Mene leikkimään pieni ötökkä, leiki niin paljon kuin saat leikkiä!

Ei sitä aina voi tietää onko eksynyt vai löytynyt, toisinaan on vain olemassa. Ei tarvitse pelätä mitä ihmiset sanovat tai eivät sano, sillä tärkeintä on se mitä itse sanoo. Ei myöskään ole tärkeää mitä ihmiset ajattelevat sinusta, vain se mitä sinä ajattelet ihmisistä. Hetken päästä voit avata silmäsi ja huomaat olevasi onnellisempi.

On helppo ajatella pilkkusääntöjä ja kevään (lukion) viimeisiä kursseja, että kohta minä olen taas saavuttanut jotain juuri sillä tavalla, kuin minä itse päätin. Toisinaan sitä elää tulevaisuudessa, haaveillen haavi auki sateessa miettimättä sen enempää tätä hetkeä. Silloin voi olla varma ettei mistään tule mitään; Bensa loppuu, kahvi jäi juomatta, ovi meni lukkoon ja kaikki valot muuttuvat punaisiksi.

 Tänä vuonna olen kuitenkin luvannut itselleni, niinkuin muinakin vuosina, että olen onnellinen. Ja niin olenkin. Onnelliseksi on helppo tulla jos ei kadehdi muita liikaa, ei myöskään vapaaksi eikä itsenäiseksi. Tämän minulle opetti Nuuskamuikkunen. Tässä tekstissä ei myöskään ole yhtään sen enempää järkeä kuin missään muussakaan, toisinaan on vain osattava lukea ajatusten kautta, jotta tekstiä pystyisi analysoimaan ja tulkitsemaan omalla äänellä. Haluaisin oppia kertomaan tarinaani valokuvieni avulla, niin että valokuvissani olisi hitunen minua. Uskon että pitää vain osata katsoa oikeassa mielentilassa, oikeassa asennossa ja oikealla hetkellä.

Viime viikolla luin Helsingin Sanomia, katsoin uutisia ja selailin vanhoja yo-kokeita. Join paljon teetä ja menin nukkumaan ennen yhtätoista. Urheilin. Äänestin, kilpailin ja voitin. Tällä viikolla kaikki tuo on jo tapahtunut ja haluaisin ajatella asioita ohi menevinä aaltoina ja tulevina laineina.
Valmennukset sujuvat hyvin. Nina Fagerström avasi ajatuksiani ja taisin taas ymmärtää jotain uutta. Hevonen on tuntunut viimeiset pari viikkoa mahtavalta, itsekin olen ollut rennompi. Koulukilpailut tulossa, harjoituskilpailuiden jälkeinen tulos ei ole mieltä huimaava mutta se kelpaa minulle. Estekilpailut, kaikki tai ei mitään, ajatuksella alusta loppuun. Niinkuin nyrkkeilijät kehässä, välillä huilaamaan jotta ajatukset pysyvät kasassa. Kohta pääsen paratiisiin Riilahteen ja kesä on jo täydellinen.

Pieni pala onnellisuutta

Tiedätkö mitä on olla kadoksissa? Tai olla tutkimusmatkalla? Joskus sitä saattaa olla eksynyt ja sitten taas löytynyt. Suurimman osan ajasta minä olen seikkailulla, tiedätkö? Niinkuin lasten saduissa?
Sunnuntai yönä palasin takaisin todellisuuteen, takaisin kiireiseen arkeen ja viimeisiin opiskelurutistuksiin ennen kesää ja paratiisia. Sunnuntaina ehdin makustella Italialaista pääsiästä ja istua kolmessa junassa ja kahdessa lentokoneessa, ehdin myös muistuttaa itselleni mistä minä pidän eniten ja mistä minä en pidä lainkaan. Kaiken kaikkiaan kymmenen päivän mittainen kevätretki Italiaan oli siis aika buenissimo tai niinkuin sielläpäin sanotaan veramente buono

