Maailma on tehty meitä varten

Jakartan jälkeen elämä on maistunut niin suolaiselta, kuin erittäin tuliselta ja niin makealta, että sydän melkein pomppaa ulos rinnasta. Tältä on ainakin tuntunut viimeisen viikon ajan ja tuntuu ettei tunteelle tule loppua. Elämän vaudissa on hyvä kulkea kun mukana on juuri niin paljon kuin tarvitsee ja ehkä vielä vähän enemmän.

Saavuimme Balille viikko sitten, kuitenkin tuntuu siltä että tämä retki olisi kestänyt jo paljon kauemmin. Bahasan puhuminen noin arkikäytössä sujuu jo tärkeissä tilanteissa kuten sokerittoman kahvin tilaamisessa, joka ystävämme Mikken mukaan on kaikista tärkein taito. Aamuisin kävelen paljain jaloin katsomaan auringon nousua ja toivotan salamat pagi kaikille vastaan tuleville. Ystävälliset silmät ovat kaikkialla. Elämä rannikolla on vain niin paljon parempaa kuin missään muualla, joten miksi joku ei olisi onnellinen. Aamupalalla tilaamme kopi kopi ja little susu, tietenkin tida gula eli ilman sokeria. Kun on aika liikkua eteenpäin hyppäämme skoottereiden kyytiin ja huristelemme milloin minnekkin. Silloin kun jalat ovat ainoa kulkuväline ilmoitamme kulkevamme jalan jalan kaikille jotka tarjoavat transport transport. Etsimme pulsa pulsa ja rooma rooma siinä toivossa että saisimme katon pään päälle ja saldoa puhelimeen. Koirille huusimme asuiii ja lehmiä taisimme vain varoa. Kulttuuri täällä tekee elämästä parempaa kuin muualla ja opettaa pienelle ihmiselle salaisuuksia joita lupasin varjella ikuisesti. Hiukset muuttuvat suolaisen kiharoiksi ja ihanan tahmeiksi ja ehkä vähän jopa valkoisiksi. Silmät ei enää lopeta hymyilemistä ja keho tuntuu nauttivan meri ilmasta.

Hassua miten elämä lipuu eteenpäin aivan kuten meren pienet ja suuret aallot joiden mahtavaa voimaa ja suuruutta olemme päässet testailemaan jo monena päivänä. Surffailu on uusi rakkaus ja meren kohina ei ikinä katoa kuulo etäisyydeltämme. Ensimmäinen oma aalto tuntui varpaissa saakka enkä enää pysty lopettamaan hymyilemistä. Aloitimme surffailun ensimmäisena Bali päivänä ja jatkoimme heti seuraavana. Välttääksemme turisteja, olemme kulkeneet pitkin rantaviivaa Changgusta Uluwatuun, sieltä Sanuriin ja Lembongan Islandille aivan Balin vieressä. Olemme kulkeneet kujia joissa kanat ja kukot elävät omaa elämäänsä ja lehmät laiduntavat tien varsissa. Olemme kohdanneet uteliaita katseita ja paljon hymyä paikallisilta lapsilta. Tiedän taas kerran olevani kotona, sillä maku huulillani ei lähde pois ja suola ihollani alkaa tuntua kotoisalta.  Vietimme kaksi yötä purjeveneessä tähtitaivaan alla kelluen. Sininen purjevene oli kotiakin ihmeellisempi paikka ja sen kannella kulki rakkautta jokaisessa tuulen vireessä. Sirius, yötaivaan kirkkain tähti vahti untamme ja loisti varmasti kirkkaammin kuin ikinä ennen. Yöllä kalastimme ja näimme miten valtava rausku kauhoi pintavettä muodostaen fosforin veden pintaan. En vaihtaisi sekuntiakaan vaikka aamukahvi oli kylmä seos vesipullon pohjasta tehdyssä kupissa ja vaikka aurinko paahtoi kirkkaalla taivaalla tehden meistä hikoilevia olentoja puleksi päivää.  Eilen kohtasimme miehen kuusta joka kysyi "how are you tomorrow?" Taisin hiukan naurahtaa ja kertoa olevani onnellinen myös huomenna. On uskomatonta miten paljon ihmisiä tuuli on elämäämme kuljettanut. Olen käynyt mieltä järisyttäviä keskusteluja ja nauranut sydämeni kyllyydestä, sekä tuntenut elämän jokaisella solullani.                                     Sukelsimme vesiputoukseen, ajoimme ympäri kyliä ja vilkutimme vastaantuleville ihmisille. Lauloimme ja nauroimme, sukelsimme ja polskimme niin meressä kuin altaassa, sekä tässä loputtomassa tunteessa. Eilen istuimme säkkituoleilla rannalla, joimme olutta ystävien kanssa ja kiipesimme kalastaja veneen katolle katsomaan tähtiä. On hyvä olla kotona. Tänään olen taas osa uutta seikkailua ja uutta retkeä, tänään surffasin ennen aamukahvia ja nauroin ennen kun olin edes kunnolla herännyt. Nyt on hyvä, täällä on hyvä ja päivän lopussa tulen aina siihen tulokseen, että parasta on vain sanoa sampa jumpa.  "See you when i see you"

