Varsinkin Kiinan matkailu ja Kiinassa työskenteleminen. Huh, empä olisi arvannutkaan kuinka suuren elämän kokemuksen tämäkin matka jo nyt on minulle antanut. Päivästä toiseen saa miettiä kahteen kertaan mitä tapahtuu ja mihin aikaan, vaiko tapahtuuko ollenkaan.
Suomessa ollessani olin aivotuksieni kanssa aivan hukassa, en nauttinut tunteesta olla koti maassa muttei kuitenkaan kotona. Nautin vapaudesta kulkea miten ja minne halusin, mutta rehellisesti tunsin juoksevani paikasta paikkaan vain päästäkseni karkuun jotakin joka joskus oli niin tuttua ja turvallista. Viisi päivää tekivät tehtävänsä ja ikävä tavalliata ruokaa katosi kuin katosikin ainakin hetkeksi. Matkalta tarttui mukaan tavallisia makuja jotka tuntuivat niin erikoisen eksoottisilta ja herkullisilta etten enään edes muistanut mistä ne olin hakenut. Fazerin sinistä ja pandan lakuja, mummin luona herkuttelin poronkäristystä ja kraavia lohta, mutta kotona en keittänyt kuin kahvin. Kieleni kaikki makunystyrät maistelivat kaikki maut ja mausteet ja taisin saada mahan täyteen pitkästä aikaan. Palatessani takaisin Kiinaan, huomasin kuinka oudot asiat olivat muuttuneet tutuiksi tavoiksi ja mukaviksi yllätyksiksi. Ruoka oli ja on edelleen kovin yksinkertaista ja toisinaan todella pahaa, mutta ainakin riisi on aina keitetty täydellisesti. En kuitenkaan edellenkään ymmärrä miksei kukaan koskaan organisoi mitään eikä kukaan osaa kasvattaa lapsiaan kunnollisiksi nuoriksi, ja miksi Kiinalaiset ovat niin rasistisia tai miksi ylipäätään missään ei tunnu olevan mitään järkeä? Lasten leireillä lapset haluavat vain pelata pelejä ja juokseminen tuntuu olevan kovin kummallista lasten ilmeistä päätellen. Uusi sukupolvi on kasvamassa tähän hulluun maahan, ainakin freesit tyypit puhuvat englantia mutta käytöstapoja saa aina olla muistuttamassa.
Nyt kuitenkin ymmärrän, että kaikki on koettava nähdähkseen mikä toimii ja mikä ei, mikä tuntuu oikealta ja mitä kannattaa välttää. Täällä näkee ajatuksen alkuja joilla voitaisiin rakentaa suuri tulevaisuus, mutta aina jokin muuttaa suuntaa ja kaikki vajoaa taas vain ajatuksen tasolle. Suunnittelmat muuttuu ja maalaisjärki on vaihtunut iphonen peleihin. Eikai ketään voi syyttää, ainakin he saivat aikaan Kiinan muurin mutta sen jälkeen moni asia taisi olla vain liian paljon työtä huonolla palkalla.
Viimeiset viikot on tehty töitä, treenattu ja vain nautittu laskettelusta ja kylmästä ilmasta. Alin lämpötilä tänä kautena -49° taisi polttaa kaikkien kasvoihin muutamankin pakkasenpureman ja hyvällä tuurilla jokunen varvas toimii normaalisti. Nappasin Suomesta mukaani myös upouudet RaceTiger sukset jotka saivat motivaation kasvamaan aivan taivaisiin saakka. Ikinä en ole ollut materialisti, mutta nyt tuntuu aika mainiolta omistaa jotakin joka tekee näin onnelliseksi. Näillä on tullut treenattua keppejä ja kiemuroita, kumpuja ja vaikka mitä. Aloitimme myös kuntopiirin muiden ohjaajien kanssa ja huhu kuuluu että kohta aukeaa myös ihan oikea kuntosali. Eikai mikään ole ainakaan kovin huonosti vaikkei tulevaisuudesta ole tietoakaan, viimeinen päivämäärä täällä on yhtä suuri ihme kuin huominen ja ensi viikon lasten leirit. Koko alkuviikon olen laskenut ylös alas lasten rinnettä 3-vuotiaan itkevän lapsen kanssa, se vasta saikin tämän työn tuntumaan ihanalta. Ainakin sain kahvit kaupan päälle ja iltapäivällä pääsin kotiin ajoissa. Siitä sen näkee, että kun jokin menee huonosti niin jonkin on pakko mennä myös hyvin.
Kiinan huolenpidolle ja suunnittelutaidoille kiitos myös tämän matkan, nyt olen Hong Kongissa viisumi matkalla. Toisin sanoen 5 tuntia lentokentällä toisella puolella Kiinan rajaa vain ihmetellen avointa sosiaalista mediaa ja englantia puhuvia ihmisiä. Tällaista täällä on, ainakin kausi on jo niin pitkällä ettei mitään tarvitse kaunistella, ei tarvitse esittää olevansa kenenkään kaveri ja ajatuksia saa jo sanoa ääneen. Itse tiedän olevani hyvässä asemassa joten kaikki hyvin tällä puolella maailmaa näin tasaisen epävarmassa elämässä.
