Kavionjälkiä sydämessä

Minä kuten kaikki muutkin heppatytöt haaveilemme jostakin. Menestyksestä, uuden oppimisesta, korkeista esteistä ja pitkistä päivistä tallilla. Ennen kaikkea ihanista heppa ystävistä ja vielä joskus omasta ratsusta.
Kiipesin satulaan kaksi ja puoli vuotiaana ihan omasta tahdostani. Perheessäni, ei edes suvussani ole hevos ihmisiä, vain ja ainoastaan minä. Ensimmäiset vuodet ratsastin Helsingissä kunnes muutimme Tammisaareen. Aloitin jokapäiväisen talli elämän Dragsvikin ratsastuskeskuksessa tehden kaiken vain mahdollisen työn. Sain luottamusta ja vastuullisia tehtäviä. Sain ratsastaa yksityishevosia ja hoitaa tallin kasvatteja. Osasin paljon mutten läheskään niin paljon kuin oisin voinut osata. Tuon tallin meininki oli hieman kotikutoista mutta siellä minä kasvoin heppa tytöksi, sieltä minä revin itseeni sisun ja voimakkaan tahdon tätä lajia kohtaan.
2009 kesä oli viimeinen Dragsvik kesä. Sen jälkeen tallin toiminta siirtyi uudelle omistajalle ja minun oli etsittävä uusi talli jatkaakseni hevostelua. Oma hevonen oli siinä kohtaan toinen vaihto ehto mutta raha ja aika pistää vastaan kun unelmana on matkustaminen ja opiskelu vie paljon aikaa ja voimaa.
Ratsastin koko syksyn erilaisia hevosia Dragsvikissä ja "vuokrasin" Vektors heppaa Stenlidin tallilla.
Samana syksynä löysin itseni Billnäsin ratsastuskeskukseen opettajani suosituksien jälkeen. Samalla lopetin Dragsvikissä käymisen mutta jatkoin Vektorsin kanssa.
Billnäsissä olin aluksi aivan hukassa sillä kaikki oli uutta ja kummallista, nopeasti pääsin mukaan poppooseen ja taas alkoi kilpaileminen ja valmennukset. Aluksi oikean hevosen löytäminen oli hankalaa, kiersin läpi monet tallin ratsut ja kisasin milloin mitäkin, oikeanlaista heppaystävää ei kuitenkaan löytynyt ennen kuin vuonna 2011. Silloin aloin ratsastamaan ensin Night-boy heppaa joka opetti minulle älyttömän paljon. Kisasimme ja sijoituimme mukavasti aina 100cm tasolla. Muutamat aluekisatkin starttasimme ja teimme paljon töitä edetäksemme.
Nikke oli kuitenkin liian kiltti ja tasainen näin vauhdikkaalle ja tempperamenttiselle ratsastajalle. Minä tarvitsen räjähtävän hevosen sillä saatan itsekkin räjähtää välillä.

2012 syksyllä tuntikirjassa oli aivan uusi nimi. Ametist. Billnäsin kasvatti jolla voi kyllä löytyy tempperamenttiä. Kuvittelein tämän olevan vain kokeilu sillä olinhan ratsastanut Billnäs heppoja ja toiminut kisahoitajana valmentajalleni. Mutta toisin kävi. Meistä tuli ratsukko, ratsukko jolla on paljon oppimista edessä, hevonen joka osaa kaiken mutta vaatii paljon ratsastajaltaan, hevonen joka ei tule toimeen kaikkien kanssa ja hevonen johon minä rakastuin. Tämä pieni tamma on opettanut minulle kaiken mitä nyt osaan ja vie minua koko ajan eteenpäin tässä ihmeellisessä oppimiskierteessä.
Juuri kun olimme saanut kaiken rullaamaan, kesällä 2013 minun oli lähdettävä maailmalle oppimaan itsestäni. Vuoden olin poissa samalla kun Ametist sai varsan ja jäi mamma lomalle. Me molemmat pidimme taukoa treenaamisesta ja näin 2014 kesällä palasin takaisin ja jatkoimme siitä mihin joskus jäimme. Tai no..Lomalaisia me olimme vielä alku syksyyn.
Nyt on talvi ja kevät aikaa taas jatkaa treenaamista ja yhteistä tietämme niin pitkään kuin vain mahdollista. Hän taitaa olla elämäni hevonen, ainakin paras ystäväni jos ei muuta.