Ja mä huudan et elämä on comediaa

Singapore, oh Singapore!

Juuri kun ajattelee tekevänsä merkitsemttömän pysähdyksen kaupunkivaltiossa ja olettaa että sekin on vain kaupunki kaupunkien joukossa, huomaa löytävänsä itsensä keskeltä hopeaa vaikutelmaa ja hauskaa elämää!
Pysäkki tuli ajatuksiimme kun muistin lasten televisiosarjan, jota veljeni kanssa tuijotimme varmasti aivan jokaisena lapsuutemme sunnuntaina. Maailman ympäri 80 päivässä oli osasyy matkustamiseeni ja suurin mahdollinen syypää hulluun seikkailun haluuni, sanoisin sen olevan vain älyttömän positiivista ja hirmu hupaisaa. Jokatapauksessa, sarjassa vierailtiin Singaporessa, joten niin minäkin ja ystäväni Jenny.

Malesian jälkeen kaikki näytti avoimelta ja helpolta. Joka paikassa luki "have a nice day" ja käveleminen oli kuin stadiin ois palannu. Hopea, jos ei muuta niin ainakin hurjan hopea ja valtava. Kaupunki oli rakennettu meren ääreen ja viimeistelty vähintäänkin täydellisesti. Suurkaupungeista, joissa olen vieraillut oli tämä ehdottomasti suosikkini ja varmasti tulee olemaan vielä pitkän aikaan.  Kaatosateessa juoksimme katsomaan valoshowta Marina Baylla, söimme paikallista ruokaa ja nautimme kaupungin valoista. Nauroimme ääneen kaikissa ajoneuvoissa ja olimme kaikinpuolin täydellisiä matkustajia. Tutustuimme huikeision tyyppeihin ja juttelimme paikallisten kanssa ymmärtämättä välillä sanaakaan. Helppoa elämää hopeisessa kaupungissa, sydän vasta puolillaan mutta silti hyvin täynnä.

En taida runoilla nyt sen enempää sillä istun Jakartassa Indonesian parhaan hostellin roof top gardenilla ja nautin ihanaa aamukahvia yhdessä uusien ystävien kanssa. Indonesia tulee olemaan koti seuraavat kolme ja puoli viikkoa joten kuvavirta ei varmasti lopu eikä tarina koskaan unohdu tai jää kertomatta. Vihdoin pääsemme matkamme pääkohteseen jonka alunperin piti olla ainoa destinaatio tällä erää, toisin kävi, kuten tapana on suunnitelma paisui paisumistaan ja tulee johdattamaan meidät päiväntasaajan alapuolelle ja 12tunnin aikaeroon. Vasta silloin voin myöntää olevani kaukana kotoa.

From Malaysia with love

Hei isä, olen maailman matkalla ja olen menossa oikeaan suuntaan. Hei äiti, olen terveempi kuin koskaan ennen älä huoli kyllä tuon sinulle jotain pientä ja punaista. En ole ehtinyt ajatella postikortteja, kyllä niitäkin joskus varmasti postiluukkuun tupsahtaa. En ole myöskään päättänyt mikä tässä tunnelmassa on parasta. Onko se tummansininen kokokäytävämatto joka johtaa pieneen hotelli huoneeseen vai onko se elämän makuinen tunnelma aamusta iltaan. Ehkä se on paikallinen aamupala ja hymyilevät ihmiset. Ainakin tiedän kävelleeni enemmän kuin tarpeeksi siinä vaiheessa kun varpaat alkavat olla mustat kaikesta kaupungin pölystä ja savusta.

Eilen hyppäsimme junaan ja suuntasimme Batu Cavesille, sielä meitä odotti iso kultainen ukko josta taisin jo mainita edellisessä kirjoituksessa. Sanattomaksi veti se täydellinen hiljaisuus jota tahditti apinoiden observoivat katseet ja kameroiden sulkijaäänet. Temppeleitä ja uskomattomia värimaailmoja ,aivan kuin japanilaiset elokuvat olisivat heränneet henkiin kesken tavallista arkipäivää. Juna kulki luolille ja takaisin kaupunkiin, jossa kävimme hotellin kautta syömässä ja jatkoimme rumbaa.
Ihmeellistä on kuinka jalat eivät väsy eikä mikään matka tunnu pitkältä kun vain löytää perille. Paikalliset ihmiset ovat sydämellisiä ja ilahtuvat kun saavat auttaa. Tosin yleensä tien neuvominen kuuluu näin: "It's right there, just a little bit right" tai "yes yes it's very near maybe ten minutes" ja jokaisen kerran jälkeen löydämme itsemme paljon kauempaa kuin kuvittelimme. Kuitenkin, kävelimme Eco Forestiin josta löysimme ylitettäviä siltoja ja riippuvia teitä metsän keskeltä. Tunnelma oli vihreä ja hetki oli vallan mainio pienelle tutkimusmatkalle. Lopulta kapusimme viimeiset portaat ja tupsahdimme keskelle jonkin sortin huvipuisto/eläintarha miljöötä. KL Tower nousi edessämme korkeuksiin ja hetken mietimme miten päädyimme sinne. Kylmä kalja maistui erittäin hyvältä koko päivän kävelyn jälkeen ja hetken ajattelimme että vikana päivänä ei käveltäisi enää ollenkaan.


Toisin kävi, sillä tänään oli täydellinen päivä, joka alkoi täydellisellä aamupalalla puolenpäivän aikaan ja jatkui kävelyllä puistoon jonka piti olla ihan lähellä. Löysimme suuren monumentin, paljon kauniita katuja ja puita, myös puiston joka ei ehkä ollutkaan puisto ja lopulta modernin moskeijan jossa puimme päällemme violetit kaavut. Hikoilimme ja söimme jäätelöä, illastimme liian tulisella nuudelilla ja lauloimme elämän lauluja. Näimme uusia  ja vanhoja rakennuksia ja pieniä kauniita katoksia. Joka puolella kasvoi suuria kasveja ja ilma oli trooppisen hikinen ja jollain tavalla erittäin kostea. Olen tykännyt kulkea paikasta toiseen ja kaupunki alkaa jo tuntua pienemmältä kuin aluksi. Tapasimme hienoja ihmisiä reggae baarissa ja kioskin kuistilla.Kysyimme tietä ihanilta kauppiailta ja nauroimme hassuille karkeille jotka eivät maistuneet makealta eikä suolaiselta. Huomenna aamulla matka jatkuu seuraavaan kohteeseen.
Kiitos Kuala Lumpur.