perjantai 30. joulukuuta 2016

If everything goes wrong, keep smiling.

Jos rengas puhkeaa keskellä kansallispuistoa pitää vaihtaa vararengas paikalleen ja ajaa 30km/h kunnes saapuu seuraavaan kaupunkiin. Tämä matka saattaa kestää 6-7 tuntia joten varaudu pakkaamalla tarpeeksi naposteltavaa. Hyvä fiilis ja musiikki pitää konkkaronkan hyvällä tuulella vaikka välillä sataisi kaatamalla. Rengasliikkeeseen voi saapua juuri ennen sulkemisaikaa ja sen jälkeen jokainen ansaitsee kylmän oluen.
Jos ostaa tavaratalosta halvan teltan, kannattaa ostaa myös sadesuoja sateisia öitä varten, sillä muuten saattaa herätä keskellä yötä. Minä tosiaan unissani ihmettelin että miksi ihmeessä olen ihan läpimärkä ja miksi sisällä sataa. No onneksi autossakin voi nukkua ihan hyvin vaikka kolmekin ihmistä jos vieraanvaraiseksi pitää ryhtyä. Kuitenkin taas onni onnettomuudessa, sillä jos auton rengas tosiaan puhkeaa, saattaa avun haussa löytää paikallisia Maoreita jotka kutsuvat sinut juhla seremoniaan. Kansallispuisto satuttiin palauttamaan Maori ihmisille ja paikalliselle heimolle joten juhlat olivat käynnissä ja pääsimme maistamaan palan Uuden Seelannin alkuperäistä kulttuuria.



 
Joulun voi helposti viettää kaukana kaikesta, kaukana ihmisistä ja kaupungin valoista. Voi ajaa 45minuuttia hiekkatietä ja ylittää kapeita siltoja ja vähän tulvivaa joenpohjaa. Hieman jännitti Corsan puolesta mutta hyvin se porskutti. Camping alueella pitää muistaa ettei vettä tai sähköä löydy mistään, joten muutaman päivän tarpeet pitää osata laskea tarkkaan. Joulu aattona voi syödä ihan mitä haluaa vaikka gampas al pilpil ja paikallista kalaa, graavia lohta ja perunamuusia. Ruoka juomaksi Sangriaa kaikilla hedelmillä ja muutama paikallinen lager jääkylmänä. Illan voi viettää kuumissa luonnon lähteissä katsellen uskomatonta tähti taivasta johon en varmasti koskaan kyllästy. Tähdenlennon nähtyä saa toivoa mitä vaan ja aamulla voi peseytyä jää kylmässä joessa. Elämä voi olla ihanaa ja mahtavaa päivästä toiseen ja matkalla voi törmätä ihmisiin joita et ikinä unohda.

Onnea ja epäonnea. Epäonni kasvattaa ja opettaa mutta voi myös muuttaa suunnitelmia ja suuntaa. Jos info keskuksessa kehotetaan tutustumaan alueen vesiputouksiin kannattaa varmistaa parkkipaikkojen turvallisuus. Jos huomaa auton ikkunan olevan rikki ja tavaroiden kadonneen auton sisällä kannattaa soittaa poliisille ja jutella paikallisille. Poliisi voi auttaa vaikka missä vaikkei tavaroita voikkaan saada takaisin. Materiaa voi menettää ja ostaa lisää mutta jos menettää luottamuksen, ei sitä voi takaisin saada. Ällöttävä tunne vatsan pohjalla ja auto muutamaa kymmentä kiloa kevyempänä voi helposti muuttaa pariksi päiväksi poliisi sedän kesä asuntoon meren rannalle ja selvittää koko sotku. Matkalla sattuu ja tapahtuu mutta tärkeintä on pysyä yhdessä . Ja kun pysyy yhdessä voi vaikka lähteä viini kierrokselle polkupyörillä ja festivaaleille viettää uutta vuotta ja uuden vuoden seikkailuita. Jos löytää Ranskalaisen, canadalaisen ja australialaisen voi helposti löytää uusia parhaita kavereita.
do you really wanna live forever, forever young?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti