If everything goes wrong, keep smiling.

Jos rengas puhkeaa keskellä kansallispuistoa pitää vaihtaa vararengas paikalleen ja ajaa 30km/h kunnes saapuu seuraavaan kaupunkiin. Tämä matka saattaa kestää 6-7 tuntia joten varaudu pakkaamalla tarpeeksi naposteltavaa. Hyvä fiilis ja musiikki pitää konkkaronkan hyvällä tuulella vaikka välillä sataisi kaatamalla. Rengasliikkeeseen voi saapua juuri ennen sulkemisaikaa ja sen jälkeen jokainen ansaitsee kylmän oluen.
Jos ostaa tavaratalosta halvan teltan, kannattaa ostaa myös sadesuoja sateisia öitä varten, sillä muuten saattaa herätä keskellä yötä. Minä tosiaan unissani ihmettelin että miksi ihmeessä olen ihan läpimärkä ja miksi sisällä sataa. No onneksi autossakin voi nukkua ihan hyvin vaikka kolmekin ihmistä jos vieraanvaraiseksi pitää ryhtyä. Kuitenkin taas onni onnettomuudessa, sillä jos auton rengas tosiaan puhkeaa, saattaa avun haussa löytää paikallisia Maoreita jotka kutsuvat sinut juhla seremoniaan. Kansallispuisto satuttiin palauttamaan Maori ihmisille ja paikalliselle heimolle joten juhlat olivat käynnissä ja pääsimme maistamaan palan Uuden Seelannin alkuperäistä kulttuuria.

 

Joulun voi helposti viettää kaukana kaikesta, kaukana ihmisistä ja kaupungin valoista. Voi ajaa 45minuuttia hiekkatietä ja ylittää kapeita siltoja ja vähän tulvivaa joenpohjaa. Hieman jännitti Corsan puolesta mutta hyvin se porskutti. Camping alueella pitää muistaa ettei vettä tai sähköä löydy mistään, joten muutaman päivän tarpeet pitää osata laskea tarkkaan. Joulu aattona voi syödä ihan mitä haluaa vaikka gampas al pilpil ja paikallista kalaa, graavia lohta ja perunamuusia. Ruoka juomaksi Sangriaa kaikilla hedelmillä ja muutama paikallinen lager jääkylmänä. Illan voi viettää kuumissa luonnon lähteissä katsellen uskomatonta tähti taivasta johon en varmasti koskaan kyllästy. Tähdenlennon nähtyä saa toivoa mitä vaan ja aamulla voi peseytyä jää kylmässä joessa. Elämä voi olla ihanaa ja mahtavaa päivästä toiseen ja matkalla voi törmätä ihmisiin joita et ikinä unohda.

Onnea ja epäonnea. Epäonni kasvattaa ja opettaa mutta voi myös muuttaa suunnitelmia ja suuntaa. Jos info keskuksessa kehotetaan tutustumaan alueen vesiputouksiin kannattaa varmistaa parkkipaikkojen turvallisuus. Jos huomaa auton ikkunan olevan rikki ja tavaroiden kadonneen auton sisällä kannattaa soittaa poliisille ja jutella paikallisille. Poliisi voi auttaa vaikka missä vaikkei tavaroita voikkaan saada takaisin. Materiaa voi menettää ja ostaa lisää mutta jos menettää luottamuksen, ei sitä voi takaisin saada. Ällöttävä tunne vatsan pohjalla ja auto muutamaa kymmentä kiloa kevyempänä voi helposti muuttaa pariksi päiväksi poliisi sedän kesä asuntoon meren rannalle ja selvittää koko sotku. Matkalla sattuu ja tapahtuu mutta tärkeintä on pysyä yhdessä . Ja kun pysyy yhdessä voi vaikka lähteä viini kierrokselle polkupyörillä ja festivaaleille viettää uutta vuotta ja uuden vuoden seikkailuita. Jos löytää Ranskalaisen, canadalaisen ja australialaisen voi helposti löytää uusia parhaita kavereita.

do you really wanna live forever, forever young?



