Ihmisiä pinotaan torneihin ja piilotetaan lasisten seinien taakse, ängetään päällekkäin taivaaseen asti ja koristellaan palveluilla. Kuka keksi rakentaa maailmasta lasisen ja harmaan? Kuka aloitti eriskummallisten rakennusten suunnittelun ja kuka halusi tahalteen rakentaa vinon talon? Miksi kaiken pitää olla aina maailman vinointa ja maailman korkeinta? Kaiken sen näkyvyyden sisällä asuu niin paljon tarinoita ettei niitä voisi koskaan kaikkia kuulla. Jokaisessa laatikossa kasvaa muistoja ja rakennetaan kotia, jokaisessa laatikossa hurisee laitteet ja kulutetaan energiaa. Kaiken tämän keskellä ihminen on vain pieni olento jonka elämä on nykyään itsestään selvyys. Tositeeveen täydelliset naiset heräävät henkiin ajatuksissani kun kävelen pyyhe päällä altaalle. Kuuntelen ja katson noita kaikkia laiskoja ja vähemmän laiskoja elämiä jotka päivästä toiseen tilaavat kaiken, siis aivan kaiken, suoraan ovelle.
Kuumuudesta tai laiskuudesta johtuen ihmiset eivät paljoa kävele, sekin reipas joka ei lähtenyt liikkelle autolla tai julkisilla kulkee nyt sähköisellä rullalaudalla. Kauppakeskukset ovat enemmän tai vähemmän viikonlopun vietto paikkoja ja elämä on kaikinpuolin helpoitettua niin ettei kenelläkään vain olisi vaikeaa. Kaikesta ei ole pakko pitää huolta, sillä kun vanha menee rikki ostetaan vain uusi tilalle. Tämä pätee auringon paahteessa kärventyviiin suitsiin ja satuloihin joiden nahka on niin kuivaa että se ihan varmasti kohta halkeaa. Muovikaan ei kestä jatkuvaa kuumuutta mutta väliäkö sillä, uudet ostetaan kuitenkin tilalle heti kuin vanhat ovat käyttökelvottomat. Materialla ei ole väliä. Autot ajetaan puhki ja konservatiisivuus on hepreaa. Aika kulkee omaa polkuaan, sunnuntai on maanantai ja torstai on perjantai. Aika hassua.
Kaikesta epäluonnollisuudesta huolimatta meidän laatikossa tuoksuu koti. Ei samalla tavalla kuin Tammisaaren Casa Eränpalossa, mutta sillä tavalla että sen jo vähän huomaa. Ajatuksen tasolla löydän itseni täältä myös ensi talvena. Toinen ajatus kaipaa uutta seikkailua ja kolmas on vain tyytyväinen siihen mitä on nyt. Olen oppinut asettumaan erilaisiin paikkoihin, erilaisiin elämäntilanteisiin ja erilaisiin vaiheisiin. Elän elämää jossa mikään ei koskaan ole ikuista, maat vaihtuu ja maisemat muuttuvat. Tästä voin vain syyttää tai kiittää vanhempiani, pienestä asti suunta on ollut eteenpäin ja poispäin, aina uutta ja erilaista jottei elämä kävisi liian tylsäksi. Koti on aina Tammisaaren omakotitalo jonka seinät ja kaapit pursuavat muistoja maailmalta, tuo samainen tunnelma vain siirtyy paikasta toiseen sitä mukaan kun on aika katsastaa maailman eri kolkkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti