Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa? Pidän sinusta siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

Vähän lisää heppakertomusta tähän blogiin ennen kuin hyppään lentokoneeseen. Eilen, tiistaina oli jälleen aika hypätä muutama este. Aloitimme verryttelyn ulkokentällä. Ensin kaksi puomia joiden väliä ravailimme ja laukkailimme ensin kolmella ja sitten neljällä askeleella. Eteen ja taakse jotta kontrolli saadaan luotua ja hevonen läpi ratsastettua.
Ongelmani on ollut etten ole tajunnut ratsastaa jalalla niin paljon, kuuma ja herkkä hevonen tarvitsee aivan tajuttomasti jalkaa ja tajusin sen eilen paremmin kuin koskaan. Alkoi tuntumaan että tästä saattaa jopa tulla ihan hyvä.
Seuraavaksi ratsastimme puomilta pystylle taas ensin kolmella ja sitten neljällä askeleella. Kolme askelta ei aiheuttanut ongelmia kertaakaan mutta neljässä oli jo vähän tekemistä. Sain ratsastaa paljon taakse ja energiseksi. Taidan tajuta asiat vasta kun minulle sanotaan aivan suoraan sillä en ole koskaan varmaan ratsastanut noin paljon, eilen Ametist tuntui ihan hevoselta ja hyppäsi tosi hienosti kun sain sen jalalla jokaiselle esteelle.

(maassa taisi olla jotain erittäin mielenkiintoista eikä kantapääkään oikein pysy alhaalla...)

Seuraavaksi siirryimme maneesiin jossa hyppäsimme samaa tehtävää kuin lauantain kisoissa, kisat menivät kullakin miten menivät mutta monella oli ongelmia juuri noiden linjojen ratsastamisessa ja kurvissa maneesin päädyssä. Ensin pysty-pysty linja kaarevalla suoralla 5 askelta jonka jälkeen käännös vasemmalle ja okseri-pysty linja 4 askelta. Kisoissa pystyltä okserille käännös oli hankala sillä en onnistunut hyppäämään pystyä täysin suoraan ja kulmaa päin, nyt harjoittelimme sen hyväksi ja linjat niin että askelmäärät osuivat kohdilleen. Olin ratsastanut Ametistin ulkona jo jalalla joten maneesissa hypyistä tuli hyviä. Muutama hyppy jäi kauas tai aivan pohjaan mutta kun tajusin että jalka pitää olla vahva eikä kättä tarvitse, hypyt onnistuivat ja ratsastus muuttui kauniiksi ja hyvän tuntuiseksi. Ai että jäi hyvä mieli tästä tunnista!

Perjantai aamuna kukko ei ehdi edes laulaa ennen kun minä olen jo matkalla lentokentälle. Seikkailu odottaa Italiassa mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Kaikki tai ei mitään.

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.- Nuuskamuikkunen 

 "Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, 

ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin." -Hemuli

Minulla on paha tapa. Minun paha tapani on olla erittäin epätasainen. Ihan kaikessa. En ehkä ennen tiennyt sitä mutta muuan ystävä puki monen vuoden mietiskelyni hyvin sanoiksi.

Lauantaina herätyskello jälleen kerran soi aikaisin aamulla, tällä kertaa olin jo herännyt ja keittänyt aamukahvit sillä näin kevään tullen energiaa tuntuu olevan aivan liikaa. Billnäsissä avattiin oman seuran kilpailukausi Hööks cupin ensimmäisen osakilpailun merkeissä. Tiistain estetunti oli sujunut oikein näppärästi joskin hyvin vauhdikkaasti sillä ensimmäiset hypyt ulkokentällä ovat hurjan hauskoja niin hevosesta kuin minustakin. Kisoihin lähdin kuitenkin varmoin mielin. Hyvin ne menee ajattelin vielä aamutallia tehdessäni.

90cm alkuverkassa Ametist oli hyvässä vireessä, kuunteli hyvin eikä katsomokaan pelottanut niin paljon kuin olin aavistellut aikaisemmin. Verkkahypyt molempiin suuntiin tuntuivat oikein mukavilta ja heppa oli terävä. Silti mietin olisiko pitänyt ottaa kannukset jo ensimmäiseen luokkaan mutta päädyin menemään radalle vain raipan turvin sillä kotona Ametist yleensä hyppää ongelmitta. Niin kuin jo aikasemin olenkin teille kertonut ja todennut itsekkin, tuon hevosen kanssa tilanne on aina 50/50

Alkurata sujui mukavasti mutta kutos esteelle lähestyessä katsomossa tapahtui jotain joka sai hevosen hieman vinoksi joten esteelle tuleminen tapahtui hieman lavoilla, pääsimme kutosen yli mutta seiska esteelle lähestyin niin huonosti kuin voin vain lähestyä, lavat edellä enkä ehtinyt suoristaa joten kieltohan sieltä tuli. Ei mitään rata loppuun vaan ja metriä odottamaan.