She moves in her own way

Istun autossa, nojaan pelkääjän penkin niin taakse kuin mahdollista ja ojennan jalkani suoriksi. Aurinko ei tänä aamuna herättänyt paisteellaan, mutta sadepisarat tanssivat pelti katolla. Viikkaan peitot ja heitän tyynyt takaluukkuun koko muun retki tilpehöörin sekaan, pyyhin hitaasti avautuvat ikkunat pyyhkeellä ja lähden etsimaan take away coffee stoppia.
Aamut ovat parhaita hetkiä uusille ajatuksille, uusi päivä ja uudet kuviot. Täällä päivä alkaa ensimmäisenä koko maailmassa, kun muut maat vielä nukkuvat tai elävät eilistä, me olemme jo hereillä. Aamulla voin sanoa hyvää yötä Suomeen tai Abu Dhabiin ja aloittaa askareeni. Minähän olen lähiaikoina ruvennutkin oikei villiksi suunnitelmien ja tekemisieni kanssa, siksi nyt kerron teille aamuista jolloin ajatukset eivät pysyneet enään karsinan siivoamisessa tai ratsastamisessa.

Tässä Virpin läksiäis kakku viimeisen yhteisen illan kunniaksi. Nyt Corsa on taas kotona ja iikon päästä se saa viedä minua uusiin seikkailuihin!

Aamu n.1
Istun pienen laukkahevosen selässä, laukkaamme kylki kyljessä rataa ympäri kahden muun hevosen kanssa, aamu aurinko pilkottaa puiden takaa ja minä vain hymyilen. Tallissa odottaa pakolliset aamutoimet ja muutaman hevosen ratsastus, tyypillinen tiistai.
Ratsastettuani kolme seuraava hevosta samalla pölyävällä hiekkakentällä päätän lukea sähköpostini kahvitauolla ja päivittää hieman työhakuja. Kas kummaa roskapostissa on kultakimpale! Uutta mailia kehiin ja työhaastattelu on sovittu.

Aamu n.2

En tiedä mitä teen, mutta teen paljon asioita samaan aikaan. Odotan tärkeää puhelua ja yritän tehdä kaiken nopeasti. Ratsastan ja ratsastan ja ratsastan vähän lisää mutta mikään ei saa minussa aikaan sitä intohimon tunnetta. Kunnes, puhelin soi. Keskustelun päätyttyä olen virallisesti askeleen lähempänä uutta oikeaa ammattia. Kesäkuussa vuoret, lumi, lumilauta ja sukset odottavat Etelä-saarella.

Aamu n.3

Aamu jolloin herään autostani neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä kotikylästä. Käyn peseytymässä ja pesen hampaani pullo vedellä. Nyt coffee stopille. Wifi ja musta kahvi, ehkä jotain syötävää. Navigaattoriin uusi osoite ja henkinen valmistautuminen päivän työhaastatteluun. Ajan kukkulan päälle ja liun alas hiekkatietä kun vuohet ja lampaat juoksevat edelläni hyvin päättömästi. Saavun farmille jossa vihreää maata riittää silmänkantamiin ja hevosia ensisilmäyksellä ainakin 50. 

"Are you ready to ride?" 

No totta helvetissä, "let's roll"

Kypärä päähän ja hevosen selkään. "Haastatteluun" sisältyikin viiden hevosen ratsastaminen kukkuloilla laukaten ja samalla keskusteleminen kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Kättä päälle ja nähdään Tammikuussa kun työt alkavat.

Aamu n.4

Viimeinen ajattelu aamu. Aamu jolloin tiesin että mikään ei voisi olla paremmin. Aloitin tämän aamun hymyilemällä, keitin mustan kahvin ja päätin ottaa kaiken irti tästäkin maasta. Viikon päästä saatan taas nukkua pienessä vihreässä, piirtää reittejä karttoihin ja siemailla punaviiniä. 

Tänään ajattelin vain hulatyttöä ja Fin-kettua jotka yhdessä joraavat autossani päivästä toiseen, viikon päästä rokkaan menemään ja sitten kuulkaa on hanat auki.

Viikonloput ovat kuluneet siivillä. Kisareissuja lähelle ja kauas enkä voi valittaa, sillä pohjois-saarta on nyt kierretty oikein urakalla. Hastings, Taupo, Auckland ja Waikaton alue on kutakuinkin nähty ainakin hevosmaailmasta käsin. Rekassa asuminen ei ole yhtään hullumpaa vaikka päivät ovatkin puuduttavan pitkiä. Hassua miten jostain voi nauttia niin paljon ettei enää osaakkaan nauttia, aivan kuten seikkaileminen on ihanaa ja mahtavaa mutta kotona on aivan yhtä ihana olla. Juuri tästä syystä on nyt aika vaihtaa suuntaa, ottaa askel kohti jotain muuta ja astua tutun groomi maailman ulkopuolelle.