                                                                                  I
Perjantaina aamu yöstä suljin laukun ja lähdin kohti lentokenttää. Helsinki-Riga lento lähti kello 6.00
Aamukahvit Rigassa ja jatkolento Milanoon.
Milano oli minulle jo ennestään tuttu vuosien takaa joten päätin vain pyörähtää keskustassa espresso doppiolla ja foccacialla ennen kuin suuntasin Torinoon.
Torinossa minua oli vastassa Ecuador-vuoden ystävyys Nicoló joka oli luvannut hostata minua sunnuntaihin saakka ja toimia oppaanani Torinon suurkaupungissa. Heti perjantaina kiersimme Torinon nähtävyydet ja maistelimme paikallisia herkkuja. Matkaväsymyksestä huolimatta halusin nähdä niin paljon kuin mahdollista eikä ilmakaan ollut yhtään sen hullumpi. Torino on tärkeä kaupunki sen Fiat-tehtaiden vuoksi, mutta ei suinkaan ole pelkästään tehdaskaupunki.  Museoita, kirkkoja ja yksi Euroopan suurimmista piazzoista. Hyvää pizzaa ja ihana ruokakauppa.
 Päätin jäädä kaupunkiin Sunnuntaihin saakka sillä yöllä yksin matkustaminen ei kuulostanut yhtä hyvältä kuin aamulla yksin matkustaminen ja aamupala frecciarossassa.
Lauantai yönä lähdimme katsomaan Torinon yötä, kiersimme halvat kapakat ja tutustuin chilessä olleseen vaihto-oppilaaseen joten pääsin puhumaan Espanjaa muidenkin kuin Nicon kanssa. Vaikka aamulla olikin aikainen herätys, jäimme latino-pubiin tanssimaan bachattaa ja salsaa.

Tyypillinen Italialainen aamupala: keksejä, maitoa ja nutellaa
Itse kävin kaupassa ostamassa jamonia ja juustoa sekä kananmunia jotta jaksaisin edes puoleenpäivään.

II

Sunnuntai aamuna hyppäsin jälleen junaan määränpäänä Forlí ja ystäväni Beatrice.

Koko italian reissuni perustui ystäväni jälleen näkemiseen sillä viimeksi hyvästelimme toisemme viime kesänä Quitossa, Ecuadorissa. Junat löytyivät vaikka minä puhuin espanjaa ja muu maailma italiaa eikä raiteiden löytäminen ollut maailman yksinkertaisin juttu, kuitenkin pääsin perille ja löysin Bean.

Kotona odotti koko perhe iloisesti kysellen kysymyksiä joista en ymmärtänut varmasti sanaakaan, grillijuhlat olivat käynnissä ja pienen yhteisön 50 henkisestä porukasta noin kolmekymmentä oli kokoontunut Bean perheen pihalle. Puhuimme italiaa, espanjaa ja englantia kunkin kielitaidon mukaan ja taisin rakastua elämään taas kerran uudestaan.

Maanataista keskiviikkoon päivät sujuivat lähestulkoon samalla kaavalla. Minä heräsin kun Bea oli lätenyt kouluun, valmistin aamupalaa ja juttelin talon asukkaiden kanssa. Jokaisena aamuna löysin uuden tuttavuuden ja jokaisena aamuna aamupalani tuotti valtavaa hämmennystä. Peseydyttyäni hyppäsin bussiin ja suuntasin Bean koululle Forlimpopoliin tai Forlín keskuspuistoon. Välillä söimme Bean isovanhemmilla ihania tortellineja tai juoksimme bussiin jotta ehtisimme kotiin ennen kuin pizza tai pasta jäähtyisi. Iltaisin kävimme ulkona Bean ystävien kanssa ja myöhään kävelimme Villafrancan kyläteillä muistellen Ecuadoria ja pohtien kaikkea tapahtunutta. Rakkautta taitaa olla ystävä joka jakaa saman tunteen ja saman kaipuun.

III

Torstaina seikkailu jatkui. Aamulla Bealla oli autokoulua jonka pääsin kokemaan nyt myös Italialaiseen tyyliin. Pakollisen ajotunnin jälkeen hyppäsimme jälleen junaan ja suuntasimme Bolognaan ostoksille sekä ihailemaan kaupunkia johon Italian ensimmäinen yliopisto aikoinaan perustettiin. Yliopiston vuoksi kaupunki on kuin tehty nuorille, paljon muotia, merkkivaatteita, rikkauksia ja paljon juhlia. Halpaa ruokaa ja kirpputoreja sekä mielettömän mahtavia puoteja kaikkine väreineen ja tuoksuineen. Ostin kengät äidin ylpeydeksi ja tarjosin Bealle pizzat umpikuja pizzeriassa. Päivä oli omistettu suurkaupungin melskeelle ja hurjalle kävelylle pitkin poikin. Herkulliset gelatot ja myöhästynyt junamatka. Onnellinen loppuviikon alku.

IV

Perjantaina pienen pohdinnan jälkeen pakkasimme eväät mukaan ja hyppäsimme taas junaan. Aamujunan aikataulu oli vaihtunut kummallisesti joten kävimme aamupalalla pienessä kahvilassa. Täälläpäin aamupala tosiaan on jokin makea herkku joten uunituoreet suklaalla täytetyt croisantit ja pikku espressot olivat menú tälle aamulle. 