    

 "Ja päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä 

ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi." -Viljonkka

100cm verkassa kannukset olivat jaloissa ja verkkahypyt tylivat teräviksi. Mietin jo mielessäni että nyt voisin ehkä ratsastaa mutta unohdin sen silti. Yksi puolipidäte liian vähän ja sarjan b-osa alas.

Ei taaskaan mennyt nappiin. Ei, en ollut tyytyväinen. 

Ravailin kentällä ympäriinsä ja voi että miten Ametist kulki, aivan kuin pyytäen anteeksi. Noh, mikäs hätä siinä nyt oli? Ei voitettu, niinkö? No niinhän se oli. Videolta näin metrin radan joka oli oikein hyvä, hieman tarvitaan lisää harmoonisuutta ja se yksi puolipidäte mutta ei kaikki voi aina sujua hyvin.

Talliin tullessani juttelin tämän ystävän kanssa jolle totesin että joko sitä voittaa tai sitä häviää, että tämän hevosen kanssa se on kaikki tai ei mitään. Tämä ystävä katsoikin minua hetken ja totesi ettei se ole vain se hevonen vaan sehän olen minä ja hevosen ratsukkona ja varsinkin minä. Meillä Ametistin kanssa näes sattuu aina olemaan niin, valmennukissa, tunneilla, kisoissa ja ihan aina. Kaikki tai ei mitään eikä mitään siltä väliltä. Ja kun kysyin mielipidettä muiltakin kavereilta totesivat kaikki aivan samaa. Ongelmani on että mitä ikinä teenkin, on se kaikki tai ei mitään.

Periksi en kuitenkaan koskaan anna, siksi olen onnellinen.

 "On niitä, jotka jäävät, ja toisia, jotka lähtevät, niin on ollut aina.

Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." 

Älä pelästy, älä kaadu. Nyt ollaan hauraita. Tässä ohjeet minuun.

Kun käyttää subjunktiivin imperfektiä, pitää ottaa huomioon positiivinen ja negatiivinen mahdollisuus seuraavassa lauseessa ja seuraavassa sekunissa. Subjunktiivin pluskvamperfekti jossittelee aivan liikaa ja jättää asiat tekemättömiksi. Espanjan espanjassa monikon toinen persoona kuulostaa hömöltä vitsiltä ja subjunktiivin preesensiä käytetään kun epäillään, käsketään ja rakastetaan.

Kun astuu keittiöön pitää olla samanlainen tunne kuin lapsena mummolassa, kaikki tuoksuu hyvältä ja aina on mahdollisuus kahviin ja herkkuihin. Mutteripannun pitää olla likainen jotta sen voi aina pestä ennen kuin keittää lisää kahvia. Kahvin pitää pakottaa poski lihaksia, siitä tietää että kahvi on onnistuneen täydellistä. Aamupalan pitää olla paras hetki päivästä ja auringon pitää paistaa sisään jokaisena hetkenä päivästä. Jokaisena hetkenä päivästä pitää muistaa mitä onni on. Kahdeksan tuntia unta pitää tuntua juuri sopivalta ja salitreenin jälkeen pitää olla kykenemättömän onnellinen ja turta jokaisella solulla. Vaatteiden pitää näyttää hyvältä vain kun tekee vaikutuksen itseensä. Naaman pitää olla kauniin tasainen kun tulee saunasta hikisenä ja hiusten pitäisi varmaan aina olla kauniin kiiltävät. Sen oikean pystyy ilmaisemaan subjunktiivin preesensillä sillä tunnetta ilmaisevissa lauseissa on tärkeää rakastaa ja olla positiivisesti onnellinen.

Jääkaapin oven

pitää näyttää muistoja vuosien takaa ja niistä pitää tulla hyvälle tuulelle. Keittiön pitää olla valkoinen ja täynnä tavaraa. Ruuan pitää maistua raikkaalta ja hyvältä jokaisena hetkenä elämästä ja jälkiruoka pitää aina syödä, ja sen pitää olla kiinteää. Aamupalakaan ei saa olla epämääräistä mömmöä.