Mä vaan voitan vaikken mä lottoo!

Viikot alkavat ja loppuvat sellaista vauhtia etten enää itsekkään tiedä missä mennään. Oli hevos markkinat ja muutamat kilpailut, oli myös villi laukkaratsastus kukkuloilla ja muutama hikinen salitreeni. Parasta on kuitenkin uudet tuttavuudet ja niin monet mahdollisuudet, etten ole varma mihin niistä tarttua. Tässä elämässä on kai kuitenkin tarkoitus elää unelmaansa ja unohtaa kaikki stupid bullshit, sillä elämä on loppujen lopuksi aivan liian lyhyt turhille murheille. Nyt pääsin vihdoin lataamaan valokuvia koneelle, joten on aika avata vähän tarkemmin tapahtumia tällä puolen palloa.

Karaka horse sales 2016 where the winning begins.

Tuota viikkoa moni hevoskauppias ja kouluttaja odottaa kuin kuuta nousevaa aina vuotiaiden myynneistä tähän päivään. Suunnitelua ja paljon aikaisia aamuja. Hyvät taluttajat pitää etsiä ja koko poppoo pitää saada kasaan jotta viikko sujuisi ongelmitta. Karakassa oli tänä vuonna n.500 2vuotiasta ready to run hevosta myynnissä, joista 33 oli Diamond Lodgen, eli meidän tallin nimen alla.
Paikalle saavutaan perjantai illan ja lauantai aamun aikana, hevoset pestään ja puunataan huolellisesti, harjat leikataan ja kaviot lakataan. Auringossa palaneet hännät värjätään ja nahkariimut kiillotetaan. Minä sain juosta hevoskaupasta toiseen ostaen kavio öljyjä ja kaikenmaailman shampoita ja suihkeita.

Sunnuntaista tiistaihin päivät kuluivat seuraavanlaisesti. Aamuruokinta kuudelta ja aamupalalle seitsemältä. Tämän jälkeen hevoset puunataan kuin autopesussa konsanaan kun 14 taluttaja tyttöä kukin tekee tehtävänsä ulkomuistista. Siinä seisoin vieressä ja ihmettelin tuota liukuhihna touhua. Välillä pidin kiinni yhtä hevosta ja välillä lakkasin jonkun kaviot. Mahtavat heppa raukat ihmetellä tuota menoa. Mitähän jos Billnäsin kaksivuotiaat heitettäisiin tuohon samaan hyrrään? Tulisiko siitä mitään?
Puunauksen jälkeen odotellaan ostajia. Ostajat täyttävät kortin jossa lukee kaikkien hevosten nimet merkiten ne, jotka haluavat nähdä. Taluttajat tuovat hevoset yksitellen näytille, ostaja tekee muistiinpanoja vihkoseensa, kokeilee jalkoja ja hengitysteitä tai toisinaan vain ihmettelee. Toiset ostajat selvästi tiesivät mitä haluavat kun taas toisia voisin verrata itseeni kameli markkinoilla. Oli seurueita Japanista ja Kiinasta, Australiasta ja Jenkeistä. Suurin osa hevosista kuitenkin myydään Hong Kongiin tai Singaporeen.
Ostajien odottelua jatkui lounaan ajan aina kello viiteen saakka, jolloin hevoset saivat iltapalansa ja lepohetken ennen seuraavan päivän tuijotteluja.
Lounaaksi syötiin sämpylöitä tai wrappejä joita autoin catering tätiä tekemään ja illalliseksi salaatteja ja lihaa milloin mitenkin. Suurin osa porukasta tekee myyntejä työkseen, eli matkustaa myynnistä myyntiin hyvällä palkalla ja ilmaisilla asumuksilla. Toiset eivät edes ratsasta vaan taluttavat ja puunaavat heppoja viikosta toiseen. Pystyy vaan.

Keskiviikkona ja torstaina alettiin vihdoin tositoimiin ja kauppaaminen alkoi. Hevosille läntättiin numerot takapuoliin ja ne talutettiin myyntirinkiin jossa huutokauppa systeemillä ostajat kilpailivat omista suosikeistaan. Kahden päivän aikana jokainen talli yritti päästä eroon hevosistaan mahdollisimman hyvillä hinnoilla. Ringin ulkopuolella saattoi kuulla helpottuneita huokauksia kun omiatajat saivat tarpeeksi rahaa laskujen maksamiseen, aivan kuten surullisia naamoja velkaantumisen merkiksi. Ei ole helppo bisnes ollenkaan. Tänä vuonna ei ilmeisesti ollut yhtään niin paljon onnea kuin viime vuonna, sillä kolmasosa hevosista palasi takaisin kotiin treenattavaksi. Tämän seurauksena pääsin itsekkin mukaan laukkahevosten treeni aamuihin ja voi että miten voikaan olla niin hauskaa laukata ympäri rataa ennen auringon nousua. Taisin rakastua pahasti tähän uuteen lajiin jossa vauhtia ei ainakaan puutu!

