Three weeks

5-7.-8.2016 Faces / Fiskars
Kolme päivää elämää loman viimeisinä päivinä. Voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan viikon pituisesta lomastani ja kaikesta mitä sinä aikana oivalsin ja ajattelin, mutta kerronkin vain festareista joita ei voinut missata. Faces "hippifestivaalit" järjestettiin tänä vuonna Fiskarsissa joka muistuttaa enemmänkin keski-Eurooppalaista kylää kuin Suomen perämetsää. Meininki festareilla on aina kuin suoraan onnellisesta elokuvasta tai erinomaisesta tarinasta. Viime vuonna kyseinen viikonloppu vierähti Raaseporin linnan raunioilla, mutta nyt kun koko tapahtuma muutti Fiskarsiin, sai se arvoisensa ilmeen ja meiningin. Viime vuoden meininkeihin pääsee tästä!
Tosiaan, jos nyt vaikka menisin asiaan. Viime viikonloppuna pakkasin mukaan makuupussin, kameran , tietokoneen ja paljon punaviiniä. VIP-ranneke ranteeseen ja tunnelmaa ikuistamaan. Musiikki vaihteli folkista rokkiin ja jammailuun. Välillä reggae raikasi ja toisinaan kuunneltiin Tuomari Nurmion sanoituksia. Lato muuttui Night Clubiksi ja lavoja oli pystyssä vähän siinä mihin ne hyvin sopivat. Kaikkien ikäluokkien ha kaikkien kansojen festari kokosi yhteen solidaarisen kuplan ja onnellisen kansan, tämän meiningin haluaisin tuntea aina. Myöhemmin kuvia katsoessani minulta kysyttiin, ovatko kuvat Suomesta. Kyllä, vaikkei siltä näytäkkään.
Jotta tarina saisi järkevän rungon, kerronpa tähän väliin lomailustani. Murtuneen keskisormen takia lähdin Riilahdesta jo pari päivää aikaisemmin. Itse en osannut ottaa iisisti joten viikko olikin täynnä ystäviä, urheilua ja punaviiniä. Ehdoton loman huipennus häämötti tuossa kyseisessä viikonlopussa ja jo sen odottaminen sai mukavaa tunnetta aikaan. Aamu-uinteja ja ilta lenkkejä. Yö laavulla ja loistavia keskusteluja tulevaisuudesta. Lomalla en nähnyt enkä haistanut yhtäkään hevosta ja se tuntui aika hyvältä. Tallille palaaminenkin tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan.

