sunnuntai 14. joulukuuta 2014

 Kuluneeseen viikonloppuun mahtui kaikki minulle tärkein. Paras ystävä, veli, hevonen,valokuvaus, kahvi ja hyvä ruoka. Pieni ripaus matkustamista ja pari eri maisemaa. Voisin sanoa että aika bueno paketti täyttä kultaa.
Perjantai kului vapaa päivän kahvittelujen merkeissä, ihana ystävä ja kynttilätunnelma.
Lauantai oli laittoman pitkä ja täyteläinen päivä. Aamu seitsemältä pakkasin autoon kaiken olennaisen, ratsastuskamat, kameran, juhlavaatteet ja sunnuntaivaatteet, vähän rahaa ja peitto. Siitä alkoi sitten toimelias työpäivä joka loppui seuranmestaruus kilpailuiden voittoon. Pikkujouluihin en kerennyt jäämään vaan suuntasin suoraan kohti Turkua velikullan kanssa.
Ylioppilasjuhlat olivat jo loppuun kääntyneet kun vihdoin saavuimme onnittelemaan sankaria, kello taisi hieman jätättää ja tallitytöstä juhlakuntoon muuntautuminen hidasti matkaa, mutta pääsimme perille ja juhlat pääsivät alkuun. Ennen baariin lähtöä hain vielä tärkeimmän, parhaan ystäväni Jennyn.
Sunnuntaina tänään aamu venyi päivään ja eilinen muuttui taas yhdeksi muistoksi. Tänään kokkasimme hyvää ruokaa ja vietimme laatuaikaa. Turku on kuin mökki, tulee aina samanlainen tunnelma kuin mökille menisi. Verkkarit ja iso neule, taiteilijan aamu on vapaa ja elämä on taas ihanaa. Nyt voi viikko alkaa ja kohta pääsen Lappiin syömään lunta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti