Yo no se exactamente como vivir, asi que no me critiques yo solo estoy improvisando.

Perhe tuli ja perhe meni. 15 päivää hujahti äkkiä kaiken kohelluksen keskellä. Viidakon jälkeen perjantai ilta oli juhlaa. Minä veljeni sekä sisko lähdimme rapujuhlien viettoon kaupungin ulkopuolelle. Korttipelejä, musiikkia, hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Ilta loppui ennen kuin ehti alkaakaan sillä meillä oli jo matkaliput rannalle. Puoli kahdeltatoista suunta oli terminaali ja bussi rannikolle. Matkalippu kesään, lämpöön ja aurinkoon.

Lauantai aamuyöstä saavuimme salinakseen, hetken nukkumisen, suihkujen ja jutteluiden jälkeen aamupala odotti. Encebollado, ah miten joku voikaan olla niin herkullista. Päivä sujui tutustuen, syöden, aurinkoa ottaen ja vain ottaen rennosti sillä yöllä ei nukuttu. Illalla hyppäsimme nimittäin bussiin ja juhlafiiliksissä matkasimme Montañitalle, tanssia, musiikkia ja cocteileja. Uusia ihmisiäkin tuli taas tavattua kuten nyt tapana on ollut.

Sunnuntai oli herkullisen ruuan, levon ja auringon päivä. Kävimme Ecuadorin läntisimmässä kärjessä joka sijaitsee Santa Elenan provinssissa. Chocolatera merileijonineen ja isoine aaltoineen oli kuin uuni kaiken sen auringon takia.Rannikolla elämä on maukkaampaa ja kuten monesti on tullut todettua että vuoristossa ainoastaan avokaadot ovat herkullisempia, sillä rannalla juhlat, pojat, aurinko, ihmiset ja ruoka ovat herkullisempia ja mahtavempia.

Maanantai aamuna herätyskello soi laittoman aikaisin, kuudelta suuntana oli jo Guayaquil ja uusi kaupunki tutustuttavaksi. Saavuimme sopovasti aamukahveille ja kuten rannikolla on tapana, Bolon de verde sekä cafe pasado oli menú.
Vatsat täynnä lähdimme kierrokselle kaupungin tärkeimpiin kohteisiin. Tutustuimme Peñoihin, iguaani puistoon, maleconiin ja jopa kävimme isla Santaylla joka on Guayaquilin edustalla sijaitseva täysin ecologinen saari.
Saarella asuu noin kaksisataa henkeä, 56 perhettä heidän ecotaloissaan. Talot toimivat täysin aurinkoenergialla eikä saarella ole mitään mikä voisi pilata sen kauniin luonnon. Näimme krokotiilejä ja meille näytettiin kuinka ihmiset elävät. Sanoin että tänne haluan asuamaan mutta kuten Galapagoksillakin, saarella saa asua ainoastaan sen alkuperäiset asukkaat ja vain naimisiinmenon myötä pääset mukaan yhteisöön. Turisteille saarelle ei vielä ole pääsyä sillä turismi on vasta kasvamassa tuossa yhteisössä mutta jo parin kuukauden sisällä saari aukeaa utelialle silmille.
Maanantai yönä matkasimme jo takaisin Latacungaan. Tältä erää vain pikainen vierailu kesässä sillä oli pakko tulla takaisin vastaanottamaan Galapagoksilta saapuva loppu osa perheestäni. Illalla kahvittelimme ja jutellimme taas kahdella kielellä seuraavien päivien ohjelma selviäisi lennossa sillä elämä on huoletonta eikä mitään oikeastaan kunnolla koskaan suunnitella, mikäs siinä helpompaa elää inspiroiden sydän täynnä rakkautta, leuka ylhäällä ja muistot matkassa.