Soittimet soivat lavoilla ja lavojen ulkopuolella, jengi piti hauskaa ja näytti osaamistaan soitolla ja laululla. Taikatemput ja katuperformanssit värittivät pääkatua ja ruokakojuista löytyi raakaruokaa ja kevätkääryleitä. Kitaraa soitettiin nuotion ympärillä ja baarin ulkopuolella, laulua kuului monella eri kielellä ja ihmiset tanssivat kuin viimeistä päivää. Rakastuin tuohon tunteeseen taas kerran ja tulen rakastumaan aina uudestaan. Taitaa olla niin, että ensi kesän Suomi-reissu ajoittuu nimenomaan elokuun ensimmäisen viikonlopun ympärille jos joku tuollainen reissu on siinä kohtaa asiallinen.
Rakkautta on jammailut telttapaikalla ja sumuiset aamut. Rakkautta on nukkua tuntemattomassa teltassa tuttujen naamojen kanssa ja herätä aamulla juomaan pakurikahvia. On myös onnellista kuunnella kaukaisien maiden musiikkia ja maata auringossa ilman kiirettä mihinkään. Onnellista on ikuistaa hetkiä ja ihmisiä ja muistaa vielä vuosien päästä miltä tuntui olla täällä tässä hetkessä. Vaikka löysinkin täydellisen paikan riippumatolle jonka lainasin ystävältä, en hyödyntänyt tuota töydellistä spottia pellon reunassa. Sen sijaan kahtena yönä käperryin täyteen telttaan nauramaan pienille jutuille tietenkin punaviini seuranamme. Kolmen päivän hihhuloinnista ja järvessä peseytymisestä huolimatta pysyin omassa ihanassa mielentilassani ja nauroin elämälle.  Lauantai iltana ladosta tehtiin yökerho ja valehtelematta mummotkin bailasivat yömyöhään. Kun punaviini oli loppu ja ulkona aivan liian pimeää, suunnistimme leirintä alueelle pitämään omaa jami-nuotiota. Elämä oli comediaa ja suurinta suurta hupia taas kerran. Kiitos kaikille osallistuneille ja suurempi kiitos kaikille jotka tekivät viikonlopusta täydellisen.
Riilahteen palatessani en heti uskonut olevani elossa. Sunnuntai aamuna heräsin auringonpaisteeseen teltan avoimesta ovesta. Olin onnellinen ja onnekas. Töihin palaaminen muutaman tunnin unilla ei ehkä kuulosta mukavalta mutta kerrankin olin raukea enkä täynnä turhaa energiaa. Onnea taitaa olla myös auringonlaskussa pellolla laukkaaminen vielä ehkä hieman huterassa olossa. Tuokin olo lähti kun tähtiheppa kiihdytti omatoimisesti ja sai minut nauramaan ääneen. Viikko jatkui viimeisen leirin merkeissä. Viimeinen uittomaasto ja viimeinen grilli-ilta. Viimeinen viimeinen kahvi ja viimeisen kerran kiitos leiristä. On hassua miten ensimmäisellä ja viimeisellä leirillä tunnelma on yhtälailla kaoottinen sekä rauhallinen. Tuttuja ihmisiä joita näkee kerran vuodessa ja kasa leiriavustajia jotka jo jotenkin osaavat asiansa. Hevoset ovat raukeita odottaessaan laidunlomaa ja me alamme repiä listoja joita emme enään tarvitse. Viime vuonna tiesin olevani täällä myös tänä kesänä mutta tänä vuonna en sanonut mitään. Nyt tuuli on kuljettamassa minua uusiin seikkailuihin kauas täältä. Toisilla alkaa koulu ja toiset palaavat tylsään arkeen. Vanhemmat lentävät takaisin hiekkalaatikolle ja minä jatkan ihanaa arkea täällä vielä kolme viimeistä viikkoa.
Lupaan kirjoittaa vielä kerran Riilahdesta Riilahden kuulumisia, nyt kun vihdoin pääsin takaisin rakkaan Ametist hepan selkäänkin. Lupaan myös kertoa lisää tämän kesän ajatuksista ja ajatteluista mutta nyt haluan vain nauttia.
Faces tuli ja meni, niin myös kesä. Juuri olimme toukokuun lopussa ja nyt syksy jo puhaltaa kylmempää tuulta tänne pohjoiseen. Fiskarsissa aika pysähtyi siksi hetkeksi kun kuuntelin elämää ja elämän lauluja. Valokuvasin minkä kerkesin ja unohdin kaiken oleellisen. Oleellisiin nyt kun sattuu kuulumaan viisumin printtaus ja rinkan pakkaus. Mukaan pitää ottaa kaikki mitä tarvitsen ja ehkä jotain extraa. Mukaan pitää ottaa onni ja rakkaus ja tietenkin omat unelmat, varsinkin jos matkalla aikoo olla pitkään. Tätä tunnetta on vaikea selittää.

Vettä on satanut ja aurinko on paistanut, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Olen soittanut isälleni aina paniikin iskiessä vaikkei paniikki olisikaan kuin murtunut sormi tai huono netti. Olen syönyt enemmän leipää kuin ikinä ennen ja saanut kasan hyviä ja huonoja ideoita rakkaan Sofian kanssa. Naurua ei olla säästelty eikä sen puoleen askeliakaan. Jos aktiivisuusrannekkeet olisivat olleet mukana koko kesän, huutaisivat ne varmasti jo pysähtymään.