Määränpäänä oli Florencia tai italiaksi Firenze josta renesanssi sai joskus alkunsa. Historiallista kaupunkia tähdittää valtava duomo joka sai hengen salpaantumaan sillä niin suurta ja kaunista en ollut nähnyt sitten Sagrada Familian. Käsin maalattu ja veistetty taide teos keskellä kaupunkia, vihreää ja valkoista sekä miljoonan turistin joukkio jonottamassa sisään jo kolmatta tuntia.

Valokuvasimme ja jatkoimme matkaa renesanssin aikakauden herrojen luokse. Oli galileo galileit ja michelangelot. Davidin patsas ja vaikka ketä. Koko historian henkilöstö oli muurattu valtavien holvikaarien suojaan pitämään yllä mahtavuuttaan. 

Firenzessä on myös silta joka sodassa säästettiin pommituksilta, sillan päällä myydään kultaa ja koko kansa toivoo ettei nähtävyys romahtaisi vahnuuttaan. 

Firenze oli täynnä taidetta ja näkyvää historiaa. Lopuksi suuntasimme Gardin di Boboliin, suureen puutarhaan joka oli kuin liisa ihmemaasta, nauttimaan eväistä ja auringosta. Opiskelijoille sisäänpääsy oli kolme ja puoli euroa joka selvästikkin oli tarpeeksi vähän päätellen nuorisosta joka vietti aikaa puiston nurmikolla. 

Matkalla ollessaan sitä aina imettelee kaikkea suurta ja hienoa mitä näkee kunnes ymmärtää asioiden lähes ikuisen olemassa olon. Toisen arkipäivä on toisen seikkailu.

Aikaisen aamun tulos :verkkarit ja college paidat

V

Unelmat on tehty toteutettaviksi, eikö vain?

Lauantaina minä toteutin yhden unelmistani.

Aamulla oli jälleen aikainen herätys sillä juna lähti jo klo. 8.13 Asemalla oli oltava ajoissa ostamassa lippuja sillä joskus niitä ei vain myydä. Suuntasimme Veneziaan.

Kaupunki oli juuri niin ihmeellinen kuin olin aina kuvitellut. Mysteerinen tunnelma koko kaupungin yllä, miljoona mysteeriä ja katuja joille eksyy. Lähdön tunnelma, kaipuu ja suru. Haikea ja jollain tavalla pysähtynyt tunnelma. Rakennukset elivät omaa elämäänsä, rappeutuivat silmien edessä. Kanaalien vesi oli paikoin täysin pysähtynyt ja paikoin velloi taxien ja gondoolien virtauksista.

Siltoja siltojen perään, valtavasti ihmisiä. Hedelmä kojuja ja naamarikauppiaita. Tammi-helmikuussa järjestettävä carnevaali on maailman hienoimpia karnevaaleja, puvut tehdään kullasta ja hopeasta. Kasvot eivät saa näkyä. Kadut olivat käsittämättömän kapeita ja talot kaiken kirjavia. Löysimme San Marcon aukion kaikessa loistavuudessaan, lintuja ja lisää käsinmaalattuja yksityiskohtia joiden tekemiseen on mennyt varmasti vuosikymmeniä. Huokausten siltakin löytyi pienen hämmästyksen ja etsimisen jälkeen ja kun paikalliselta leidiltä kysyi tietä oikeaan suuntaan, tokaisi hän vain että kaikki tiet vievät roomaan jos sinne halajat. Löysimme myös Venezian alun ja lopun.

Nähtävyyksien jälkeen kävelimme tutkiskellen Venezian salaperäisiä katuja jotka osoittautuivat liian monimutkaisiksi. Kaupunki muuttui labyrintiksi ja hetken aikaa olimme jo aivan eksyksissä. Turistien ulottumattomissa oli hiljaista. Aikakin oli erilainen, koko kaupunki ja sen elementit elivät veden päällä, autokorttien sijaan nuoret ajavat venekortit. Liikenne merkit maalataan siltoihin ja kouluun mennään veneellä. Paikallisten paatit jätetään talojen sisäänkäynti laitureille ja gondooli miehet tuovat leivän pöytään kuskaamalla turisteja.

Venezia oli oikea nähtävyys. Pilvinen päivä korosti haikeaa tunnelmaa. Lähdön tunnelma oli osaksi myös minussa sillä sunnuntaina oli aika aika pakata laukku ja hyvästellä sydänystävä. Sanotaan että italiaan ei voi tutustua koskaan täysin kokonaan sillä se veisi vuosikausia. Taisin jatkaa tuntemustani aika hyvällä vauhdilla, kymmenessä päivässä kuusi kaupunkia ja yksi unelma toteutettuna. Taidan lähteä tutkimaan lisää Venezian historiaa jotta ymmärtäisin enemmän.