyn täällä enkä aio täältä lähteä ainakaan lähitulevaisuudessa. Saatan katsella mahtavaa tähtitaivasta ja tiedostaa olevani elossa. Saan tehdä juuri sitä mitä haluan ja teen juuri niin kuin itse olen tekemiseni suunnittellut. Voin olla kiitollinen vanhemmilleni ja voin olla kiitollinen itselleni, sillä itse olen tämänkin homman järjestänyt.

Everything is possible

Taivaalta voi pudota 200km tuntinopeudella ja nauraa sydämensä pohjasta. Lentojen välillä voi maata rannalla Gold Coastilla ja matkaan voi hurahtaa kolmekymmentäneljä tuntia. Aamulla voi herätä omasta autosta ja olla onnellinen. Pieni vihreä voi kuljettaa ympäri Uutta Seelantia ja viedä kuskinsa uuteen seikkailuun. On mahdollista tietää mitä tekee vaikkei oikesti olisi aavistustakaan ja on myös mahdollista muuttaa toiselle puolelle maailmaa jos haluaa.
Äiti sanoi että voin tehdä mitä haluan joten kirjoitin CVni loppuun olevani Globetrotter without limits. Sainkin monta työpaikka tarjousta heti samalla viikolla ja täällä sitä nyt ollaan toisella puolella maailmaa, en vaihtaisi sekuntiakaan enkä myöskään aio uudelleen kirjoittaa CVtäni.

 "Every sixty seconds you spend upset is a minute of happiness you'll never get back"

En ole aina ihan varma riittääkö kaikkien huumorintaju kun kerron tapahtumista jotka koskevat omia valintojani. Maailmaa ympäri kiertäessä ehtii eteen tulla monta valintaa ja monta aivotusta jotka tekevät tiestäni erittäin mutkittelevan. Tämä vuosi alkoi Abu Dhabissa ja jatkui surffaten Balilla, lensin Suomeen ratsastamaan ja takaisin Uuteen Seelantiin Abu Dhabin kautta. Olisinkohan kymmenen vuotta sitten uskonut asuvani nyt oikeasti maailman toisella puolella sanoen tätä paikkaa kodiksi? "Pystyy vaan" kuuluu lentävä lausahdus kun auton kauppapaperit oli allekirjoitettu ja matka kohti unelmia alkoi. Tuo sama lausahdus seuraa minua kaikkialle ja tekee arjesta mielenkiintoisemman. Pystyy vaan jos haluaa, ei se niin vaikeaa ole.
Voisin kirjoittaa monta tarinaa viimeisen kuukauden tapahtumista ja laittaa kauniita kuvia auringonlaskuista ja rannoista joita ennen töideni alkua ehdimme exploorata ystäväni kanssa, voisin myös kertoa täydellisistä camping paikoista ja punaviinitarjoilusta pikkuisessa auto kodissa, mutta taidan nyt vain kertoa että kaikki tuo on aivan täysin mahdollista kenelle tahansa joka vain lähtee tekemään. Vaikeampaa on pysähtyä kun kerran pääsee alkuun.

Nyt asun maassa jossa kaikki on vain sweet as ja elämä rullaa lampaiden ja luonnon tahtiin, Täällä ei turhista säännöistä murehdita ja piirakat maistuvat niin amulla kuin illalla. Täällä on hyvää viiniä ja kauniita hevosia, aina vaan vaihtuvat maisemat ja paljon koettavaa. Tallin hevoset laukkaavat kilpaa isoilla radoilla tai hyppäävät korkeita esteitä mahtavalla loikalla. Aamulla voin kävellä tallikäytävää pitkin ja kuunnella tyytyväisten heppojen hörinää ennen kuin aloitan päivän työt.

"If you want to buy a piece of heaven, you have to make New Zealand your home"