Maailman vauhdissa taas sitä mennään, kieli keskellä suuta tulevaisuuden suunnitelmia selaillen istun terassilla ja nautin maailman parasta kahvia. Elämässä on tarkoitus olla onnellinen, nauraa paljon, rakastaa sitäkin enemmän, tehdä päätöksiä ja ihmetellä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Eilen kävin kaupungin sykkeessä, sunnuntaipäivä parhaiden ihmisten seurassa. Latacungan korkeanpaikanleiri, jäätävä kylmyys ja väsyneet juhlijat. Illalla kävimme Bean kanssa mokkaamassa vielä yhtä ystävää ennen kotiinmenoa. Keitin kahvit ja kömmin siskon viereen elokuvan merkeissä.
Tänään jälleen yksi maanantai, niiden monien muiden joukossa tänään tunnen itseni onnellisemmaksi kuin muina maanantaina. Tänään tunnen itseni energiseksi ja haluan vain nauraa.
Ecuadorissa aikaa ei ole enään paljon jäljellä. On kohdattava tosi asiat. Suomeen on vain palattava mutta miksi juuri nyt? Miksi juuri nyt kun sydämeni on pullollaan tätä maailmaa ja tätä rakkautta?
Kuvat on viimeviikon torstailta kun kahden perheen voimin lähdettiin käymään pääkaupungissamme Quitossa. Hauskaa oli ja väsyneinä mutta onnellisina saavuimme illalla kotiin.
Päivät vain kuluu eikä aikaa voi pysäyttää. Kalenteri täynnä aina ensivuoteen saakka mutta silti kaikki tapahtuu improvisoiden.
Iso halaus kaikille suomessa jotka kirjeitä ovat lähetelleet, fazerin sininen loppui alta aika yksikön ja kortit pysyvät muistolippaassani. Gracias Marya te extraño mucho hermanita! Besos :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti