Million miles away from the places that we used to be

I've been here for a while now..

Kookaburra istuu puun oksalla ja nauraa kanssani elämän pienille iloille. Olen matkustanut Abu Dhabista Malesian kautta Singaporeen, Indonesian sumuisesta Jakartasta unelma saarelle Balille josta kaksi viikkoa sitten päädyin Australiaan.  Paljon on tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan. En ole aina kärryillä päivistä tai kellon ajasta, niillä ei ole niin väliä, vain sillä että kuu on joka paikassa eri kulmassa ja aurinko laskee ja nousee eri aikaan kuin muualla. 

Kaupungistaa toiseen ja rannalta rannalle. Välillä tuuli on kylmä ja välillä kuuma. Välillä ihmiset puhuvat Bahasaa ja sitten taas englantia. Toisinaan tilaan kahvin long blackinä ja toisinaan bali kopi on ainoa vaihtoehto. Ruokailutavat muuttuvat, rutiinit muuttuvat ja minä vain kuljen tietä pitkin välillä päätyen viidakkoon ja toisinaan vain korttelista toiseen.
Bali oli koti, se oli koti joka odottaa paluutani nopeammin kuin se itsekkään vielä tietää. Kotona odottaa surffilauta joka killii sinisessä purjeveneessä paikallisten vahdittavana. Kun lähdin kotoa, istuin lentokoneen penkille 14F. Mietin mielessäni vielä kerran josko hyppäisin ulos koneesta, mutta olin jo jättänyt kahden lentokoneen minulle merkatut penkit tyhjiksi, joten nyt oli aika liikkua eteenpäin. Saavuin viiden tunnin jälkeen Melbourneen joka eksoottisen saari elämän jälkeen tuntui melkein tavalliselta. Bussimatkalla Geelongiin kuitenkin löysin seikkailunhaluni ja viikko Victoriassa muuttui unelmaksi. Surffasin Bells Beachillä ja näin varmasti sata kengurua auringon laskussa. Teimme Roadtripin Great Ocean roadia pitkin aina 12Apostolille saakka, näimme valtavan koalan eukalyptys puussa ja metsäpalon jälkeisen rannikon turkoosin veden äärellä. Kiitos tästä kaikesta äidilleni joka vuonna 1993 seikkaili Amerikassa tutustuen uuteen Aussi äitiini Amandaan ja kuusitoista vuotta sitten kulki reittejä joita nyt kuljen omilla säännöilläni. Amanda perheineen majoitti minua viikon verran ja piti huolta siitä, että pyykkini tulivat puhtaiksi ja matka jatkuisi maha täynnä.
Melbournesta hyppäsin junaan jolla yhdentoista ja puolen tunnin päästä lopulta päädyin kiireiseen Sydneyyn. Bondi beachin aallot pitivät huolta aamu surffeistani ja Sydney näytti taas kerran että jokainen suurkaupunki on ainakin lähes samanlainen riippumatta maasta tai kulttuurista.
Matka on ollut antoisa. Olen istunut junissa ja busseissa, skootterin päällä kaatosateessa ja rikkinäisessä autossa keskellä metsää. Olen juonut kahvia rautatieasemalla tietämättä mihin suuntaan menen seuraavaksi ja syönyt porkkanaa kalja kyytipoikana. Välillä olen miettinyt tulevani isona ammatti maailmankansalaiseksi ja viimeisin ideani oli hakea yliopistoon Balille. Taidan rakastaa elämää enemmän kuin mitään muuta. Eilen aamulla heräsin ravistaakseni itseäni ja varmistaakseni itselleni että tosiaan olen Australiassa.

Jos voisin vaihtaa jotain, en vaihtaisi yhtään mitään ja jos voisin olla missä vaan olisin täällä.  Vuosi sitten levillä istuin ravintolan pöytään jonka tabletissa luki "kun menet jonnekin, olet sielä"