“None of them really wanted to listen to someone else’s story anyway; they only wanted to tell their own.”

Tätä kirjoittaessani ehdin pyyhkiä kaiken pois yhden ja toisen kerran. Tätä kirjoittaessani yritin ymmärtää itseäni ja vielä enemmän yritin ymmärtää tulevaisuutta. Pyyhin kaiken pois ja keitin kahvia, hyvää kahvia. Aivan kuin edellisestä istumasta kaikki olisi pyyhkiytynyt pois ja nyt saisin tilaisuuden aloittaa kaiken uudestaan.
Kun espresso huusi valmiuttaan, istuin alas ja ryhdyin tyhjentämään ajatuksiani. Lukio on monelle iso osa nuoruutta, iso osa matkaa aikuiseksi ja iso osa oman tiensä löytämistä. Toisille lukio on elämän alku ja toisille elämän kohokohta. Olen kuullut monta tarinaa liittyen kunkin luokioelämään mutten koskaan ole pystynyt samaistumaan yhteenkään. Minulle lukio oli yksi pakollinen etappi elämässä, yksi pysähdys matkalla jonnekkin "like Frankie said I did it my way" 

15-vuotiaana pitää tehdä päätöksiä oman elämän jatkosta. Tuttu ja turvallinen peruskoulu jää taakse ja oikea opiskelu alkaa. Minua kiinnosti taiteet, valokuvaus ja rento elämä. Halusin tehdä jotain muuta, halusin uusia kavereita ja uuteen kaupunkiin. Parhaan ystäväni perässä lähdin opiskelemaan Helsingin kuvataidelukioon. Vuosi vierähti yhden sun toisen tapauksen ja tapahtuman merkeissä. Maalauksia, valokuvausta, rentoa elämää eikä tietoakaan opiskelusta, mutta minä nautin, nautin niin etten edes muistanut miten ajatellaan jokaisella aivonystyrällä.
Uudet tuulet puhalsivat silloinkin tietyin väli ajoin, sillä lukion ensimmäisen vuoden jälkeen pakkasin elämäni matkalaukkuun ja lähdin tuulettumaan toiselle puolelle maapalloa. Ecuador vei sydämeni ja antoi minulle uusia ajatuksia. Aikuistuin, itsenäistyin, opin kieltä ja sain elämän mittaisia tarinoita kerrottavaksi vielä sadankin vuoden päähän. Ennen kaikkea sain korvaamattomia ystäviä ja taas yhden sulan hattuun. Opiskelu oli tämänkin vuoden aikana hyvin vähäistä, keskityin mieluummin matkusteluun ja itseni löytämiseen. Mietiskelyn tuloksena lähetin eropyynnön Torkkeliin ja hakupaperit Eiran aikuislukioon vielä maailmalla ollessani. Halusin nyt päästä eteenpäin elämässäni, halusin opiskella ja oppia, halusin tehdä jotain järkevää. Luulin saaneeni tarpeekseni mielettömästä juhlimisesta ja hulvattomasta elämästä mutta erehdyin tässäkin asiassa. Olin vain sisäistänyt kaiken tuon elämän ilon ja rakkauden elämää ja maailmaa kohtaan niin syvälle itseeni etten sitä enään saanut  pois, en halunnut enään huijata ketään olemalla jotain mitä en ole enkä varsinkaan mitään mitä joku muu haluaisi minun olevan.
Täytin 18. Seisoin Eiran ovien ulkopuolella ja puhuin españaa Venezuelalaisen opiskelijan kanssa. Tulimme yhdessä siihen tulokseen että vuoden päästä seisoisin siinä viimeistä kertaa. Vuosi Eirassa sujui nopeasti. Suunnittelin seuraavaa matkaani ja opiskelin kovemmin kuin koskaan. Kävin kursseja ennätysvauhtia ja vaikka OPO sanoikin ettei kukaan voi vuodessa tehdä lukion opintoja loppuun vaihto vuoden jälkeen, niin minä tein. Joulun alla kävin täyttämässä kurssisuunnitelmaan 10 kurssia lisää ja ilmoittauduin samalla kevään kirjoituksiin.
Vuoden aikana tapasin uskomattomia ihmisiä. Taas aikuistuin ja itsenäistyin. Juhlin ja opiskelin. Kävin Italiassa ja vietin kesän Riilahdessa. Kesäni ei tosin koskaan loppunut sillä nyt elän ikuisessa heinäkuussa. Syksyn kirjoitukset tulivat ja menivät, tein töitä ja opiskelin. Istuin erikokoisissa saleissa ja kirjoitin käsi krampissa konsepteja täyteen välillä vailla tietoa oikeasta vastauksesta, mutta silti täysin varmana siitä että nyt on lukio loppu.
En osallistunut vanhojen tansseihin. En penkkareihin. Aikataulutukset eivät sopineet aivotuksiini.
Viimeisten kokeiden jälkeen pakkasin elämäni reppuun ja suuntasin toiselle puolelle maailmaa. Ikuinen heinäkuu ja valtava hiekkalaatikko. Abu Dhabin auringon alla on hyvä tehdä töitä ja miettiä seuraavaa siirtoa.

Lakkiaiset antoivat pienen loman työ paikalta ja pienen visiitin kotimaahan. Perhe, ystävät ja sukulaiset. Skumppaa ja kakkua. Korkokengät ja mekko. Onnellisuus oli taas luonteenpiirre ja elämä pelkkää comediaa.
Välillä kaiken hulinan keskellä unohtaa kuinka paljon sitä tekee ja on tehnyt pienen elämän aikana. On onni pystyä sanomaan yhä uudestaan ja uudestaan "nähdään taas" On onni omistaa niin monta hyvää ystävää ja vaikka vuodet vierivät ja kuukaudet kuluvat, ei haittaa vaikkei nähtäisi joka viikko. En ehkä ole se joka pitää yhteyttä kaikkein tiiveimmin, enkä se joka käyttää empatiaa jokapäiväisessä elämässä, mutta ainakin olen se joka osaa nauttia elämästä ja jokaisesta hetkestä taysin siemauksin. Ja voi kyllä, olen enemmän kuin kiitollinen kaikille ystävilleni ja enemmän kuin onnellinen saadessani olla osana teidän kaikkien elämää.
Nyt on taas aika pyyhkiä pöytä, jatkaa eteenpäin ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. En varmastikkaan jatka eteenpäin samalla tavalla kuin kaikki muut mutta enemmän kuin varmasti sillä tavalla mikä minulle sopii parhaiten. Kuukauden päästä pakkaan elämäni reppuun ja lähden katsomaan mitä kaikkea ihmeellistä ja kummallista ihmeteltävää maailmassa on pienelle kulkijalle.