Viime viikot on kulunu ihan älyttömän nopeeta, mulla ei oo ollu aikaa kirjottaa blogia ja se on ihan oikee tekosyy. Kuitenkin oonmä elossa. Elämä rullaa hyvään malliin eteenpäin ja mä oon onnellinen.
Viime viikonloppuna piti tosiaan Cotopaxille eli lähimmälle tulivuorelle lähtee käymään mut auto hajos eikä sinne pääse oikee pyörällä ni homma meni sit ihan pipariks. Noh kotona en kuitenkaan malttanu pysyä vaan maman kanssa lähettiin moikkailemaan maman kavereita ja syömään jäätelöä, siiä tuli sitte vuosisadan juorut juoruttuu ja kun kotiin saavuttiin kokkailtiin yhessä, ihanaa kun voi maman kanssa puuhailla ja viettää lepposta viikonloppua. Viikoillakin nykyään koulun jälkeen autan tekemään pukuja lapsille ja millon minkäkin työn saan tehtäväkseni, saan mäkin purettua mun energiaani.
Tosiaan mun elämä alkaa vähän jo kallistuu siihen samaan suuntaan kun mun elämä suomessa, pää kolmantena jalkana pitäs ehtii joka paikkaan. Käyn lenkillä säännöllisesti, vihdoin oon oppinu ihan loistavan reitinkin. Sit pitäs kavereita nähä ja vähän valokuvailla ja suunnitella taiteita ja opettaa vähän muksuja. Paljon on kaikkea ja rakastan sitä. Pitkästä aikaa skypettelin kotiinkin tossa viime viikonloppuna ja mulle pidettiin tanssikurssi keittiössä samalla banaaneita kokatessa, oon nauranu niin paljon et mahaan sattuu ja nauttinu kaatosateesta, oon löytäny ihanan vaihtari ystävän ja viettäny kiitospäivää amerikkalaisittain tosin munat pääty lattialla, vuoka hajos, piirakka tarjoiltiin pohjapuoli ylöspäin ja makaroonilaatikko syötiin kylmänä.
Eilen tosin en menny kouluun, nukuin pommiin. Hehe ja heräsin kaheksan jälkeen kun veli huomas etten ollu kouluun menny, siinä oli sitte papalla ja mamalla nauramista kun letkeesti vaan sanoin että noh en heränny mut voinhan mä sinne kouluun välitunninki jälkeen mennä. Näin ei kuitenkaa käyny vaan lähettiin veljen kaa farkkukaupunkiin Pelileoon. Oli ihana pitkästä aikaa nukkuu bussissa ja saapua tuntemattomaan. Seikkailtiin eka ettien pankki automaattii jonka jälkee pitiki sitte ne farkut löytää, ja minä sitte ihan yhtä hankala kun aina ennenkin mut rakas veljeni ei luovuttanu vaan sano ettei mennä kotiin ennen kun löydän täydelliset. Kotiin tuli sitte mustat Hollisterin farkut, kaks väsynyttä nuorta ja taas yks muisto kerrottavaks. Tunti jaksettiin kotona olla jonka jälkee piti taas lähtee kattoo ja kannustaa veljen futisjoukkuetta voittoon.
Ihan hassua et nyt on jo joulukuu, toisaalta pelottavaa kun aika menee niin nopeesti, mut niinhän se on, sillo ku on hauskaa ni aika lentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti