Ai miten niin takaisin todellisuuteen? Miten se menikään, takaisin oravanpyörään? Niin, ja; "ai sä oot tullu takasin!" Näitä lauseita olen pyöritellyt päässäni jo muutaman hetken. Vastaisin toki lauseisiin muutakin kuin:"niin" tai "hmm" ja paljon monimuotoisemmin jos hetki ei aina menisi ohitse yhtä nopeasti. En kuitenkaan saa koskaan suustani muuta, sillä hetki muistuttaa aina vähäpätöistä smalltalkia eli toisin sanoen "I don´t care conversation."
Ehkä olen vähän jyrkkä, mutta niin on korkeimmat vuoretkin ja hei, nehän näkyvät kauas.
Todellisuus on jokaiselle meistä juuri sitä miksi sen itse tekee. Uskomattomat tapahtumat ja onnistumiset eivät kuulu vain unelmiin ja elokuviin, vain tasan tarkkaan tähän elämään. Täällä Suomessa rakkaat ystäväni, täällä tulisi oppia nauttimaan omasta todellisuudestaan täysin siemauksin ilman että tarvitsee katsoa kateellisia katseita tai vääriä sanoja. Älkää kuvitelko että todellisuus on "oravanpyörään juuttumista" tai "paskaa arkea"
Todellisuus on hetkiä jotka elävät mukanamme aina ja hetkiä joista haluamme kertoa muille ja voi kuulkaa, se on paljon parempaa kuin missään elokuvassa. Minulla on ikävä merta ja aaltoja. Minulla on ikävä merituulta ja kosteaa ilmaa. Kaipaan suolaa hiuksissani ja kuumia päiviä. Kaipaan myös Jamesia, keltaista surffilautaani joka killii sinisessä purjeveneessä. Kuitenkin, joka kerta kun astun sisään taloon jossa tuoksuu elämälle ja aika ajoin hevosen lannalle, unohdan kaikki ikäväni ja näen vain tämän elämän.
Luulin että Suomeen paluuni muuttaisi omaa todellisuuttani radikaalisti ja saisi mieleni mustumaan. Ehei, miksi antaisin käydä niin? Tallikavereiden menestys kisoissa ja tallin tapahtumat tekevät minut onnellisemmaksi kuin mikään muu tässä ihmeellisessä maassa, jossa taivas on matalalla. Takaisin paluuni oli helppoa, sillä taas oli paikka johon mennä ja paikka jossa jakaa onnistumiset ja epäonnistumiset. Paikka jossa, smalltalk on enemmänkin; " mitä sinulle oikeasti kuuluu" -keskustelua ja paikka jossa todellisuus on kätketty punaisen rakennuksen pölyisiin nurkkiin.
Viikonlopun aikana päädyin itkekin kisoihin, vaikka kolmen kuukauden tauon jälkeen minun piti vain vähitellen tulla takaisin heppa-arkeen. Noh, taisin ohittaa vähitellen sanan, sillä löydän itseni tuosta onnen talosta lähes jokaisena päivänä aina uudestaan ja uudestaan.
Billnäsin ratsastuskeskuksessa tosiaan ratsastettiin Lauantaina HööksCupin toista osakilpailua koulukilpailuiden merkeissä. Valkoisten aitojen sisäpuolella olin hetken aivan hukassa, mutta kyllä me selvittiin ihan hyvin. Päivän päätteeksi valkoisen ruusuke sai hetken aikaa koristaa auton ikkunaa ja kaikki muu valkoinen oli muuttunut enemmänkin ruskeaksi. Voin siis jälleen todeta olevani onnellinen vaikka mielessäni olen edelleenkin väärällä puolella palloa.
Tallin lisäksi olen sentään ollut edes vähän normaaleissa olosuhteissa normaalien asioiden parissa. (Tämäkin on jonkinlainen vitsi olevinaan, sillä mikä tässä hullussa maailmassa olisi muka normaalia?) Löysin itseni Masalan Nuorisoteatterin eturivistä katsomassa lapsia lavalla ja voin sanoa että siitäkin nautin. Löysin itseni myös ostoksilla Hööksistä ja Stockalta sekä Kirkkonummen prismasta kun oli ihan pakko saada kahvia. Joka ilta kuitenkin odotan seuraavaa aamua ja näkymätöntä auringon nousua jonka jälkeen pääsen takaisin heppa leikkeihin.
Odotan kesää, odotan näkeväni värejä puissa ja hymyjä ihmisten huulilla. Odotan viileitä kesäiltoja ja odotan juhannusta. Odotan elokuuta ja odotan että lehdet alkavat muuttaa väriään ja hiljalleen kuolla pois. Odotan tulevaa mutten silti halua elää yhtäkään hetkeä tätä hetkeä edellä. Kuuntelen Pariisin Kevättä ja rakastan elämää. Eilen ostin TomOfFinland kahvia ja pähkinäöljyä jota todennäköisesti en koskaan tule käyttämään, sillä se näyttää epäilyttävältä. Eilen oli maanantai ja olin taas töissä. Päätin olla töissä vielä monta päivää tässä kuussa ja päätin myös että nautin kylmästä vesisateesta kasvoillani vain siksi, että kotona saan pukea ne villasukat ja juoda inkivääriteetä.
Seuraavien viikkojen aikana on taas luvassa huippu valmennusta ja lisää kotikisoja, niin että mikä "paska arki"?
Äiti ei onneksi ole kotona, sillä lenkkarit aukesivat kantapäistä kaiken tuon mudassa tarpomisen johdosta, mutta kyllä nyt opin ja käytän punaisia kumisaappaita.(on muuten huisin hauskaa pomppia kuralätäkössä vesisateessa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti