Escribiremos nuevas reglas, esta es la primera de ellas, está prohibido prohibir

23.5.2014 3a.m puhelin soi, vastaan unisena mutta parhaan ystävän ääni ja sanat saavat minut hereille. "Hoy es el 23 de mayo" Koko loppu yön pysyn hereillä katsellen tähtiä. Tasan kuukausi jäljellä. Niin se elämä vain etenee, päivät vaihtuvat, aina tulee uusi aamu ja uusi yö. Sade kastelee ja aurinko lämmittää.
Elämässä on opittava elämään hetkiä, mikään ei ole meillä pysyvästi eikä aikaa voi pysäyttää. Mutta muistot, muistot pysyvät aina mukanamme, kuin pysähtyneitä hetkiä vangittuina pieniin lasipulloihin.
Tuntuu kuin eilen olisin astunut tähän värikkääseen maailmaan, keskelle tuoksuja ja musiikkia. Keskelle kauniita ihmisiä ja loppumatonta riemua. Keskelle draamaa ja juoruja. Ecuadoriin.  Yhdeksän kuukauden ajan olen kasvanut ihmisenä, olen nähnyt elämää eri näkökulmista ja elänyt unelmaani, mutta ennen kaikkea löytänyt jotain uutta itsestäni.
Vaihto-oppilas vuosi on jotain taianomaisen upeaa. Vuosi sitten suljin silmäni ja laskin sormeni maailman kartan päälle, avasin silmäni ja sormeni osui suoraan Ecuadorin kohdalle. Täällä minä olen, olen onnellinen, olen suomalainen.
Siinä aamuyöstä huomaamattani hyräilin tuttua melodiaa joka sai minut aina nukkumaan, huomasin olevani onnellinen.

"Huomaan että hymyilen

vaikka taivas on pilvinen

Huomaan että hyräilen 

vaikka lompakossani on enään vitonen"

 "Mä oon kujia kulkenut

jäljessä lapsien parvet

Niiden silmissä iloa ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen, mutta tartun niihin muistoissa

vaikkei tavattais koskaan 

kaikki kulkee mun matkassa"

Nyt kun aikaa on enään vähän jäljellä tuntuu se valuvan sormieni välistä aivan liian nopeasti. Seuraavien viikkojen suunnitelmat täynnä elämää ja vielä niin paljon tehtävää.
Viime viikonloppu meni ihan vain Latacungassa elellen. Ranta loman jälkeen koko poppoo vain lepää odottaen uutta suunnitelmaa.
Lauantaina kuitenkin pääsin kokemaan jotain Ecuadorilaista, sillä viimeisen vuoden opiskelijoiden on lupauduttuva Ecuadorille tämän lipun edessä. Täällä ennen kuin valmistut lukiosta on täytettävä tiettyjä perinteitä kuten juuri tämä lipulle lupautuminen.  Kaikki viimeisen vuoden opiskelijat kokoontuivat koulun ruoho kentälle puoli yhdeksältä Lauantai aamuna, hienosti koulupuvuissaan valmiina kunnia tehtävään. Kansallislaulu laulettiin käsi sydämellä ja koulun hymni leuka pystyssä jonka jälkeen kaksi oppilasta kerralaan marssivat ryhdikkäästi Ecuadorin lipun luokse. Tuli polvistua oikea polvi maassa ja huutaa "Si, Juro!" ja suudella lippua.
Tässä lupauduttiin olemaan uskollinen omalle maalleen sekä antamaan kaikkensa oman maansa puolesta sekä rakastamaan Ecuadoria niinkuin itseään. Minä Suomalaisena en saanut lupautua mutta sitäkin arvokkaana marssin lipun luokse kunnioittamaan Ecuadoria huutaen "No juro, pero respeto!"

Tästä on hyvä jatkaa viimeisiin viikkoihin maailman toisella puolella, elämä on ihanaa ja maailma on täynnä tutkittavaa. Luvassa seikkailua ja juhlaa, kotia ja ystäviä. Jos itketään, itketään yhdessä, kukaan ei ole yksin täällä.

Esta vida me encanta

 Torstai aamuna nostin valkoisen nahkareppuni sängylle ja pakkasin mukaan minkä tarvitsin. Kamera, rahaa, shortsit, bikinit, hammasharjan ja jotain muuta mitä mieleen tuli. Aamupäivän helteessä kävelin kaupungin läpi kohtaamaan 10 kaveriani jo valmiina matkaan. Hyppäsimme bussiin ja seikkailu sai alkaa.
Suuntana Atacames ja viikonloppu parhaiden kavereiden kanssa. Hyvää ruokaa, rannikko, kesä, kylmä pilsener ja mielettömiä ihmisiä. Jos joku voi olla parempaa niin kertokaahan ihmeessä.

Maailman parhaat!

el amor verdadero es tan sólo el primero. y es que empiezo a sospechar que los demás son sólo para olvidar

Maailman vauhdissa taas sitä mennään, kieli keskellä suuta tulevaisuuden suunnitelmia selaillen istun terassilla ja nautin maailman parasta kahvia. Elämässä on tarkoitus olla onnellinen, nauraa paljon, rakastaa sitäkin enemmän, tehdä päätöksiä ja ihmetellä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Eilen kävin kaupungin sykkeessä, sunnuntaipäivä parhaiden ihmisten seurassa. Latacungan korkeanpaikanleiri, jäätävä kylmyys ja väsyneet juhlijat. Illalla kävimme Bean kanssa mokkaamassa vielä yhtä ystävää ennen kotiinmenoa. Keitin kahvit ja kömmin siskon viereen elokuvan merkeissä.

