Tienes que relajarte, para ver todas las cosas pequeñas, las cosas mas importantes y hermosas

Nautin vauhtihumalasta pysähtyneen alkuviikon keskellä. Kun kaikki mitä voi tapahtua vaikeuttaakseen matkaan lähtöä on jo tapahtunut ja kaikesta on selvitty, ei voi kuin odottaa: mitä seuraavaksi? Mutta kuten jo monta kertaa oon huomannu ettei mikään koskaan suju nopeasti/helposti/ongelmitta tän tytön elämässä, otan kaiken vastaan optimistin silmin ja pidän pääni pystyssä.
Tosiaan avatakseni tilannettani ja lähipäivien ohjelmaa teillekkin, Lauantai aamuna hyppään lentokoneeseen suuntana Galapagos saaret, Charles Darwinin evoluutioteorian syntypaikka ja yksi Unescon maailmaperintökohteista.
Ensin oli kadoksissa minun passi, toiseksi pikkusiskon identiteettikortti, sitten maman pankkikortti. Pankeissa sekä minun ja Beatricen pankkikorteissa nostorajat estivät saamasta koko rahaa kasaan omin neuvoin ja alennettu superhinta oli voimassa vain tänään. Pankissa älytön jono, kaamea kaatosae ja 20 minuutin varoitusaika ennen matkatoimiston sulkemista. Ikinä ennen en oo pelännyt kävellä kadulla omaisuuteni kanssa mutta tänään jumalaton rahatukku laukussa mennessäni mamaa vastaan matkatoimistoon, kävelin vainoharhaisen oloisena pitäen silmällä jokaista vastaantulijaa ihan vain varmuuden vuoksi. Noh loppu hyvin kaikki hyvin, nyt on liput, nyt on loma varmistunut!
Kävelyltä en lähipäivinä oo säästynyt ollenkaan, tein uudenvuoden lupauksen etten kulje taksilla kuin äärimmäisessä kiireessä jota mulla ei koskaan ole, joten jalat kuljettaa mut aina minne haluan. Tänään herätyskello soi kuudelta aamulenkille jonka jälkeen en koko päivänä ollutkaan kuin tunnin kotona sillä miljoona asiaa jokaisessa ilmansuunnassa oli tehtävänä. Koiriakin alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan, tai onhan mulla täällä kotona neljä karvaista kaveria muttei niitä oikeen koskaan kävelylle viedä joten löysin itelleni berhandilaisen paimenkoiran ja oon nyt joka päivä viime torstaista lähtien käynyt tunnin lenkillä ison kaverin kanssa. Hauskaa miten ihmiset loittonee ja kiertää kaukaa kun ison koiran kanssa kulkee, enmä kyllä sano ettei niin tapahtuis ilman koiraa..
Ajan käsitys ei koskaan oo ollut mulle mikään helppo juttu, paikalle ajoissa saapuminen ja ajan kulun nopeus on ihan kummallisia juttuja. Onnea on se ettei se haittaa täällä. Aamun puoli kymmenen treffit venyivät puoli kahteentoista ja illan kahvitreffitkin taisivat venähtää.
Nyt on tutustuttu Cotopaxin sylkäisemään jättikiveen sekä kaupungin laidalla sijaitsevaan pikkukuppilaan josta ei savua puuttunut. Galapagoksen seikkailu alkaa loppuviikosta ja nyt on listattu matkalaukkujen sisältö ja laskettu jokainen penni, ei yhtään saa tuhlata mihinkään turhaan. Kaupunki on kuin juoksurata sillä parin viimesen päivän aikana on tullu juostua minne milloinkin, tästäkään päivästä ei kävelyä puutu. Äiti voi olla ylpeä että tytöllä sentään on kahdet kengät ettei ihan heti kulu pohjat puhki ;)