Hyppäät kyytiin kerran, oot kyydissä aina

Kolme vuorokautta, 2190 kilometriä, kaksi maata ja paljon poroja. Näistä oli tehty minun minilomani Suomen Lappiin. En ikinä taida saada tarpeekseni tien päällä olemisesta tai vain siitä tunteesta, että olen menossa jonnekkin.

Ikuisia auringonlaskuja ja auringonnousuja, peilikirkkaita järviä ja meren poukamia. Unettomia öitä ja lapin sinisiä hetkiä. Paljon juhlivia ihmisiä ja vappupalloja.Valkoisia lakkeja pitkin toreja ja puistoja yhdistämässä meitä suomalaisia. Skumppa pullot poksuivat ja kaljatölkit koristivat katuja. Valkoisia puita ja mustia metsiä. En taida saada näitä maisemia pois itsestäni vaikka täältä pois lennänkin aina tilaisuuden tullen. Suomi olet ollut hyvä.

Suomi alkaa pikkuhiljaa taas näyttämään hyviä puoliaan ja ihmiset alkavat heräilemään koloistaan. Tänäänkin aurinko paistoi täydeltä taivaalta lämmittäen niin minua ja hevosia joiden kanssa työskentelen päivästä toiseen. Tänään heräsin taas omasta sängystäni onnellisena mutta väsyneenä pienen retken jälkeen. Kuitenkin keitin kahvin ennen kuin kello löi kuusi ja lähdin kohti aurinkoista Billnäsiä. Oli mukava palata takaisin työn äärelle, varsinkin kun takana on huikea kolmen päivän roadtrip halki Suomen ja edessä paratiisi kesä Riilahden tiluksilla. Nyt kerron teille tarinan kauniista Suomesta.

#explorefinland
Hyvin usein keskitämme matkustamisen ja koko ajatuksen matkustamisesta etelän lämpimiin maihin ja aurinkoisiin rantoihin. On helppo sokeutua siitä mitä jo on ja mitä näkee päivästä toiseen. Suomi on kotimaa jonka kauneus helposti unohtuu arjen sekaan. Jos aina katsoisi kaikkea kuten ensimmäistä kertaa, olisi maailma paljon kauniimpi. Niimpä tartuin ajatukseen ja aloin miettimään tätä tuhansien järvien ja unohdettujen ihmisten maata uusin silmin.
Sunnuntaina lähdin matkaan heti kun sain viimeisimmätkin kaurat jaettua nälkäisille kauraturville. Suuntasin Helsingin ja Lahden läpi Kuopioon ja sieltä koko matkan Kajaaniin Ristijärven kauniisiin maisemiin. Näin kesän ollessa jo ovella, ei aurinko tahdo millään laskea, vaan värjää taivaan kauniin sinipunaiseksi vielä myöhään yölläkin. Kajaanissa ilmasto ei ollut enään paljoa viileämpi kuin etelässä Tammisaaressa, mutta ihmiset muuttuivat lämpimämmiksi heti kättelyssä.
Aamulla matka jatkui Suomujärvelle jossa pellolta löytyi satoja linnunpelättimiä kuvaamassa hiljaista kansaa. "Silent people" tilataideteos jätti kylmät väreet iholle aamuauringon säteiden leikkiessä pellon ihmisten välissä.

Matkan ehdottomasti kohokohta oli seuraava pysäkki Rukan rinteillä. Vaikka auton mittari näytti 14° en antanut sen vaikuttaa huikean optimistiseen ajatukseeni muutaman tunnin lumilautailusta. Rinteet olivat kuin jäähilejuomaa ja tunnelma oli aivan kuin Espanian SierraNevadassa. Nauroin varmasti ääneen laskiessani ensimmäistä laskua jonka jälkeen lumen melkein näki sulavan auringon noustessa korkeammalle. Jaloille sai ainakin hyvää treeniä kaiken sen autossa istumisen jälkeen, sillä rinteen epätasaisuuteen melkein upposi jokaisessa käännöksessä. Kaiken surffauksen jälkeen oli mukava olla taas lumilla, en nimittäin tiedä milloin tulen viettämään talven kokonaan tässä kylmässä ja eksoottisessa Suomessa. Takki auki ja ilman lapasiakin oli melkein liian lämmin painaa mäkiä ylös alas mutta mikäs siinä, kahvit terassin auringossa ja takasin tien päälle.

Rukan jälkeen matka taittui villejä poroja ihastellen ja kotiruokaa syöden. Napapiiri otti taas hyvin vastaan ja näytti parhaat puolensa suomen luonnosta. Porot ympäröivät autoja ja kävelivät ilman mitään kiirettä takaisin metsään syömään jäkälää. Kaikki pitstopit olivat täynnä lapin herkkuja ja kotiruoka maistui aivan mummin tekemältä. Pitäisi käydä useamminkin Lapissa ihastelemassa tätä juroa kulttuuria. Rovaniemellä nappasimme mukaan muutaman matkamuiston mutta Joulupukki sai jäädä näkemättä vaikka kovin lähellä olimmekin. Tuuli yltyi hieman joten päätimme ajaa eteenpäin sillä  taivas näytti paljon kirkkaammalta edessäpäin. Seuraava pysäkki oli Kemi.
Nyt kun kerran olimme jo näinkin lähellä Suomen rajoja, päätin yllättää itsenikin ja hurauttaa Ruotsin puolelle ihmettelemään vanhaa Haaparantaa. Tien päällä en ikinä kyllästy, löydän uusia reittejä ja uusia maisemia. Autoradio pauhaa nostalgisia suomi-biisejä ja laulattaa iloista kulkijaa.
2190 kilometriä ja vieläkin enemmän tuli ajettua kolmen vuorokauden aikana. Kemin jälkeen suuntasimme Kuopioon haastatteluja varten tulevaan dokumenttiimme liittyen jonka jälkeen jaksoin huristella vielä koko matkan Heinolaan Vierunmäen urheilukeskukseen. Auto oli alusta asti pakattu täyteen jos jonkinlaista varustetta lumilaudasta leikkuulautaan ja talvivaatteista surffishortseihin. Tien päällä kun ei koskaan tiedä mihin sitä seuraavaksi joutuu ja kenet sitä tapaa.

Lopulta päädyimme takaisin etelään Helsingin kiireen keskelle.Kun matkaa oli taitettu tuhansia kilometrejä tyhjiä teitä pitkin vaaranmaalla ja suomen erämaiden keskellä, oli vallan hullunkurista joutua keskelle kesäistä espaa ja pikkulauantaita viettäviä ihmisiä. Keli oli nyt muuttunut nollasta kahteenkymmeneen yhteen ja puutkin vihersivät jo toen teolla. Kesä oli saapunut Suomeen.
Hassustihan tässä myös kävi, sillä kolmen päivän roadtrippin aikana liittymäni sulkeutui ja poistuin taas "normaalin" elämän raameista vain elääkseni taas hieman reunalla. Kun viimeksi olin osana #amazingroadtripacrossnewzealand niin nyt sain rillutella #amazingroadtripacrossfinland
Suomi matkailu kun nyt yleensä on niin aliarvostettua, niin haluaisin kyllä suositella aivan jokaiselle pientä suomitrippiä ennen kuin seuraavan kerran puhutte kauniista Suomi-neidosta pahaan sävyyn. Ja vaikken itsekkään tunne oloani kotoisaksi tässä hassussa maassa, olen silti aika onnellinen tässä elämäntäyteisessä Casa Eränpalossa ainakin vielä kesän yli.

 Viimeiset viikot ovat pitäneet sisällä kaikkea tätä. En sanoisi tämän elämän olevan yksitoikkoista tai tylsää, ainakaan kun villi sielu keksii aina ja uudestaan hullun hauskoja hupi juttuja. Nyt kuitenkin lähden taas töihin ja perjantain viettoon heppojen parissa. Elämä on ihanaa.