Tänään jälleen yksi maanantai, niiden monien muiden joukossa tänään tunnen itseni onnellisemmaksi kuin muina maanantaina. Tänään tunnen itseni energiseksi ja haluan vain nauraa.

Ecuadorissa aikaa ei ole enään paljon jäljellä. On kohdattava tosi asiat. Suomeen on vain palattava mutta miksi juuri nyt? Miksi juuri nyt kun sydämeni on pullollaan tätä maailmaa ja tätä rakkautta?

Kuvat on viimeviikon torstailta kun kahden perheen voimin lähdettiin käymään pääkaupungissamme Quitossa. Hauskaa oli ja väsyneinä mutta onnellisina saavuimme illalla kotiin.

Päivät vain kuluu eikä aikaa voi pysäyttää. Kalenteri täynnä aina ensivuoteen saakka mutta silti kaikki tapahtuu improvisoiden. 

Iso halaus kaikille suomessa jotka kirjeitä ovat lähetelleet, fazerin sininen loppui alta aika yksikön ja kortit pysyvät muistolippaassani. Gracias Marya te extraño mucho hermanita! Besos :)

Yo no se exactamente como vivir, asi que no me critiques yo solo estoy improvisando.

Perhe tuli ja perhe meni. 15 päivää hujahti äkkiä kaiken kohelluksen keskellä. Viidakon jälkeen perjantai ilta oli juhlaa. Minä veljeni sekä sisko lähdimme rapujuhlien viettoon kaupungin ulkopuolelle. Korttipelejä, musiikkia, hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Ilta loppui ennen kuin ehti alkaakaan sillä meillä oli jo matkaliput rannalle. Puoli kahdeltatoista suunta oli terminaali ja bussi rannikolle. Matkalippu kesään, lämpöön ja aurinkoon.

Lauantai aamuyöstä saavuimme salinakseen, hetken nukkumisen, suihkujen ja jutteluiden jälkeen aamupala odotti. Encebollado, ah miten joku voikaan olla niin herkullista. Päivä sujui tutustuen, syöden, aurinkoa ottaen ja vain ottaen rennosti sillä yöllä ei nukuttu. Illalla hyppäsimme nimittäin bussiin ja juhlafiiliksissä matkasimme Montañitalle, tanssia, musiikkia ja cocteileja. Uusia ihmisiäkin tuli taas tavattua kuten nyt tapana on ollut.

Sunnuntai oli herkullisen ruuan, levon ja auringon päivä. Kävimme Ecuadorin läntisimmässä kärjessä joka sijaitsee Santa Elenan provinssissa. Chocolatera merileijonineen ja isoine aaltoineen oli kuin uuni kaiken sen auringon takia.Rannikolla elämä on maukkaampaa ja kuten monesti on tullut todettua että vuoristossa ainoastaan avokaadot ovat herkullisempia, sillä rannalla juhlat, pojat, aurinko, ihmiset ja ruoka ovat herkullisempia ja mahtavempia.

Maanantai aamuna herätyskello soi laittoman aikaisin, kuudelta suuntana oli jo Guayaquil ja uusi kaupunki tutustuttavaksi. Saavuimme sopovasti aamukahveille ja kuten rannikolla on tapana, Bolon de verde sekä cafe pasado oli menú.
Vatsat täynnä lähdimme kierrokselle kaupungin tärkeimpiin kohteisiin. Tutustuimme Peñoihin, iguaani puistoon, maleconiin ja jopa kävimme isla Santaylla joka on Guayaquilin edustalla sijaitseva täysin ecologinen saari.
Saarella asuu noin kaksisataa henkeä, 56 perhettä heidän ecotaloissaan. Talot toimivat täysin aurinkoenergialla eikä saarella ole mitään mikä voisi pilata sen kauniin luonnon. Näimme krokotiilejä ja meille näytettiin kuinka ihmiset elävät. Sanoin että tänne haluan asuamaan mutta kuten Galapagoksillakin, saarella saa asua ainoastaan sen alkuperäiset asukkaat ja vain naimisiinmenon myötä pääset mukaan yhteisöön. Turisteille saarelle ei vielä ole pääsyä sillä turismi on vasta kasvamassa tuossa yhteisössä mutta jo parin kuukauden sisällä saari aukeaa utelialle silmille.
Maanantai yönä matkasimme jo takaisin Latacungaan. Tältä erää vain pikainen vierailu kesässä sillä oli pakko tulla takaisin vastaanottamaan Galapagoksilta saapuva loppu osa perheestäni. Illalla kahvittelimme ja jutellimme taas kahdella kielellä seuraavien päivien ohjelma selviäisi lennossa sillä elämä on huoletonta eikä mitään oikeastaan kunnolla koskaan suunnitella, mikäs siinä helpompaa elää inspiroiden sydän täynnä rakkautta, leuka ylhäällä ja muistot matkassa.