Itselleni koko viikko avasi maailmaa taas hiukan enemmän. Sain olla valokuvaajan roolissa ja autoin aina missä tarvittiin. Uusia tuttavuuksia ja paljon vinkkejä tulevaisuuteen, myös muutama työ tarjous ja monta monta asiaa pohdittavaksi. Nyt kun pieni vihreäkin on saapunut takaisin matkaltaan, on minunkin helppo kulkea minne ikinä haluan. Sali ja lenkit pitävät mielen kurissa sillä nyt jos joskus on monta päätöstä tehtävänä.

You can't put a limit on anything. The more you dream, the farther you get.

Aamulla luin jutun jossa 27-vuotias nainen todettiin ensimmäiseksi kaikissa maissa vierailleeksi naiseksi. Mahdotonta se ei siis ole. Tämän luettuani motivaationi maailman matkoja kohtaan kasvoi ainakin kolmin kertaiseksi ja unelmani toteutuminen alkoi näyttää erittäin todelliselta. En sano että pyrin tuohon tulokseen nyt heti äkkiä, mutta tahdon vain ilmoittaa aikeistani. Ehkä ratsastavalle valokuvaajalle löytyy töitä muualtakin kuin Arabi Emiraateista tai Uudesta Seelannista. Luulen ettei unelmillani ole ollut rajoja koskaan, kiitos äidille joka antaa minun ruokkia näitä ajatuksia.

Nyt tähän päivään. Pakkausta, pesemistä, ratsastusta, salia, lenkkiä ja lisää pakkausta. Sitä kaikkea tämä viikko on pitänyt sisällään. Kisoja ja harjoitus kisoja, vähän estetreeniä ja edelleen ontuva lempiheppa. Pyykinpesua ja loimien kuivatusta, hellettä ja ukkoskuuroja. Tähän mennessä varmasti yksi monipuolusimmista viikoistani tällä puolella palloa. Ja tekemistä riittää vielä silloinkin kun luulisi ettei mitään enää ole tehtävä listalla. No eipä onneksi tunnu missään, sillä salitreenit ja lenkit pitävät huolta mielenterveydestäni ja hevoset muistuttavat, miksi ylipäänsä olen täällä.
Tänään ja huomenna pakkaamme 33 hevosta rekkoihin ja suuntaamme Karakaan hevoskauppoihin. Kaikki 2-vuotiaat ready to runit myydään Kiinaan ja Japaniin (toki myös ihan omaan maahan ) aloittamaan oikeaa uraa laukkahevosina. Seuraavan viikon ajan pukeudumme unovormuihin, talutamme hevosia ympäri aluetta, putsaamme ja puunaamme minkä ehdimme ja toivomme vain että kaikki menevät kaupaksi. Pääsen samalla myös virallisen valokuvaajan rooliin sekä kahvila apulaiseksi ja tietenkin tallivastaavaksi ja mitähän vielä muuta. Odotan jo innolla koko tapahtumaa ja muutenkin seuraavia viikkoja ja viikonloppuja. Kilpailukausi on puhkeamassa kukkaan ja jokaisessa showssa tapahtuu. Omat heppani harmikseni eivät vielä kisaamaan kykene, mutta toivottavasti pian. Kesä alkaa pikkuhiljaa olemaan täällä, hassua sillä kaippojen hyllyt alkavat samalla notkua joulukoristeita ja kaikenmaailman jouluruokia. Saa muuten nähdä vietänkö jouluaattoni surffilaudan vai hevosen päällä!
Sillä välin kun me olemme hevoskaupoissa, estehevoset saavat lomailla laitumilla ja ottaa iisisti ennen seuraavia kisakuukausia.

Mielenkiintoa ei tästä bisneksestä puutu. Olenkin enemmän kuin onnellinen oppiessani joka päivä jotain uutta mielenkiintoista näistä eläimistä.
Jos on intohimoa ja rakkautta mitä tahansa kohtaan, on mahdollista päästä pitkälle. On se sitten mikä tahansa laji tai ala tässä elämässä.