Omat mielipiteet pitää sanoa ääneen ja aivotusten pitää olla järjettömiä. Täytyy myös näyttää että on onnellinen sellaisena kuin on ja pitää myös kyetä haisemaan pahalta ja nauttia kun tuoksuu hyvältä. Ei saa näyttää kelloa ja audia sillä niistä tulen pahalle mielelle, pitää näyttää haalistuneet verkkarit ja musta kahvi sunnuntai aamuna, hiukset sekaisin ja isot haaveet ja uskomattomat unelmat. Pitää osata voittaa ja vielä enemmän hävitä. Pitää myös katsoa silmiin ja kertoa että kohta on kesä.

Kun ymmärtää että jokaisen tarina on arvokas, ymmärtää ettemme ole tyhjänpanttina. Liitutaulu keittiössä saattaa kuvailla tämän hetken fiilistä elämästä tämän villan katon alla. Täällä ollaan onnellisia, täällä ei tanssita kenenkään muun kuin oman pillin mukaan. Täällä on joka hetkessä kauneutta, täällä soi Samuli Putro ja täällä tuoksuu kahvi.

Kun käyttää subjunktiivin preesensiä, ilmaistaan vahvasti oma kanta, käsketään muita ihmisiä toimimaan niinkuin minä sanon ja toivotetaan epäsuorasti hyvää huomenta. Saatetaan rivien välistä kysyää, mitä sulle kuuluu? tai varovasti tiedustella varmuutta ja epävarmuutta.

Kun on maaliskuu, luulee että on toukokuu. Kun on huhtikuu, ei tiedä mikä tarkoitus huhtikuulla edes on. Kun käy iltapäiväteellä kymmenen jälkeen ja muistelee viinipullon pohjaa viime kesän hulinoilta, huomaa että nyt on aika käyttää muodollista uno-subjektia sillä kyllä sitä tietää milloin sitä rakastuu. Voi myös olla että lauseeseen mahtuu refleksiivin passiivi sillä täällä myydään onnea mutta tekijä ei koskaan ole henkilö.

Kun käyttää prepositioita täytyy tietää mihin ja minne on menossa. Täytyy olla varma sijainnista ja välimatkasta tekijöiden välillä, onko rakkaus täällä vai tuolla vai olenko jo ohittanut sen? Aika ja hinta täytyy myös olla tiedossa ennen kun lähtee koettamaan yhtään mitään. Ja kun on astunut ihmeelliseen omaan elämään täytyy tietää tarkkaan miten ja millä jatkaa eteenpäin, välillä voi olla ettei tiedä keneltä ottaa ja kenelle antaa. On hauskaa että myös omistussuhteen voi ilmaista vain pienen pienellä sanalla, minusta jonkun tai jonkin omistaminen vaatii ainakin seitsemän vuotta yhteistä eloa tai vähintään kuukauden tutkailua. Turhat sanat kuten yleensä ja usein eivät loppupeleissä merkitse mitään ainakaan minulle sillä normeja kuuluu muuttaa vuodenajan ja ajankohdan mukaan jotta kykenee rakastumaan aina uudestaan ja uudestaan. Eihän kukaan yleensä rakastu vain useaan.

Pieni pala maanantaita

Viime aikoina on tuntunut kuin elämäni rullat rullaisivat taas vain samaa rataa. Balanssi on hyvä saavuttaa mutta joskus on tarve rikkoa sisäistä tasapainoaan ja aloittaa rumba uudestaan. Aika ajoin on hyvä ottaa kamera käteen ja lähteä kahville, puhua vanhoista ja muistella kaikkea hyvää. Toisinaan on hyvä lähteä kaljalle ihan muutenvaan ja toisinaan on ihan ok rillua baareissa pari viikonloppua putkeen ilman sen suurempia suunnitelmia. Mutta nyt on hyvä vaihdella maisemaa ja unohtaa tuo sama jo turhalta tuntuva arki. Nyt on ihan ok olla näkymättömissä hetken nähden vanhoja tuttuja ja toteuttaen itseään. Uusi valokuvausprojekti, italian matka edessä, uusi ajatus mieleni uumenissa ja monta uutta mahtavaa ihmistä.
Suomen luonto on edelleenkin kaunis jos katsoo tarpeeksi läheltä tai aika ajoin tarpeeksi kaukaa. Metsässä lumikenkäily on ihan kivaa ilman luntakin ja uudet tuttavuudet piristävät jokaista päivääni.

Tänään ollaan äidin kanssa vietetty vapaata maanantaita, kokkailtu hyvää ruokaa ja käyty treenaamassa. Välillä on kiva vain istua keittiössä ja miettiä miltä huomenna tuntuu. Tänään tuntuu hyvältä vaikka mieleni sekoittui yhdestä puhelusta ja yhdestä minuutista. Tänään tuntuu paremmalta kuin maanantait yleensä sillä tänään taidan taas olla onnellinen.