Un pedacito de mi alma siempre estare contigo hermano

 Päiväntasaajalla kaikki on kauniimpaa, viimeiset viikot elämä on ollut pelkkää hymyä ja vapaata elämää. Cuencan reissu sai tähän tyttöön lisää puhdasta energiaa ja nyt en enään paikallani pysy.
Viime lauantaina päästiin juhlistamaan veljen aivan oikean veljen syttäreitä kun Eränpalot laskeutuivat Ecuadoriin, kakut naamaan pienet puheet ja sukellus minun elämään. Juhlat loppuivat aamuviideltä kun vihdoin päästiin kotiin nukkumaan ja täytyy sanoa että kahden kielen puhuminen kahdeksan kuukauden jälkeen on älyttömän haastavaa.
Sunnuntaina valmistettiin suomalaista safkaa, poronkäristystä! Voi jumankauta miten hyvältä joku voi maistua pitkän ajan jälkeen, ruisleipää aamupalaksi ja fazerin sinistä kahvin kanssa, elämä on ihanaa hienoa ja kaikke mahtavaa. Vaikka Ecuadoriin jää puolet sydämestä ja vannon että palaan tähän paratiisiin, suomisafka maistua yllättävän hyvältä. Myöhemmin kävelytin perheen ympäri kaupunkia ja tiistaina lähdettiin reissuun. Amazonia kutsui. Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Puyoa josta matka jatkui Tenaan. Tenassa hypättiin lava autoon kolme lavalla ja loput kahdeksan porukan poppoosta sisällä, hiekkatieta auringonpaisteessa ja muutama pisarakin tipahti. Lopulta saavuttiin Misahualliin, pieneen kylään Napo joen varrella. Samana iltana lähdettiin tutustumaan ainoastaan perhospuutarhaan ja ilta vietettiin muutaman Pilsenerin parissa tanssien suomalaista sekä Ecuadorilaista musiikkia.

 Aamulla lähdimme isolla kanootilla joen vartta pitkin tutustumaan kichwua nimiseen heimoon ja heidän elämäntyyliinsä. Rakastuin kahvin värisiin ihmisiin ja alkuperäisiin perinteisiin joita edelleenkin noudatetaan. Pienet viidakkolapset juoksentelivat ympäriinsä ja kylän naiset tanssivat meille juhlatanssiaan. Saimme myös maistaa chichaa eli perinteistä juomaa jota juodaan nälkään ja janoon jos se on 1-3 päivää vanhaa mutta neljäntenä päivänä se on jo alkoholia ja juhlajuoma.

 Heimosta matka jatkui viidakkoon.Kävelimme näköalapaikalle vehreän sademetsän läpi. Kaikki tuoksui luonnolta ja viidakko oli täynnä kummallisia asioita, lääkkeitä, hyötykasveja, kumipuita ja kummallisia ötököitä. Kostea ilma sai hiukset kihartumaan ja jätti iholle mukavan tunteen. Näköalalta näimme joelle ja niinkuin mama sanoi, näky oli kuin Avatarista, vuoret sumun peitossa ja kaikki uskomattoman vihreää.
Onnellinen olin isäni puolesta joka aina on Amazoniin halunnut tutustua, ja vaikka tämä olikin vain pieni kurkistus viidakon saloihin taisi tälle jäädä hyvä mieli.
Minä ja mama seikkailijoina suunnittelimme jo seuraavan matkan vielä syvemmälle viidakkoon jolloin matka kestäisi vähintään viikon.

 Oppaamme oli mielettömän hauska, näytti meille viidakon mitä ihmeellisimmät kasvit ja kertoi vanhan ajan uskomuksista. Myöhemmin mentiin jokeen uimaan ja nähtiin villi apina joukkio. Viimeiseksi vierailimme toisella asuinalueella jossa saimme heimomaalit naamaan, näimme viidakon asukkeja ja saimme kokeilla heimojen metsästys aseita. Meille selitettiin myös miten eläimiä metsästetään luonnollisin tavoin ansoilla ja mistä kasveista tehdään mitäkin lääkettä.
Minua on aina kiinnostanut vanhojen kansojen uskomukset, puhdistus rituaalit ja kummalliset perinteet, jonain päivänä sukellan viidakkoon ja jään oppimaan taikoja, etsin heimomiehen ja poistun sivistyksestä.

 Illalla saavuimme takaisin kylään juhlimaa Bean synttäreitä, kakun ja kaljan merkeissä tanssimme ja nauroimme. Illalla lähdimme kylään toteamaan ettei kukaan ole ulkona. Lopulta löysimme kuitenkin merimiehiä ja kapteenin sekä muutaman muun hassun joiden kanssa ilta sujuikin leppoisan lupsakasti. Yöllä saavuimme kotiin juuri ennen kuin sade tippui. Se sade oli sademetsän sade, olin varma että katto tippuu kohta niskaan, niin kovaa vettä satoi.
Seuraavana päivänä eli torstaina jolloin koitti myöskin kotiin lähtö, kävimme tutustumassa suklaatehtaaseen, harmikseni sieltä hyppäsi esiin amerikkalainen nainen niin leveällä aksentilla että melkein ärsytti, tai ärsytti todella paljon. Noh siinä oli nainen joka oli tehnyt unelmistaan totta, tullut viidakkoon keräämään ja kasvattamaan kaakaota kertoakseen turisteille prosessista. Olihan se mahtavaa nähdä ja maistella raakaa puhdasta suklaata mutta jäin kaipaamaan inkkari ihmisten puhetta ja tapaa olla olemassa.
Illalla matka jatkui ja suuntana kaunis kotikaupunkini Latacunga, hyvä illallinen ja mukavaa seuraa. Siinä kohtaa kielien kääntäminen alkoi olla jo hankalaa väsymyksen takia, nykyään ajattelu nimittäin kulkee espanjaksi joten suomenkieli on liiankin hankalaa.

 Mulla on joku kumma rakkaussuhde noihin apinoihin sillä en vaan osaa olla koskematta niihin, joku päivä asun niinkuin Tarzan, hakunamatata eikä huolen häivää.
Perjantai iltana kaverit kutsuvat ravuille ja tottahan toki menin ja otin vielä veljenkin mukaan, uusia ystäviä, viisaita keskusteluja ja taas kerran tajusin että Ecuador on rakkaus. Yöllä hyppäsin bussiin ja uusiin seikkailuihin joista postausta myöhemmin ;)
Nyt takaisin Latacungassa etsimässä uusia tarinoita kerrottavaksi.