Ylemmissä kuvissa Richie ja Bart. Rich'n'Unhitched on entinen laukkaheppa johon rakastuin tämän viikon aikana vielä enemmän. Lomailun jälkeen se alkaa pikkuhiljaa löytämään oman moottorinsa niin.kuskin ei enää tarvitse kauheasti potkia. Bart on edelleen laidunlomalla kaviopaiseen vuoksi, mutta toivottavasti pääsee pian takaisin arkeen. Alempana kuvaa Browns hilliltä jossa käymme treenaamassa heppoja kerran viikossa. Loppumatyomat vihreät nummet joita saa laukata niin kovaa kuin hevosista lähtee. Vanhat kisaajat pääsevat takaisin elementtiinsä ja kuskit saavat mainiot käsitreenit alkumatkan jarrutteluista. Noissa maisemissa saattaa nähdä jokusen Hobbitinkin naamioituneena Jockey pukuihin.

In love

Tämän tekstin kirjoittaminen on tähän mennessä vaatinut kolme kuppia kahvia ja monta pois pyyhittyä riviä epämääräistä tekstiä. Ei siksi, ettenkö tiedä mitä kirjoittaisin, vaan siksi etten yksinkertaisesti osaa muotoilla lauseitani oikein.
Cambridge ei eroa yhtään mistään muusta tämän maan kyläsestä, niittyjä ja lampaita. Mummoja ja vaareja. Vaaleanpunaisia puita ja paljon matalia rakennuksia. Mutta, yksi asia osui ja upposi, nimittäin hevoset. Katukivetyksissä hevoskuvioita, hevospatsaita ja hevoshevosia aivan joka puolella. Laukkahevosia, estehevosia, puskahevosia ja ponihevosia. Jockey Clubi jossa vietämme iltoja iltojen perään ja ihmisiä jotka puhuvat vain hevosista. Kulttuuri on aivan toinen kuin Suomessa ja Abu Dhabissa tai missä tahansa muualla. Kaikki tuntuvat suhtautuvan asioihin iisisti ilman turhaa stressiä eikä turhia sääntöjä ole keksitty pilaamaan kenenkään päivää.

Talli jossa työskentelen eroaa entisistä työpaikoistani vain hevosten kaliiperin ja työtuntejen verran. Asukkaita tallilla on tällä hetkellä laskujeni mukaan 48 joista vain 7 on minun vastuullani ja vain nuo 7 hyppäävät esteitä. Loput laukkaavat kilpaa. Laukkaurheiluun en toistaiseksi ole liian paljon hurahtanut mutta lupasin lähteä treenaamaan noita kaistapäitä joku aamu ihan vain kokemuksen vuoksi. Ajanottoihin Breeze Upseihin pääsin mukaan taluttamaan oripoikia ja parin viikon päästä katsotaan paljonko rahaa kenestäkin pyydetään. Tv.stä tulee laukkaurheilua ja koko kylä puhuu laukkaurheilusa kuin viimeistä päivää. Toisaalta taidan olla itsekkin pieni osa tätä lajia, sillä 5 vastuu hevosistani laukkasivat kilpaa 2-4 vuotiaina ja vasta 5 vuotiaina siirtyivät esteratsuiksi. Mukavaahan se on ratsastella hyvällä moottorilla. Sain heti kättelyyn oman hevosenkin. 6-vuotias Bart, joka ei vielä paljon osaa mutta kovasti yrittää. En tiedä milloin korkkaamme ensimmäiset kilpailumme mutta tulevaisuus tuon ruunan kanssa saattaa olla hyvinkin kirkas.

Kokemuksia kokemusten perään, se on viimeisten vuosien motto. Eilen laukkasimme kiitoa niityillä jahdaten lampaita ja tänään päädyin kaatosateeseen treenaamaan isoa kimoa. Päivät täyttyvät monenlaisista hetkistä ja iso osa minusta on jo kotona. Kunhan ystäväni Virpi saapuu uljaalla Corsallani, aloitan nyrkkeilyn Hamiltonissa. Juoksen ainakin joka toinen päivä ja ratsastan joka aamu. Viikonloput vietämme kisareissuilla ja viikolla yritämme saada aikaan kaikkea hyödyllistä. Kaikki hevoset täällä voivat hyvin ja niistä huolehditaan erittäin hyvin. Eläimet ovat suuressa arvossa muutenkin ja koko kulttuuri tuntuu olevan kovin eläinystävällinen. Yhtenä päivänä lakkasin 40 laukkahevosen kaviot ja toisena letitin 7 hevosen harjat. Seuraavaksi ratsasimme naapurin luokse hyppäämään ja illalla teimme hyvää ruokaa. Huoletonta karhun elämää, sitä tämä todellakin on. Kaiken lisäksi saan kahvini mustana ja vahvana jokaisena aamuna ja punaviinikin on vallan mainiota. Täällä on kaikki top-jutut mistä pidän. Hevoset, vuoret, meri, kahvi, punaviini ja suklaa. Mitään ei puutu.

Olen onnellinen. Se on kai oikeasti ainoa asia jonka haluan kaikille kertoa. Viihdyn täällä enkä aio täältä lähteä ainakaan lähitulevaisuudessa. Saatan katsella mahtavaa tähtitaivasta ja tiedostaa olevani elossa. Saan tehdä juuri sitä mitä haluan ja teen juuri niin kuin itse olen tekemiseni suunnittellut. Voin olla kiitollinen vanhemmilleni ja voin olla kiitollinen itselleni, sillä itse olen tämänkin homman järjestänyt.

Everything is possible

Taivaalta voi pudota 200km tuntinopeudella ja nauraa sydämensä pohjasta. Lentojen välillä voi maata rannalla Gold Coastilla ja matkaan voi hurahtaa kolmekymmentäneljä tuntia. Aamulla voi herätä omasta autosta ja olla onnellinen. Pieni vihreä voi kuljettaa ympäri Uutta Seelantia ja viedä kuskinsa uuteen seikkailuun. On mahdollista tietää mitä tekee vaikkei oikesti olisi aavistustakaan ja on myös mahdollista muuttaa toiselle puolelle maailmaa jos haluaa.
Äiti sanoi että voin tehdä mitä haluan joten kirjoitin CVni loppuun olevani Globetrotter without limits. Sainkin monta työpaikka tarjousta heti samalla viikolla ja täällä sitä nyt ollaan toisella puolella maailmaa, en vaihtaisi sekuntiakaan enkä myöskään aio uudelleen kirjoittaa CVtäni.

 "Every sixty seconds you spend upset is a minute of happiness you'll never get back"

En ole aina ihan varma riittääkö kaikkien huumorintaju kun kerron tapahtumista jotka koskevat omia valintojani. Maailmaa ympäri kiertäessä ehtii eteen tulla monta valintaa ja monta aivotusta jotka tekevät tiestäni erittäin mutkittelevan. Tämä vuosi alkoi Abu Dhabissa ja jatkui surffaten Balilla, lensin Suomeen ratsastamaan ja takaisin Uuteen Seelantiin Abu Dhabin kautta. Olisinkohan kymmenen vuotta sitten uskonut asuvani nyt oikeasti maailman toisella puolella sanoen tätä paikkaa kodiksi? "Pystyy vaan" kuuluu lentävä lausahdus kun auton kauppapaperit oli allekirjoitettu ja matka kohti unelmia alkoi. Tuo sama lausahdus seuraa minua kaikkialle ja tekee arjesta mielenkiintoisemman. Pystyy vaan jos haluaa, ei se niin vaikeaa ole.
Voisin kirjoittaa monta tarinaa viimeisen kuukauden tapahtumista ja laittaa kauniita kuvia auringonlaskuista ja rannoista joita ennen töideni alkua ehdimme exploorata ystäväni kanssa, voisin myös kertoa täydellisistä camping paikoista ja punaviinitarjoilusta pikkuisessa auto kodissa, mutta taidan nyt vain kertoa että kaikki tuo on aivan täysin mahdollista kenelle tahansa joka vain lähtee tekemään. Vaikeampaa on pysähtyä kun kerran pääsee alkuun.

Nyt asun maassa jossa kaikki on vain sweet as ja elämä rullaa lampaiden ja luonnon tahtiin, Täällä ei turhista säännöistä murehdita ja piirakat maistuvat niin amulla kuin illalla. Täällä on hyvää viiniä ja kauniita hevosia, aina vaan vaihtuvat maisemat ja paljon koettavaa. Tallin hevoset laukkaavat kilpaa isoilla radoilla tai hyppäävät korkeita esteitä mahtavalla loikalla. Aamulla voin kävellä tallikäytävää pitkin ja kuunnella tyytyväisten heppojen hörinää ennen kuin aloitan päivän työt.

"If you want to buy a piece of heaven, you have to make New Zealand your home"

They say live within the moment Cause there's nothing else but now.

Kuuma ilma kohtaa ilmastoidun huoneen  kuin lehmän hönkäyksenä ja syleilee koko kroppaa aivan kuin se haluaisi minun sulavan. 40Astetta varjossa ja tuhannen ja yhden yön maisemat vilisevät oikealla ja vasemmalla puolella muistuttaen minua viime syksystä. Noin viikko sitten lentokone laskeutui keskelle hiekkalaatikkoa, "welcome to Middle-East, the weather is nice but there is a bit haze in the air"-intialais aksentti kailotti lentokentän keskusradiosta niin hiljaa etten ole varma kuulinko sen vain omassa päässäni. Tällä kertaa matkassa mukana on myös hyvä ystäväni ja vallan mainio toverini Virpi. Hyppäsimme kerman väriseen taxiin ja huristimme suoraan Al Reem Islandille Sun Toweriin, joka jollain asteikolla on toinen kotini. Pieni kääpiöpinserimme oli aivan ihmeissään kun perhe pala palalta väheni Tammisaaressa ja kas kummaa lisääntyi samaa tahtia täällä Abu Dhabissa. Pilvenpiirtäjä kotimme tuntui entistä kodikkaammalta ja elämä lähtikin heti rullaamaan oikein mukavasti. Altaalla makoilua, aurinkoa, hyvää ruokaa ja uusi aluevaltaus squash! Siitä olemmekin ottaneet ilon irti miltei jokaisena päivänä, eikä hikoilulta ole välttynyt millään, sillä sali ja tennis houkuttelevat hikoilemaan vielä lisää. Aamut alkavat mukavasti 33. kerroksen keittiössä musiikkia kuunnellen ja kahvia juoden. Hemmoteltu minipinseri makoilee ikkunan auringossa aamuisen lenkin jälkeen ja näyttää vähän liiankin tyytyväiseltä. Kohta taitaa olla aika pukea urheiluvermeet päälle ja lähteä lätkimään palloa seinään. 

Jos nyt kuitenkin vielä palataan hieman kuluneen viikon tapahtumiin ja huikeaan Omanin reissuumme. Herätyskello soi klo 3.15 ja herätti koko talon koiraa lukuunottamatta. Koira oli viety edellisenä iltana hotelliin viettämään laatuaikaa muiden pikku haukkujen kanssa, joten meidän matkamme käynnistyi tällä kertaa ilman koiran touhotusta. Aamu uninen jengi hyppäsi vaalean Porchen kyytiin ja matka sai alkaa. Olimme jo aiemmin katsoneet mielenkiintoista kohdetta kartalta, Omanin lahden ja Persian lahden välissä ja Hormutzin salmen alapuolella sijaitseva mukavan näköinen kärki piste, Omanin toinen alue. Oikea, iso Oman sijaitsee enemmän idässä, jossa myös sen pääkaupunki Muscat saa valtansa. Sinne me emme tällä reissulla lähteneet, sillä Arabian Norjaksi kutsuttu vuonoinen kärki houkutteli paljon enemmän.

