Ikuinen Heinäkuu

 A successful man is one who can lay a firm foundation with the bricks others have thrown at him.

Kesäkuu valui hitaasti heinäkuuhun, elämä Riilahdessa muuttui paremmaksi päivä päivältä ja tulevaisuus kirkkaammalta. Elämän edetessä teemme pieniä ja suuria päätöksiä. Koemme pieniä ja suuria elämyksiä ja saavutamme vuosi vuodelta aina jotain suurempaa ja merkityksellisempää. Tänä kesänä nuoret tytöt ja pojat pääsevät ripille ja saavuttavat yhden tärkeän etapin nuoren elämässä. Toiset kilpailevat voitosta Finnderbyssä ja PM-kisoissa Ypäjällä, kun toiset löytävät nappuiloita uusien hevostuttavien kanssa. Jokaisella on elämässään rimoja joita ylittää. Olimme äitini kanssa viettämässä hieman erillaista naistenpäivää Ypäjällä. Ennen yhteinen tekeminen tarkoitti jotain enemmänkin naisellista tai vaihtoehtoisesti hikistä lenkkiä, mutta nyt kun hevoset eivät enään lähde elämästäni ja tulevaisuuskin näyttää hyvin hevostäyteiseltä, oli ilo viedä äiti näkemään hevostelun tähtihetkiä. Siinä suorituksia katsellessamme ehdin miettimään omaa työtäni ja sitä, mikä minua motivoi. Uuden oppiminen ja itsensä voittaminen ovat olleet minulla aina mielessä mihin ikinä olenkaan ryhtynyt. Kilpailen voitosta niin itseäni kuin muitakaan vastaan oli laji mikä tahansa ja juuri se saa minut aina yrittämään uudestaan ja aina kokeilemaan onneani uusissa maissa ja uusissa seikkailuissa. Menestys ja saavutukset tulevat osaksi unelmia kun tarpeeksi monta rimaa on ylitetty. Toiset pääsevät korkealle nopeasti ja toiset taistelevat kaikilla voimillaan päästäkseen edes lähelle unelmiaan. Mikään taistelemisen arvoinen ei ikinä tule ilmaiseksi, sen olen oppinut vanhemmiltani.

Suomessa oleminen tuntuu mukavalta, toisaalta mukavammalta tuntuisi olla jossain muualla mutta nyt on hyvä. Pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle, kuten sanotaan, mutta mielestäni lähelle katseleminen ei ole ainakaan minulle tyypillistä. Ymmärrän, että Suomen yksinkertainen helppous ja elämän laatu ovat monelle osa jäädä, mutta minulle ne ovat syitä lähteä. Lunto, ihmiset, vuodenajat ja kotimaa ovat käsitteitä jotka tuovat jokaisen suomalaisen lähemmäs toisiaan. Perinteet kuten vuosittainen Finnderby, juhannus, sauna, mökki ja mitä näitä nyt on, kuuluvat tähän ihmeelliseen kulttuuriin. Nautin kesästä täällä ja nautin tunteesta olla pienellä matkalla tässä kauniissa maassa, niin minä sen ajattelen. Aivan oikein, olen täälläkin vain matkalla ja juuri se ajatus saa minut nauttimaan kesäilloista ja kraavista lohesta. 

Hieman yli viikko sitten käynnistyi kesän viides leiri, mukana nähtiin tuttuja kasvoja ja uusia tuttavuuksia kuten monella muullakin kesän leireistä.  Viides leiri tosin on aina hieman erikoinen, sillä se on virallisesti kesän puoliväli. Viikon päätteeksi juhlistimmekin omaa urheuttamme Stallkrogenissa koko tallipoppoon kanssa. Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani olla osa tuota konkkaronkkaa. Nämä ihmiset ovat olleet elämässäni jo kahdeksan vuotta ja osa sitäkin pidempään. En ikinä vaihtaisi hetkeäkään koetuista momenteista vaikka välillä on revitty hiuksia päästä kun mistään ei tule mitään. Täältä ei kuitenkaan nauru ja ilo lopu vaikkei aina menisikään niinkuin Strömsössä.

Onnellisuutta on myös maailman paras hevonen ja loputtomat pellot. En muista milloin ratsastin ensimmäisen kerran tällä tammalla mutta muistan että sekalaisen tunnin jälkeen rakastuin kyseiseen hevoseen. En ehkä ole edennyt urallani kisaratojen sisällä mutta olen kerännyt kokemusta ulkomailla ja nyt painan duunia päivästä toiseen. Kesäleirien aikana oppii ja näkee yhtä sun toista. Maastoilu on lähes päivittäistä vain ihmiset vaihtuvat. Metsässä kuljen nauttien luonnosta ja toisinaan kuunnellen leiriläisten kommentteja kaikesta mahdollisesta. Välillä käymme uittamassa hevosia ja ratsastajia ja aina on yhtä hauskaa kun joku tippuu hevosten innokkuudesta johtuen. Matkalla uimaan hauskuutan myös itseäni kun haastan tytöt istumaan muurahaispesään alushoususillaan. Sekin perinteinen kilpailu kun leiriolympiapisteitä on jaossa. Viimeisenä iltana grillaamme makkaraa ja pidämme perinteiset kauheuskilpailut jolloin jokaisen joukkueen edustajat puetaan mitä kauheampiin asuihin joita vielä väritetään hullunkurisin tarinoin. Nautinto on aina suurta kun leiriläiset ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa yhden tai kahden pisteen vuoksi. Täällä osataan kilpailla.
Viime viikolla ajattelin tulevani hulluksi kun istuin metsässä kastamassa leiriläisiä samalla kun taivaalta satoi vettä kaatamalla, siinä samassa joku kysyi mitä ihmettä on putkineste ja toinen kadotti sukkansa jokeen, tai kun keskellä yötä kummittelin vanhassa aitassa jotta jokainen varmasti kiljuisi sydämensä pohjasta. Toisinaan kuulen tyhmiä kysymyksiä ja vastaan niihin tyhmillä vastauksilla ja välillä hauskuutan itseäni leikkimällä leiriläisten kanssa. Välillä juoksemme karkuun hullua kukkoa ja välillä juoksemme ehtiäksemme aikatauluihin. Kuntoilu ei ikinä lopu ja kyllä annan aina kaikkeni jotta ehtisin oikeasti tehdä kaiken. Aina on kuitenkin yhtä tyhjentävää tulla Tammisaaren kotiin edes päiväksi tai pariksi. Haahuilen keittiössä aivan kuin en ikinä olisi ollut täällä enkä ole ihan varma mitä pitäisi ajatella.
Tämä kesä on erityinen monestakin syystä. Sen takia että olen ollut täällä jo pitkään ja sen takia etten oikeasti tiedä milloin tulen takaisin. Eilen hyvästelimme jälleen ihania leiriläisiä ja leirihevosia kun aurinko vielä paistoi. Yksi tuttu sanoikin sitten :" nähdään sitten muutaman vuoden päästä"
Taisin viimeistään silloin ymmärtää että kaikki loppuu aikanaan ja alkaa joskus aina uudestaan.
Nyt istun Casa Eränpalon keittiössä, kuten aivan tavallisena päivänä, juon kahvia ja katson sateista puutarhaa. Elämä on aika lailla täydellistä. Tämäkin viikonloppu tulee pitämään sisällään kaikennäköistä hauskaa joten levollisesta lomasta ei ole tietoakaan, mutta sehän minulle sopii! Sunnuntaina palaan takaisin paratiisiin vetämään vielä viimeiset kolme leiriä ennen kuin kesä muuttuu alku syksyksi.