Tell me princess

now when did you last let your heart decide?

-Aladdin

 Tältäkö tuntuu olla keskellä ei mitään mutta samalla aivan kaiken keskipisteessä? Ajan kuluessa tuuli muovaa dyyneistä yhä korkeampia ja kestävämpiä, elämää ei näy mutta sen voi melkein tuntea. Nyt tiedän miltä tuntuu kun aika on oikeasti pysähtynyt tai ainakin hidastunut huomattavasti. Nyt tiedän myös että loputon hiekkamassa rauhoittaa mieltä melkein samalla tavalla kuin aava meri.

Viikonloppuna otin ensimmäisen kerran vapaata talli hommista lähteäkseni aavikko safarille, sillä tiedossa oli unelmien toteuttamista ja bucket listin täyttämistä. Torstai iltana ratsastettuani neljä hevosta lähdin väsyneenä mutta tyytyväisenä kohti Al Reem Islandia ja loistavaa viikonloppua. Perjantai sujui urheilujen ja auringon oton parissa, unohtamatta hyvää ruokaa ja huoletonta meininkiä. Päivärytmini on asettunut jo omaan kaavaansa. Herään joka aamu kuudelta ja nukahdan kymmenen aikoihin, näin myös vapaapäivinä. Joten lauantai aamu alkoi ennen kukon laulua seuranani paha kahvi ja kevyt aamupala ennen salia ja aamu-uintia.
Aamutouhujen jälkeen oli seikkailun aika. Neliveto tuli hakemaan ala-aulasta ja kyyditsi meidät ja intialaisperheen keskelle loppumatonta aavikkoa. Safarille osallistuneet autot kokoontuivat hiekkalakeuden keskellä ja lähtivät yhteisestä merkistä hurjalle ajelulle. Jos lumessa cruisailu on joskus jännää tai Ecuadorin vuorilla holtittomasti huristelu pelottavaa, niin tämä se vasta merkillistä olikin. Caravaani kulki läpi aavikon, välillä pystysuoraa ja välillä vaakasuoraa. Hiekka pöllysi ympärillämme ja renkaat sutivat minkä kerkesivät samalla kun auto taisteli itsensä yhä uudestaan ja uudestaan yli toinen toistaan korkeampien dyynien. Arvatenkin, tuollasessa kyydissä ei aina voi kaikki mennä aivan niin kuin on suunniteltu. Auto jossa meidän porukka matkusti ohitti suuren dyynin ja upposi seuraavaan mutkaan. Hetken aikaa sudimme paikoillamme ja ehkä hieman naurahdimme huolimattomalle kuskillemme. Hetken koko caravaani ihmetteli paikoilleen jumittunutta autoa, kunnes kuskimme hoksasi peruuttaa ja ongelma oli ratkaistu.

Niinkuin jo mainitsinkin, Bucket list sai täytettä kun kauan haaveiltu haave vihdoin toteutui. Saavuimme määränpäähämme monen kiljahduksen ja naurahduksen sekä töyssyn ja kumpareen jälkeen. Sopivasti kutitti vatsan pohjaa kun auto heittelehti cameli farmin ohitse ja vihdoi pysäköi leiripaikan eteen. Nyt oli mahdollista ratsastaa camelilla ja kokeilla hiekkalautailua.
Vuosia sitten näin televisiosta ohjelman jossa nuori kundi hiekkalautaili Namibiassa. Silloin päätin kokeilla tuota hullunkurista lajia heti kun siihen vain mahdollisuus aukenee, ja nyt oli se hetki. Alastulo sujui ongelmitta heti kun keksin miten jalat saa pysymään paikoillaan löysissä remmeissä paljain jaloin, mutta ylös kiipeäminen oli kerta toisensa jälkeen yhä raskaampaa ja raskaampaa. Kokemus oli juuri niin huvittava kuin olin ajatellutkin. Joskus vietän vielä kokonaisen päivän etsien korkeampia ja korkeampia dyynejä joita laskea tukka hulmuten.
Pääsin myös uudestaan cameli ratsastukselle ja se oli aivan samalaista kuin vuosia sitten Marocossa. Kummallinen eläin hölmöine ilmeineen ja vielä hölmömpiä kouluttajia valkoisessa pyjamassa. Taidan pitää tästä maasta ihan vain kaiken eriskummallisuuden vuoksi.
Ilta jatkui napatanssilla, hyvällä ruualla ja tähtien katselulla. Kaiken kaikkiaan päivä oli yksi parhaista UAEssa vietetyistä päivistä tähän mennessä. Illalla palasin takaisin Dhabianille ja aamulla jatkui työt. Olen vakavasti sitä mieltä että täällä asuminen on elämän mittainen kokemus ja unelma joka vain saapui luokseni aivan yllättäen. Eteenpäin kulkeminen kuitenkin kutkuttaa jo ajatuksissa niin kovasti että haluaisin tiimalasin valuttavan hiekkaa edes hiukan nopeammin.