Matkalla kohteeseen, ohitimme Dubain ja monta hökkelirakennusta ja vähän avaraa maata. Tie kulki neljän Emiirikunnan läpi saapuen vihdoin Omanin sulttanaatin rajalle. Muutamat casuaalit paperi selvittelyt ja leimoja passiin, niin matka sai jatkua. Minusta raja-aseman meininki oli varsin leppoisa ja toimiva, vaikka savu taisi ainakin hieman nousta isäni korvista. Inshallah.
Nyt olimme saapuneet Omaniin ja tie johti meitä kohti Khasabia ja Musandamia, jossa koohteemme sijaitsi. Upeat vuoret aukesivat edessämme ja takanamme ja yllämme sekä allamme. Tie tuntui katoavan vuorten väliin ja hetken tosiaan luulin olevani taas Norjassa, johon veljeni kanssa teimme pienen tutkimusmatkan tässä taannoin. click!
Sininen vesi kimalteli vuonojen seinämiä vasten ja aurinko oli kuuma. Kallio muodostui miltei symmetrisistä laatoista ja matemaattisesta järjestyksestä, joka näytti niin tasaisen suunnitellulta etten ollut uskoa sitä todeksi. Vuorien syntymän ja liikkumaradan pystyi näkemään raidoista jotka muodostuivat savi kerrosten muovaamasta kuviosta. Rantatie oli hyvä kuntoinen ja mukavan mutkitteleva koko matkan aina Musandamiin saakka. Sielä parkkeerasimme koslan sattumanvaraisesti valitun turistipuodin eteen ja ilmottauduimme sattumalta puolen tunnin päästä alkavalle tutkimusmatkalle. Kaikki tapahtui aivan kuin olisimme kaiken suunnitelleet edellisenä päivänä.
Dhow-alus lähti satamasta, johon meidät saatettiin. Puinen alus oli koristeltu arabi-tyylisillä matoilla ja tyynyillä. Tarjolla oli hunajaista teetä, kahvia ja hedelmiä. Alus seilasi vuorten läpi seuraten eri sorttisia matkustaja aluksia. Oli alastonta turistia ja Burkaa kantavia naisia. Oli miesten alus ja perhe alus. Vuoret nousivat taas edessä ja takana, tuuli riepotti hiuksia ja ilma tuoksui hyvältä. Pullonokkadelfiinit leikkivät veneiden välissä ja alusten kuskit innostuivat leikkiin. Hetken aikaan olimme kaikki alukset miltein törmäyskurssilla, kun delfiinien perään oli pakko pinkaista kuin viimeistä päivää. Hauskaahan se oli ja niin taisi olla myös noiden upeiden otustenkin mielestä.

Lopulta ankkuri heitettin veteen pienen saaren viereen. Telegraph Island, joka taisi olla kyläsen ainoa pysyvä turistikohde, näkyi edessämme tyhjänä saarena. Tuonne aikanaan pystytettiin viestikeskus, jonka avulla pystyttiin lähettämään sähkeitä Brittien ja Intian välillä. Noh, nyt saarella oli enään nimi ja kasa turistiveneitä kiertämässä ja kaartelemassa.
Pysähdyksen aikana pääsimme uimaan ja snorklaamaan kristallin kirkkaaseen veteen. Kaloja ja kaikenmaailman vesi eliöitä ja merimakkaroita killi korallejen päällä ja välissä. Vesi oli suolaistakin suolaisempaa eikä ainakaan kylmää. Polskimme hyvän tovin ristiin rastiin, kunnes oli aika palata takaisin satamaan. Hedelmiä pahimpaan nälkään ja lämmin tuuli kruunasivat koko reissun. Taisin samalla viettää myös pyöreiden vuosien päivää, täyttäen vihdoin 20.
Nyt nälkä kurni jo pahasti vatsan pohjalla joten parkkeerasimme itsemme Telegraph Restaurantiin, joka taisi olla kyläsen ainoa oikea ravintola. Paikalliset murkinat maistuivat ihanilta kuuman päivän jälkeen ja ruuan jälkeinen urvahdus oli miltei välttämätön. Kotimatka sujui nukkuen, onnellisena ja hieman väsyneenä. Ennen kotiin asettumista haimme vielä koiran kotiin hotelli elämästään ja haimme pullon kuohuvaa juhlistaaksemme hieman iltaa. Skumppa taisi tällä kertaa mennä aivan hukkaan, sillä naamat olivat jo heti kättelyyn niin venähtäneitä, ettei siihen auttanut muu kuin sikeä uni.

Koko reissu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava. Sinistä vettä, lämmin tuuli, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja mainio kohde. Matkustamisessa rakkauden tekee kaikki se miltä mikäkin tuntuu. Tämä tuntui hyvältä. Nyt on taas yksi kärki valloitettu, saa nähdä mihin seuraavaksi jalkani taas asetan. Tämä vuosi on ollut täynnä yllätyksiä ja hengen haukkomisia ja tulee olemaan myös jatkossa. Täällä kuitenkin pätee mañana mañana-kulttuuri, Inshallah, kaikki aikanaan. Ei mitään hätää ja eikä ainakaan huolen häivää. Lentokoneessa valitsemani Jungle Book- elokuvan jälkeen mielessäni on pyörinyt vain yksi ja sama laulu joka kuvaa hyvin tunnetta sydämessäni kaikesta tästä kummallisuudesta.

"Don´t spend your time looking´around for something you want that can´t be found

when you find out you can live without it and go along not thinking about it

I´ll tell you something true;

The bare necessities of life will come to you look for the simple bare necessities

Forget about your worries and your strife!"

"Well I never seem to do it like anybody else

Maybe someday, someday I´m gonna settle down

If you ever want to find me I can still be found"